Omaruru

Omarurun nimi tulee hereron sanoista omaere omaruro, joka tarkoittaa ‘kitkerää maitoa’, joka johtuu siitä, että paikallinen karja söi kasveja, lähinnä harmaata hajupensasta, joka sai niiden maidon muuttumaan kitkeräksi.

Omaruru on alkuaan hereroiden asuttama paikka, jonka on perustanut vuonna 1863 Wilhelm Zeraua, hereroiden “Valkoisen lipun” klaanin johtaja.[1]

Vuonna 1871 ruotsalaiset kauppiaat Anders Ohlsson and Axel Eriksson perustivat kauppa-aseman ja panimon Omaruruun. Kauppa-asema kukoisti, ja vuoteen 1878 tullessa se työllisti jo noin 40 valkoista.[2] Erikssonin liiketoimet perustuivat eteläisen Angolan ja Kapin kolonian väliseen kauppaan, joka edellytti paikallisten kauppareittien perustamista.[3]

Omarurun kaupunki kehittyi Reinin lähetyksen ympärille. Sen perusti vuonna 1872 lähetyssaarnaaja Gottlieb Viehe.[4] Viehe laati ensimmäisen raamatunkäännöksen hereron kielelle ja käännytti monia hereroita kristinuskoon. Lähetysasema on nykyään museona.

Eräs ensimmäisistä suomalaisista lähetyssaarnaajista Ambomaalla, Antti Piirainen, muutti Ambomaalta Omaruruun n. 1874, saadakseen olla rauhassa Uukwambin kuninkaalta Nujomalta. Tämän piti olla vain tilapäinen järjestely, mutta Piirainen jäi Omaruruun pysyvästi ja perusti sinne kaupan. Hän toimi siellä Suomen Lähetysseuran asiamiehenä useiden vuosikymmenien ajan.[5] Vuonna 1882 hieman aiemmin leskeksi jäänyt Amalia Skoglund meni naimisiin Reinin lähetyksen Philipp Diehlin kanssa ja asettui asumaan Omaruruun.[6] Piirainen ja vaimonsa Mathilda on haudattu Omaruruun.

Omarurussa kastettiin ensimmäiset suomalaisten lähetystyön seurauksena kristinuskoon tutustuneet ambolaiset. (Heitä ennen tosin oli kastettu Suomessa ombdjalainen Eva Maria Nanguroshi, joka oli Pietari ja Wilhelmina Kurvisen kasvattityttö.) Heidät kastoi lähetyssaarnaaja G. Viehe. Ambomaalla heitä ei voitu kastaa sillä Ongondan kuningas Kambonde vastusti tätä ajatusta. Viehen kastamat ambolaiset olivat Martin Iipinge, Gustav Šiguedha, Gabriel Nangolo ja Wilhelm Amutenja. (Martin Iipinge meni vuonna 1882 naimisiin edellä mainitun Eva Marian kanssa.)[7]

Vuonna 1894 Omaruruun perustettiin sotilasasema, jonne sijoitettiin Schutztruppe-joukkoja. Niiden johtajana toimi luutnantti Richard D. Volkmann vuoteen 1898 saakka.

Vuoden 1904 alussa hererot nousivat kapinaan, ja he hyökkäsivät saksalaisia vastaan myös Omarurussa, mutta tässä taistelussa hererot kärsivät tappion vain viikon taisteluiden jälkeen. Saksalaiset saivat apua kapteeni Victor Franken joukoilta, jotka mursivat hereroiden saartorenkaan ja vapauttivat Omarurun kasarmin. Kuolleitten määrästä kummallakaan puolella ei ole tietoa. Tämän taistelun muistomerkkinä on Omarurun Franketurm-niminen torni. Tämä ja muut taistelupaikat Omarurun ympäristössä ovat Namibian kansallisia muistomerkkejä.

Vuoteen 1911 tullessa Omarurun oli sotilasasemalla ei ollut lääkäriä, ainoastaan välskäri. Lähin lääkäri oli Karibibissa.[8]

Etelä-Afrikan reformoidun kirkon (NGK) seurakunta Omarurussa erotettiin Otjiwarongon seurakunnasta 1.3.1941, ja siihen kuuluivat Omaruru ja sen alaisina Karibib, Usakos, Kalkfeld, Swakopmund, ja Walvis Bay. Vuosien myötä nämä itsenäistyivät, mutta niiden jäsenmäärä oli pieni, sillä näissä yhteisöissä asui enimmäkseen saksalaisia. Perustamisensa aikaan seurakunta oli noin 400 km leveä ja pitkä.

Nykyisin Omaruru on unelias, mutta kansainvälinen paikka, jossa on muutamia hotelleja, leirintäalue ja muutamia kauppoja, taideinstituutiota ja -yhdistyksiä sekä saksalainen koulu. Kaupungin ulkopuolella on n. 3,5 hehtaarin laajuinen Kristall Kellerei -niminen viinitila, eräs harvoista sellaisista Namibiassa, samoin siellä on Waldfrieden-niminen benediktiiniluostari. Lähistöllä olevat kylät nimeltään Okombahe (3 400 asukasta), Otjimbojo, Otjohorongo ja Omahoro kuuluvat myös Omaruruun. Ympäröivä maaseutu on melko hedelmällistä maata.

Lokakuussa 2007 kenraali Lothar von Trothan jälkeläisiä ja hänen sukulaisiaan matkusti Omaruruun paikallisten hererojohtajien kutsusta ja pyysivät julkisesti anteeksi von Trothan roolia herero- ja namasodissa ja pyysivät anteeksiantoa.[9]

Omaruru on ainoa Namibian kaupunki, jota ei ole yhdistetty NamWaterin vesijohtoverkkoon. Se saa vetensä Omaruru-joen varrella olevista porakaivoista, joita hallinnoi Omarurun kunta.[10]

Kaupungin halki kulkee rautatie, joka tulee Otjiwarongosta ja jatkuu Krantzbergiin Karibibin lähellä, missä se yhtyy Swakopmundin ja Windhoekin väliseen rautatiehen. Näitä rautateitä operoi Trans-Namib -niminen yhtiö.

Viime vuosina erilaisia taiteilijoita on asettunut Omaruruun, joka on näin saanut modernin tuulahduksen. Eräs tunnettu galleria on nimeltään Tikoloshe Afrika[11] kaupungin reunalla, jossa on saatavilla kavangolaisten taiteilijoiden erikoisia puuveistoksia. He veistävät niitä säiden armoilla olleista kuivista juurista ja puunrungoista, joista jotkut ovat tuhat vuotta vanhoja. Materiaalit kerätään puoliaavikolta Namibian pohjoisosista.

Omaruru jakautuu samannimiseen alueeseen ja Ozondjen esikaupunkiin, joka luotiin vuonna 1996.

Allaolevasta taulukosta käy ilmi vuoden 2015 paikallisvaalien tulokset:[12]

Vuoden 2020 vaalien tulokset olivat seuraavat:[13]

•  Ruotsi Vänersborg

• Deutsche Privatschule Omaruru[14]
• Omaruru Afrikaanse Privaatskool
• Omaruru Primary School
• Paheye Primary School
• S.I. !Gobs Secondary School
• Ubasen Primary School

• Apius ǃAuchab (s. 1959), namibialainen poliitikko
• Justus ǁGaroëb (s. 1942), namibialainen poliitikko ja damaroiden perinteinen johtaja
• Asser Kapere (s. 1951), namibialainen poliitikko
• Nianell (s. 1971), laulajatar
• Jamunovandu Ngatjizeko (s. 1984), namibialainen jalkapalloilija

• Viralliset internetsivut (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

• Pesch, Murray: Omaruru im Laufe der Zeit, Jean Fischer, Omaruru o. J.
• Vogt, Andreas: Nationale Denkmäler in Namibia, Gamsberg Macmillan, Windhoek 2006

• Peltola, Matti: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959. II: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1958.