Oma
Oma (alun perin Kokino, kylän ensimmäisen talon asukkaiden mukaan) (ven. О́ма) on kylä ja Oman maalaiskunnan keskus Zapoljarnyin piirissä Nenetsian autonomisen piirikunnan länsiosissa Pohjois-Venäjällä.[1][2][3][4]
Kylä sijaitsee Omajoen alajuoksun itärannalla, linnuntietä 17 kilometriä ja vesitse 47 kilometriä ylävirtaan joen laskukohdasta Barentsinmeren Tšošanlahteen. Nenetsian autonomisen piirikunnan länsiosissa sijaitsevaan Oman kylään ei ole ympärivuotisia tieyhteyksiä. Linnuntietä noin 300 kilometrin päässä idässä sijaitseva Nenetsian pääkaupunki Narjan-Mariin on saavutettavissa lähinnä lentäen. Lentoja on myös Arkangeliin. [3][1][4]
Oma on nykyään osuuskuntamaisesti toimivan porotalouskolhoosin kotikylä.[5] Kylästä löytyy myös lastentarha, koulu, terveysasema, postitoimisto ja pienlentokenttä.[1]
Oman maalaiskunnan väestö
Kylä syntyi 1800-luvun alkupuolella kulkureitin varrelle; ensimmäiset asukkaat olivat Venäjän vanhauskoisia. Vuonna 1837 kylässä oli yksi talokunta, vuonna 1859 kaksi taloa ja 20 asukasta. Vuoteen 1922 mennessä talojen määrä oli kasvanut 22:een ja asukasluku 94:ään. 2000-luvun alussa taloja oli Oman kylässä noin 300 ja väestöä 930 henkeä. Väestö koostuu valtaosin venäläisistä, joskin noin 150 nenetsiä asui myös kylässä. Maalaiskunnan muita kyliä ovat noin 30 kilometriä idempänä sijaitseva Snopa (130 as. 2000-luvun alkupuolella) ja 30 kilometriä lännempää löytyvä Vižas (170 as. 2000-luvun alkupuolella).[1][5][3][2]
Sittemmin väkiluku on kunnassa supistunut: vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan koko Oman kyläneuvoston maalaiskunnassa asui yhteensä 937 henkeä.[6]
Lähteet
- Munitsipalnoje obrazovanije "Omski selsovet" (Oman maalaiskunta Zapoljarnyin kunnallispiirin sivuilla) Zapoljarnyin kunnallispiiri, zrnao.ru. Arkistoitu 19.3.2012. Viitattu 29.11.2012. (venäjäksi)
- Spisok munitsipalnyh obrazovani po poselenijam Zapoljarnyin kunnallispiiri, zrnao.ru. Viitattu 29.11.2012. (venäjäksi)
- Новый Атлас автомобильных дорог 2006-2007. Россия - Страны СНГ - Прибалтика. 1:750 000 и 1:1500 000 (+ 1:4000 000). Главный редактор В.Х. Пейхвассер. Тривум, 220053, г. Минск. ISBN 985-409-072-8. (venäjäksi)
- Obzornaja karta Nenetskogo avtonomnogo okruga Zapoljarnyin kunnallispiiri, zrnao.ru. Viitattu 29.11.2012. (venäjäksi)
- Jussi Konttinen: Sankarimatkalijan Arkangeli, s. Omasta mainintoja sivuilla 279 ja 294-294/ Kirjassa yht. 336 sivua. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna, 2005. ISBN 951-581-095-7.
- Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 15.3.2013. Viitattu 29.11.2012. (venäjäksi)
Aiheesta muualla
- Oman maalaiskunnan epävirallinen sivusto (venäjäksi) (s-oma.narod.ru)
- Oman maalaiskunta piirin sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi) (zrnao.ru)