Olivier Messiaen
Olivier Eugène Prosper Charles Messiaen (10. joulukuuta 1908 Avignon – 27. huhtikuuta 1992 Clichy-la-Garenne) oli ranskalainen säveltäjä, urkuri ja ornitologi. Messiaen oli pianonsoitossa itseoppinut ja aloitti säveltämisen 8-vuotiaana. 11-vuotiaana hän pääsi Pariisin konservatorioon, jossa hänen opettajiaan olivat mm. Marcel Dupré ja Paul Dukas. Vuonna 1931 hänet nimitettiin urkuriksi Pariisin Pyhän Kolminaisuuden (La Trinité) kirkkoon; tässä virassa hän pysyi yli 60 vuotta kuolemaansa saakka.[1] Vuonna 1936 Messiaen kuului ranskalaisen avantgarden "La jeune France" -säveltäjäryhmän perustajiin, ja hän opetti École Normale de Musique -koulussa ja Schola Cantorumissa vuosina 1936–39, jolloin hän kirjoitti myös useita opetuskäyttöön tarkoitettuja, edelleen julkaisemattomia kappaleita.
Messiaen vieraili Suomessa keväällä 1966 ja esitti Helsingissä pitämässään konsertissa kahdelle pianolle säveltämänsä teoksen Les Visions de l'Amen yhdessä puolisonsa pianisti Yvonne Loriod'n kanssa.[2] Vuonna 1971 Messiaen sai Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston myöntämän Sibelius-palkinnon.[3] Koreografi Marjo Kuusela laati Messiaenin toisen maailmansodan aikana keskitysleirillä säveltämän teoksen Quatuor pour la fin du temps pohjalta baletin Aikojen lopun kvartetto, joka kantaesitettiin Lahden Ristinkirkossa vuonna 1988.[4]
Tuotannosta
Ollessaan sotavankina Saksassa 1940–42 Messiaen sävelsi kvarteton Quatuor pour la fin du temps (Ajan lopun kvartetto) viululle, klarinetille, sellolle ja pianolle. Vapauduttuaan hän ryhtyi opettamaan Pariisin konservatorion professorina ja saavutti kansainvälistä mainetta. Hänen oppilainaan olivat muun muassa nuoret Karlheinz Stockhausen ja Pierre Boulez. Tässä virassa hän pysyi vuoteen 1978 saakka.
Useiden urkuteosten lisäksi hänen keskeiseen tuotantoonsa kuuluvat noin kaksituntinen pianosarja Kaksikymmentä katsahdusta Jeesus-lapseen (Vingt regards sur l'Enfant-Jésus) (1944), 10-osainen Turangalîla (1948), sinfonia ondes Martenot’lle, pianolle, orkesterille ja eksoottisille lyömäsoittimille, 14-osainen La Transfiguration de Notre-Seigneur Jésus-Christ (1969) kuorolle, soolosoittimille, orkesterille ja laajalle lyömäsoitinryhmälle, 12-osainen Kanjoneista tähtiin (Des canyons aux étoiles..., 1974) orkesterille ja soolosoittimille sekä ooppera Franciscus Assisilainen (Saint François d'Assise, 1983).
Messiaenin musiikin perusta on syvä katolinen mystiikka, ja hänen teoksensa tuovat julki tämän individualistis-uskonnollisen näkemyksen. Toisin kuin useimpien länsimaisten säveltäjien tuotanto Messiaenin musiikki ei perustu dynaamiseen kehittymisen ideaan: esimerkiksi sonaattimuotoa Messiaen ei käyttänyt lainkaan. Musiikki on suhteellisen helposti messiaenilaiseksi tunnistettavaa, paikallaan pysyvää, modaalista, äänenväriin ja rytmiikkaan perustuvaa, ja rakentuu monenlaisesta epätavallisesta materiaalista: kaikkea gregoriaanisesta laulusta ja itämaisesta modaliteetista ja rytmistä sarjallisuuteen, elektronimusiikkiin ja lintujen lauluun (josta hän kirjoitti tutkielman ja pitkän pianosarjan "Catalogue d'oiseaux"). Ominaista on ennen kaikkea hienostunut, monimutkainen ja tarkka rytmiikka ja hyvin kehittynyt äänenvärin käyttö.
Kaikkien aikojen ensimmäinen kokonaan sarjallinen sävellys on Modes de valeurs et d'intensités vuodelta 1949. Messiaen käytti joissakin teoksissaan myös vuonna 1928 keksittyä sähköistä ondes Martenot -soitinta.
Messiaen kirjoitti paljon säveltämistyönsä teoriasta ja tekniikasta.
Modaalisen musiikin uusi tuleminen
Tonaalinen musiikki (pääasiassa 1700- ja 1800-luvun musiikki) erotuksena aiemmasta modaalisesta ja uudemmasta atonaalisesta musiikista kirjoitettiin kiinteään viitekehykseen, jota sanottiin sävellajiksi. Sävellajeja on vain kaksi, duuri ja molli, jotka voidaan transponoida eri sävelaloihin.
Vaikka Messiaen luonnehtikin käsitteitä tonaalinen, modaalinen, sarjallinen jne. harhaanjohtaviksi analyyttisiksi mukavuuksiksi, hän loi sävellysten viitekehykseksi määrältään rajoitettujen transpoosien modaliteetin. Tämän perustana oli kahdentoista sävelen kromaattinen sävelasteikko: C, Cis, D, Dis, E, F, Fis, G, Gis, A, Ais, H, C, mutta kysymys ei kuitenkaan ollut dodekafoniasta. Messiaenin ensimmäinen moodi on kokosävelasteikko: C, D, E, Fis, Gis, Ais, C. Kun tämä transponoidaan (puolisävelaskeleen verran ylemmäs tai alemmas), saadaan toinen kokosävelasteikko Cis, Dis, F, G, A, H, Cis, ja kun tämä transponoidaan edelleen, saadaan sama asteikko josta lähdettiin. Transpoosien määrä on kaksi. Toisen moodin kaava on neljä kertaa (puoliaskel, kokoaskel), kuten C, Cis, Dis, E, Fis, G, A, Ais, C. Tämä asteikko, joka tunnetaan myös oktatonisena asteikkona, voidaan transponoida puoliaskelin kahdesti joko ylöspäin tai alaspäin päätymättä samaan asteikkoon. Transpoosien määrä on kolme. Kolmannen moodin kaava on kolme kertaa (kokoaskel, puoliaskel, puoliaskel) kuten: C, D, Dis, E, Fis, G, Gis, Ais, H, C. Moodeja voidaan generoida aina seitsemänteen saakka, mutta kiintoisampia ovat toinen ja kolmas moodi.
Messiaen oppi käsittelemään moodejaan sekä melodisesti että harmonisesti. Kysymys on atonaalisesta musiikista, sillä mitään säveltä ei voida käsitellä perussävelenä.
Teoksia
|
|
Kirjallisuutta
- Broad, Stephen: Olivier Messiaen: Journalism 1935–1939. Farnham: Ashgate, 2012. ISBN 978-0-7546-0876-9.
- Dingle, Christopher – Fallon, Robert (toim.): Messian Perspectives 1: Sources and Influences. Farnham: Ashgate, 2013. ISBN 978-1-4094-2695-0.
- Dingle, Christopher – Fallon, Robert (toim.): Messian Perspectives 2: Techniques, Influence and Reception. Farnham: Ashgate, 2013. ISBN 978-1-4094-2696-7.
- Isopuro, Jukka (päätoim.): Sävelten maailma 3, s. 296–303. Helsinki: WSOY, 1992. ISBN 951-0-15766-X.
Lähteet
- Olivier Messiaen Music Sales Classical. Arkistoitu 20.6.2018. Viitattu 20.6.2018.
- Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1967, s. 297. Helsinki: Otava, 1966.
- Keijo Virtamo (toim.): Otavan musiikkitieto (2. painos), s. 256. Helsinki: Otava, 1997.
- Virtamo (toim.), 1997, s. 209 ja 256.
Aiheesta muualla
- Olivier Messiaen. (Arkistoitu – Internet Archive) Sibelius-akatemia.