Olin Downes

Edwin Olin Quigley syntyi Wall Streetin pankkiirin pojaksi hyvin toimeentulevaan perheeseen, joka asui suurella maatilalla hevosineen ja palvelusväkineen. Downes opiskeli pianonsoittoa ja musiikkia New Yorkin National Conservatory of Music of America -oppilaitoksessa ja suunnitteli konserttipianistin uraa. Vuonna 1895 paljastui, että perheen isä oli kerännyt omaisuutensa väärentämällä osakkeita. Hänet tuomittiin petoksista 15 vuodeksi Sing Singin vankilaan, ja perhe joutui vararikkoon. Äiti Louise erosi puolisostaan ja otti takaisin oman tyttönimensä sekä itselleen että lapsille. Louise Downesin äiti Sarah Jane Corson Downes oli feministi ja New Jerseyn osavaltion raittiusliiton puheenjohtaja ja tunnettiin saarnaajamaisen tehokkaista puheistaan. Sama, vähitellen yhä vanhanaikaisemmaksi syytetty tyyli oli ominaista myös Olin Downesin teksteille.[1][2]

Äiti ja lapset muuttivat New Yorkista Bostoniin, jossa Olin-poika jatkoi musiikkiopintoja Franz Lisztin oppilaana olleen Carl Baermannin ja Friedrich Nietzschen oppilaana olleen Louis Keltenbornin johdolla. Hän eteni The Boston Postin toimitalon hissipojasta lehden musiikkikriitikoksi. Vuonna 1904 Downes kuuli Bostonin sinfoniaorkesterin esityksen Sibeliuksen toisesta sinfoniasta ja kolme vuotta myöhemmin ensimmäisen sinfonian, minkä jälkeen hänestä tuli fanaattinen Sibeliuksen ihailija. Ensimmäisen kerran Downes kirjoitti Sibeliuksen musiikista vuonna 1907 ja tapasi säveltäjän tämän Yhdysvaltain-vierailulla 1914. Downes yritti saada Sibeliuksen toisellekin vierailulle, mutta tämä kieltäytyi.[1]

Seitsemäntoista vuoden Boston Post -pesti jälkeen Downes siirtyi 1924 The New York Timesiin, johon kirjoitti kuolemaansa 1955 saakka. Uusi työnantaja lähetti Downesin reportaasimatkalle Eurooppaan, jossa tämä vuokrasi huonokuntoisen vanhan sotilaskoneen viemään hänet Pariisista Prahaan. Lennon aikana koneen moottorit sammuivat ja lentäjä pelastautui laskuvarjolla. Olin Downes löydettiin koneen hylystä ja selviytyi onnettomuudesta paikallisten talonpoikien ja maalaistohtorin avulla. Pian hän oli jo Prahassa haastattelemassa säveltäjä Leoš Janáčekia.[1]

Olin Downes oli vilkkaassa kirjeenvaihdossa Jean Sibeliuksen kanssa ja vieraili useaan otteeseen Ainolassa.[1]

Vuonna 1937 Olin Downesille myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajamerkki, ja hänet kutsuttiin juhlapuhujaksi Sibeliuksen 75-vuotissyntymäpäiville vuonna 1940.

Vuonna 1945 julkaistiin Suomessa Olin Downesin Sibelius-teksteistä koottu ja Paul Sjöblomin suomentama kirja Sibelius. Toinen Downesin Sibelius-kirja oli hänen kuolemansa jälkeen julkaistu Sibelius the Symphonist (1956). Sibeliuksen ohella Downes edisti Yhdysvalloissa myös muun muassa Richard Straussin, Sergei Prokofievin ja Dmitri Šostakovitšin tunnettuutta ja arvostusta. Vastakkaista mieltä hän oli toisaalta muun muassa Edward Elgarin, Anton Webernin ja Alban Bergin musiikista.[1]

• The Lure of Music: Depicting the Human Side of Great Composers, With Stories of Their Inspired Creations. New York: Harper & Bros., 1918.
• Symphonic Broadcasts. New York: L. MacVeagh, 1931.
• Symphonic Masterpieces. New York: Dial Press, 1935.
• A Treasury of American Song (Elie Siegmeisterin kanssa). New York : A.A. Knopf, 1943.
• