Olof Palme

Palme syntyi yläluokkaiseen perheeseen ja varttui Östermalmilla Tukholmassa. Palme-suku oli aikoinaan tullut Ruotsiin Alankomaista. Olof Palmen isällä, pääjohtaja Gunnar Palmella oli osittain myös suomalaiset sukujuuret, äidillä, Elisabeth von Knieriemillä, taas baltiansaksalaiset[1]^{lähde tarkemmin?}. Hänen isovanhempansa olivat liberaalipoliitikko Sven Theodor Palme ja suomalaissyntyinen Hanna von Born. Koulutukseltaan Palme oli juristi. Hän oli naimisissa Lisbeth Palmen (o.s. Beck-Friis, 1931–2018) kanssa vuodesta 1956 kuolemaansa asti. Parille syntyi pojat Joakim, Mårten ja Mattias.[2][3]

Olof Palme tuli loistavin arvosanoin ylioppilaaksi 1944 yläluokan sisäoppilaitoksessa Sigtunassa, suoritti Bachelor of Arts -tutkinnon Yhdysvalloissa ja oikeustieteen kandidaattitutkinnon Tukholmassa 1951. Hän omaksui sosiaalidemokraattisen aatteen 1950-luvun alkupuolella.[4]

Palme lähti aluksi opiskelijapolitiikkaan ja nousi Ruotsin ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajaksi. Pääministeri Tage Erlander otti hänet 1954 poliittiseksi sihteerikseen, jolloin hän nousi pian politiikan keskiöön. Hän toimi valtiopäiväedustajana 28 vuotta (1958–1986, ensimmäisessä kamarissa vuosina 1958–1968, toisessa kamarissa vuosina 1969–1970). Vuosina 1963–1965 hän toimi valtioneuvostossa salkuttomana ministerinä erikoistuneena nuorisoasioihin. Ruotsin liikenneministerinä toimiessaan (1965–1967) hän toteutti muun muassa Ruotsin siirtymisen oikeanpuoliseen liikenteeseen. Opetusministerinä hän toimi vuosina 1967–1969.[4]

Erlanderin vetäydyttyä politiikasta tuli Palmesta hänen seuraajansa. Hän oli Ruotsin pääministerinä kahteen otteeseen, 14. lokakuuta 1969 – 8. lokakuuta 1976 ja 8. lokakuuta 1982 – 28. helmikuuta 1986. Puolueensa puheenjohtaja hän oli 1969–1986. Leppoisan maanisämäisen Erlanderin sijaan Palme oli kärkäs väittelijä ja puhuja, ja ainakin esiintymistavaltaan radikaali aatteellinen taistelija. Tyylillään hän hankki itselleen vastustajia ja kaunaisuutta.[4]

Palmen hallitusta kritisoitiin “Ruotsin taudin” aiheuttamisesta. Taudilla tarkoitettiin liian pitkälle menevää holhousyhteiskuntaa, jossa byrokratia ja verorasitus kasvoivat, talouselämän kilpailukyky huononi eikä valtion menojen kasvua saatu kuriin. [4]

Sosiaalidemokraattinen puolue kärsi vaalitappion Ruotsin valtiopäivävaaleissa 19. syyskuuta 1976 ja menetti neljä paikkaa. Palme jätti hallituksensa eronpyynnön seuraavana päivänä.[5] Palme pääsi uudelleen pääministeriksi vuonna 1982. [4]

Palme tuli kansainvälisesti tunnetuksi osallistuessaan Pohjois-Vietnamin Moskovan suurlähettilään kanssa mielenosoitukseen Yhdysvaltain Vietnamin sotaa vastaan helmikuussa 1968 (jolloin hän ei vielä ollut pääministeri eikä puoluejohtaja). Joulukuussa 1969 Palme leimasi Yhdysvaltain toiminnan Pohjois-Vietnamissa kidutukseksi ja vertasi sitä natsi-Saksan toisen maailmansodan aikana tekemiin joukkomurhiin, Yhdysvallat kutsui Tukholman-suurlähettiläänsä kotiin ja palautti diplomaattisuhteet normaaleiksi vasta maaliskuun lopulla 1974. Palme vaikutti osaltaan ruotsalaisen hyvinvointivaltiomallin kehittämiseen.[6] Vuonna 1968 hän protestoi voimakkaasti myös Neuvostoliittoa vastaan Tšekkoslovakian miehityksen takia.[4] 1960- ja 1970-lukujen taitteessa Palme ajoi tarmokkaasti yhteispohjoismaisen talousalueen muodostamiseen tähdännyttä Nordek-hanketta, joka kariutui Tanskan liittymiseen Euroopan talousyhteisön (EEC) jäseneksi vuoden 1973 alussa.

