Olli Korhonen (sotilas)

Antti Olavi ”Olli” Korhonen (9. tammikuuta 1911 Raahe – 3. elokuuta 1992 Hattula)[1] oli suomalainen kenraaliluutnantti.

Korhosen isä oli tunnettu vasemmistolainen, joka oli ollut poliittisena vankina Tammisaaren pakkotyölaitoksessa.[1] Korhosen ensimmäinen puoliso 1938–1978 oli Kerttu Ingberg. Heidän poikansa Lauri Korhonen (1938–2012) oli everstiluutnantti.[2]

Korhonen kirjoitti ylioppilaaksi Raahen keskikoulusta 1931 ja valmistui Kadettikoulusta 1934 ja Sotakorkeakoulusta 1947 (ye-upseeri 1949). Hän aloitti sotilasuransa PPP 1:ssä sekä Joensuun rajavartiostossa nuorempana upseerina 1934–1940. Talvisodassa hän toimi komppanianpäällikkönä Erillinen pataljoona 12:ssa sekä ye-upseerina ja pataljoonankomentajana. Jatkosodan alkaessa hän toimi JR 30:ssä pataljoonankomentajana 1941–1943 sekä Rajajääkäripataljoona 4:n komentajana 1943–1944. Kesällä 1944 hän joutui Tulemajoella sotavangiksi. Hän oli tuolloin majuri ja siten jatkosodan korkea-arvoisin suomalainen sotavanki. Hän pääsi palaamaan kotiin jo saman vuoden jouluksi.

Sodan jälkeen Korhonen johti raja-aliupseerikoulua 1945–1947 ja 1949–1953. Kainuun rajavartioston esikuntapäällikkönä hän oli 1947–1949. Rovaniemen sotilaspiirin päällikkönä hän toimi 1953–1955. Kymen jääkäripataljoonaa hän komensi 1955–1957. Reserviupseerikoulun johtajana hän toimi 1957–1961. Panssariprikaatia Korhonen komensi 1961–1965. 2. divisioonan komentajana hän toimi 1965–1966. Uransa päätteeksi hän komensi Pohjois-Suomen sotilaslääniä 1966–1971.

Ylennykset: vänrikki 1934, luutnantti 1936, kapteeni 1940, majuri 1942, everstiluutnantti 1953, eversti 1957, kenraalimajuri 1961, kenraaliluutnantti 1965.[3]