Olneyn leesiot

Olneyn leesiot eli vauriot ovat hermovaurioiden muoto, jotka aiheutuvat hermoston NMDA-reseptoreiden (NMDAR) toimintaa hillitsevien aineiden eli antagonistien vaikutuksesta, jonka aineet aiheuttavat sitoutumalla näihin reseptoreihin. Siksi ilmiötä kutsutaan myös NMDAR-antagonistien neurotoksisuudeksi (NAN).

Tarkka mekanismi, jolla vauriot aiheutuvat, on kiistanalainen.[1]

Olneyn leesiot ovat merkittävä tutkimuskohde, koska NMDA-reseptorien (NMDAR) antagonisteja käytetään yleisesti lääkkeinä ja päihteinä.[2] Lääketieteessä esimerkiksi memantiinia käytetään Alzheimerin taudin etenemisen hidastamiseen,[3] ketamiinia anestesia-aineena ja dekstrometorfaania yskänlääkkeenä.[2] Leesioita on havaittu eläinkokeissa useilla eri eläinlajeilla tietyillä NMDAR-antagonisteilla. Leesioista ei kuitenkaan ole yhtä selkeitä viitteitä ihmisillä. Siksi leesioiden esiintyvyys ihmisissä on kiistanalaista ainakin NMDAR-antagonistien lääkekäytössä. Jos niitä havaitaan esiintyvän ihmisillä lääketieteellisessä käytössä, saatetaan antagonistien lääkekäytöstä luopua joissain hoitomuodoissa potilasturvallisuuden vuoksi; erityisesti jos kyse on lapsien tai raskaana olevien naisten hoidosta (lasten ja sikiöiden hermostot ovat kehitysvaiheessa).[4]

Huolimatta NMDAR-antagonistien mahdollisesta kyvystä aiheuttaa hermovauroita ihmisillä, suojaavat ne eräältä toiselta hermomyrkyllisyyden muodolta, jota kutsutaan eksitotoksisuudeksi. NMDAR-antagonisteja kutsutaan siksi näennäisen ristiriitaisesti välillä neuroprotektanteiksi, eli hermostoa suojaaviksi aineiksi. Memantiinia esimerkiksi käytetään suojaamaan hermostoa Alzheimerin taudissa esiintyvää NMDA-reseptorivälitteistä eksitotoksisuutta vastaan.[5]

Olneyn leesiot ovat saaneet nimensä ne 1989 löytäneen tutkija John Olneyn mukaan. J. Olney ja kollegat suorittivat tutkimuksia rotilla eri NMDAR-antagonistien avulla (ketamiini, fensyklidiini, ditsosilpiini ja tiletamiini) ja havaitsivat aineiden aiheuttavan hermovaurioita. Olney ei kuitenkaan nimennyt havaittua ilmiötä itsensä mukaan[6] ja nimitys Olneyn leesiot on yleistynyt vasta 1989 julkaistun tutkimuksen jälkeen. Nimitystä kuitenkin käytetään harvoin tieteellisissä julkaisuissa.

Vauriot ihmisillä

1999 tutkittiin kahdeksan henkilön ruumit, jotka käyttivät pitkään NMDAR-antagonisteihin kuuluvaa amantadiinia lääkkeenä. Ruumiinavauksissa heidän aivoissaan ei havaittu olevan Olneyn leesioita.[7]

2013 tutkittiin 21:n ketamiinin päihdekäyttäjän aivoja magneettikuvauksella. Varhaisessakin vaiheessa havaittiin vaurioita, jotka olivat yli 4 vuotta kestäneen runsaan ja jatkuvan käytön jälkeen levittäytyneet kattamaan käyttäjän koko aivot. Käyttäjien sairashistoriasta ilmeni muistiongelmia, ahdistusta ja pisimpään käyttäneillä esiintyi selkeästi myös pakkoliikkeitä (ataksiaa).[8] 2009 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin 150:stä tutkitusta henkilöstä niillä, ketkä käyttivät usein ketamiinia, heikentynyt muisti ja muun muassa masennusta. Nämä vaikutukset eivät kuitenkaan olleet merkittäviä ketamiinia harvoin käyttävillä.[9]

Katso myös

Lähteet
  1. GE Hardingham, H Bading: The Yin and Yang of NMDA receptor signalling. Trends in Neurosciences, helmikuu 2003, 26. vsk, nro 2, s. 81–89. PubMed:12536131. doi:10.1016/S0166-2236(02)00040-1. ISSN 0166-2236. Artikkelin verkkoversio.
  2. CJ Reissig et al: High doses of dextromethorphan, an NMDA antagonist, produce effects similar to classic hallucinogens. Psychopharmacology, syyskuu 2012, 223. vsk, nro 1, s. 1–15. PubMed:22526529. doi:10.1007/s00213-012-2680-6. ISSN 0033-3158. Artikkelin verkkoversio.
  3. S Matsunaga, T Kishi, N Iwata: Memantine Monotherapy for Alzheimer’s Disease: A Systematic Review and Meta-Analysis. PLoS ONE, 10.4.2015, 10. vsk, nro 4. PubMed:25860130. doi:10.1371/journal.pone.0123289. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio.
  4. L Xiao et al: Switching of N-Methyl-d-aspartate (NMDA) Receptor-favorite Intracellular Signal Pathways from ERK1/2 Protein to p38 Mitogen-activated Protein Kinase Leads to Developmental Changes in NMDA Neurotoxicity. The Journal of Biological Chemistry, 10.6.2011, 286. vsk, nro 23, s. 20175–20193. PubMed:21474451. doi:10.1074/jbc.M110.188854. ISSN 0021-9258. Artikkelin verkkoversio.
  5. GE Hardingham: Coupling of the NMDA receptor to neuroprotective and neurodestructive events. Biochemical Society transactions, joulukuu 2009, 37. vsk, nro Pt 6, s. 1147–1160. PubMed:19909238. doi:10.1042/BST0371147. ISSN 0300-5127. Artikkelin verkkoversio.
  6. JW Olney, J Labruyere, MT Price: Pathological changes induced in cerebrocortical neurons by phencyclidine and related drugs. Science, 16.6.1989, 244. vsk, nro 4910, s. 1360–1362. PubMed:2660263. doi:10.1126/science.2660263. ISSN 0036-8075. Artikkelin verkkoversio.
  7. J Kornhuber et al: The N-methyl-D-aspartate receptor channel blocker amantadine does not cause histopathological alterations in human brain tissue. Acta Neuropathologica, heinäkuu 1999, 98. vsk, nro 1, s. 85–90. PubMed:10412804. ISSN 0001-6322.
  8. C Wang et al: Brain damages in ketamine addicts as revealed by magnetic resonance imaging. Frontiers in Neuroanatomy, 17.7.2013, nro 7. PubMed:23882190. doi:10.3389/fnana.2013.00023. ISSN 1662-5129. Artikkelin verkkoversio.
  9. CJA Morgan et al: Consequences of chronic ketamine self-administration upon neurocognitive function and psychological wellbeing: a 1-year longitudinal study. Addiction, tammikuu 2010, 105. vsk, nro 1, s. 121–133. PubMed:19919593. doi:10.1111/j.1360-0443.2009.02761.x. ISSN 1360-0443. Artikkelin verkkoversio.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.