Palme oli myös aktiivinen toimija Sosialistisessa internationaalissa ja keskittyi Länsi-Saksan liittokanslerin Willy Brandtin ja Itävallan liittokanslerin Bruno Kreiskyn kanssa erityisesti kolmannen maailman kysymyksiin. Palme solmi läheiset suhteet muun muassa Palestiinan vapautusjärjestöön PLO:hon ja sen johtajaan Jasser Arafatiin, joka vieraili Ruotsissa 1983 Palmen kutsusta. Varoen ärsyttämästä liiaksi Israelia ja Yhdysvaltoja Palme korosti tällöin ottavansa Arafatin vastaan nimenomaan Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajana eikä niinkään Ruotsin pääministerinä. Israel kuitenkin reagoi asiaan voimakkaasti esittämällä Ruotsille jyrkän paheksuntansa.

Palmen usein toistettu lause "politiikka on tahdon asia" (politik är att vilja) on peräisin vuodelta 1964[2].

Pääartikkeli: Olof Palmen murha

Olof Palmen kuolinpaikalla oleva muistolaatta.

Palmea ammuttiin 28. helmikuuta 1986 Tukholmassa Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa hänen ollessaan palaamassa elokuvateatterista vaimonsa Lisbeth Palmen kanssa. Olof Palme vietiin heti sairaalahoitoon, mutta elvytysyritykset jäivät tuloksettomiksi, ja sairaalassa hänet todettiin kuolleeksi. Murhaajaa ei ole saatu selville, eikä myöskään murhan motiivi ole tiedossa.

Palmen hautajaiset järjesti Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue 15. maaliskuuta 1986 Tukholman kaupungintalossa. Hautajaisiin osallistui kymmeniä valtionpäämiehiä, ja tilaisuuteen oli lähettänyt edustajansa kaikkiaan yli sata valtiota. Hautajaisissa puhuivat muun muassa YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuellar, Suomen pääministeri Kalevi Sorsa Pohjoismaiden edustajana, Länsi-Saksan entinen liittokansleri Willy Brandt Sosialistisen internationaalin edustajana ja Intian pääministeri Rajiv Gandhi kolmannen maailman edustajana. Sadattuhannet ruotsalaiset seurasivat Palmen ruumissaattoa halki Tukholman.[7]

Tukholman käräjäoikeus tuomitsi teosta elinkautiseen vankeuteen Christer Petterssonin, jonka Svean hovioikeus sittemmin vapautti puutteellisten todisteiden takia. Valtakunnansyyttäjä pyysi tuomion purkamista, mutta korkein oikeus hylkäsi esityksen 28. maaliskuuta 1998.[8] Vakavasti päihdeongelmainen Pettersson kuoli 29. syyskuuta 2004 päähän saamiinsa vammoihin, jotka hän oli saanut kaaduttuaan joitakin päiviä aiemmin.

Palme-jutun tutkintaprosessi oli Ruotsin kaikkien aikojen kallein. Ruotsin entisen lain mukaan Palmen murha olisi vanhentunut rikoksena vuonna 2011, jolloin siitä oli kulunut 25 vuotta. Vuonna 2010 voimaan astuneen uuden rikoslain mukaan vakavat rikokset, kuten murhat, eivät vanhene koskaan.

Ruotsin poliisi ilmoitti kesäkuussa 2020 pääsyyttäjä Krister Peterssonin uskovan, että syyllinen on niin sanottu Skandia-mies eli Stig Engström. Samalla ilmoitettiin, että tutkinnat lopetetaan, koska epäilty on jo kuollut.[9]

• Berggren, Henrik: Edessä ihana tulevaisuus, suom. Heikki Eskelinen, Otava 2011
• Östberg, Kjell: Olof Palme 1927−1986 − Valtiomies ja humanisti (suom. Anna-Maija Luomi). Minerva Kustannus, 2009. ISBN 978-952-492-302-6.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Olof Palme Wikimedia Commonsissa

• Olof Palmen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa