Onnen maa
Onnen maa on vuonna 1993 ensi-iltansa saanut suomalainen Markku Pölösen ohjaama elokuva. Paljon tv-katsojia ja monia palkintoja saanut elokuva käynnisti Pölösen ohjaajauran.
Onnen maa | |
---|---|
Elokuvan juliste, Markku Pölönen, 1993. |
|
Ohjaaja | Markku Pölönen |
Käsikirjoittaja | Markku Pölönen |
Tuottaja | Kari Sara |
Kuvaaja | Kari Sohlberg |
Leikkaaja | Jukka Nykänen |
Lavastaja | Minna Santakari |
Pääosat |
Katariina Kaitue Pertti Koivula Anja Pohjola |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Dada-Filmi Oy |
Ensi-ilta | 30. huhtikuuta 1993 |
Kesto | 60 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun alkuun ja kertoo tapahtumat perheen pikkupojan (Tatu Kaihua) kautta. Keskeisissä osissa ovat pojan isä (Taisto Reimaluoto) joka on työntekijänä tunnollinen mutta yksvakaa, ja tämän kaupungista kesäksi maalle tuleva kevytmielinen veli (Pertti Koivula).
Vastaanotto
Onnen maa oli Markku Pölösen ensimmäinen teatterilevitykseen päässyt elokuva. Se syntyi Suomen elokuvasäätiön, Yleisradion, MTV3:n ja AVEKin Sparrausrinki-hankkeen rahoittamana.Teattereissa elokuva sai vain vajaat 15 000 katsojaa, mutta ensimmäisen televisioesityksen 1993 näki yli miljoona suomalaista. Vuoden 1995 tv-uusinta sai noin 700 tuhatta ja vuoden 1998 uusinta yli 800 tuhatta katsojaa.[1]
Onnen maa sai 200 000 markkaa elokuvatuotannon laatutukea ja palkittiin Risto Jarva -palkinnolla 1993. Se sai samana vuonna myös Nordisk Panoraman lyhytelokuvapalkinnon sekä Kettu-palkinnon. Vuoden 1994 Jussi-gaalassa Onnen maa palkittiin parhaana elokuvana ja Markku Pölönen parhaasta käsikirjoituksesta. Jussin saivat myös Veikko Tiitinen parhaasta miessivuosasta Ukin roolissa ja Minna Santakari sekä Onnen maan että Akvaariorakkauden lavastuksista.[1] Onnen maa otettiin Jussi-gaalan ehdokaselokuvien joukkoon vasta Kari Uusitalon vaatimuksesta.[2]
Pölönen laati elokuvakäsikirjoituksestaan myös näytelmäversion, jota on esitetty ympäri Suomea monissa ammatti- ja kesäteattereissa.[3]