Onki

Koho-ongessa on syöttinä usein mato, joka pujotetaan ongenkoukkuun. Käytännössä tämä tarkoittaa madon lävistämistä koukulla sen pitkittäissuunnassa. Koukun yläpuolella on muutama senttiä ylempänä pieni lyijypaino, jonka läpi siima kulkee. Sen tarkoituksena on upottaa syötti sopivaan syvyyteen ja pitää se siellä veden liikkeistä huolimatta.

Siimaa ylöspäin mentäessä seuraavana on ongenkoho, joka on usein styroksinen kelluke, jonka läpi siima kulkee, ja jossa siiman luistaminen ongenkohon sisällä estetään salpaavalla tikulla, joka puristaa siiman tikun ja kohon sisällä kulkevan reiän väliin kiinnittäen onkisyvyyden. Tappia poisvetämällä siima alkaa liikkua, jolloin kohon alapuolella veden alla olevan siiman pituutta ja samalla koukun syvyyttä vedenpinnasta voidaan säädellä.

Tavallisesti koho on pisaran muotoinen yläpuolelta kirkkaalla huomiovärillä maalattu styroksista tehty kelluke. Kohon läpi kulkeva siima lukitaan siihen pienellä tapilla. Kohoja on myös kevytrakenteisempia, joita herkkäliikkeisinä käytetään esimerkiksi kilpaonginnassa. Kohon tarkoitus on pitää ongenkoukku sopivalla ongintasyvyydellä ja samalla liikkeillään ilmaista kalojen tärpit. Ongenkoukkuun pujotetaan kalojen syöntihalua herättävä syötti. Perinteisiä syöttejä ovat kaste- ja savimadot. Niitä voidaan kaivaa peltomullasta, tai vaikka ostaa esimerkiksi huoltoasemilta tai kalastustarvikeliikkeistä. Varsinkin pitempien sateiden jälkeen kastemadot ja savimadot nousevat maan pintaan. Syöttinä voidaan käyttää myös kärpäsentoukkia, surviaissääsken toukkia, rusinoita, pullapaloja, yms. Syötteinä voi käyttää myös kalanpaloja tai pieniä (eläviä) kaloja. Tätä ongintaa kutsutaan täkyonginnaksi ja se houkuttaa varsinkin isompia ahvenia ja toisinaan myös haukia.

Aikaisemmin mato-ongen vapa tehtiin nuoresta muutaman sentin paksuisesta koivu-, haapa- tai pihlajapuusta tai vaihtoehtoisesti käytettiin ulkomailta tuotuja bambuvapoja. Vavan pituus oli noin 2 - 3 metriä. Katkaisun jälkeen puunoksat on oksittu puukolla vuolemalla. 1970-luvun loppupuolella lasikuituiset teleskooppionkivavat yleistyivät. Ne olivat ulottuvuudeltaan pidempiä kuin perinteiset puiset onkivavat ja keveämpiä sekä lyhyempiä kokoonpantuina kuljettaa, minkä vuoksi niistä tuli pääasiallinen vapatyyppi.

Ootto-onki on onki, jossa paino vie siiman vedenpohjaan ja koho tai kelluva syötti nostaa koukun vedenpohjasta pintaan päin. Ootto-onkea käytetään etenkin istutuskirjolohien pyynnissä, jolloin syötiksi sopii kelluva syöttitahna. Tällöin ei tarvita erillistä kohoa. Vavaksi soveltuu periaatteessa mikä tahansa, mutta yleensä kesällä käytetään virveliä ja talvella pilkkiä. Ongen painona käytetään joko vedellä täytettyä palloa tai metallipainoa. Se heitetään sopivan matkan päähän rannasta ja painosta lähtee ns. "tapsi" eli siima joka on muutaman kymmenen sentin pätkä painon ja kokun välillä. Tällä tavoin päästään pyytämään helposti pohjan tuntumaan missä saaliskalat usein viihtyvät.

Heitto-ongeksi kutsutaan koho-onkea, joka on liitetty virveliin. Etuna on, että onki voidaan heittää kauas rannasta ja suurten kalojen väsyttäminen helpottuu, kun on ylimääräistä siimaa kelalla.

Virveli on heittämiseen soveltuvalla kelalla ja siimalla varustettu onkivapa, johon voidaan liittää mikä tahansa viehe tai onki painottamatonta perhoa lukuun ottamatta.

Litka on myös onki, jossa on pienin välein useita kirkkaita koukkuja ilman syöttiä. Sitä käytetään silakan onginnassa esimerkiksi sillalta tai laiturilta käsin ja vapana kelattavaa virveliä. Litkaonginnassa ei käytetä kohoa. Tällä ongella silakkaparvesta voi saada vaikka joka koukkuun kalan yhdellä nostolla.

Suomen vesistöissä ongella voi saada saaliiksi lähes kaikkia kaloja. Onki on helposti saalista antava ja edullinen kalastusväline, joka sopii myös lapsille pienissä vesistöissä (kuten joissa ja lammissa) myös rannalta ongittaessa.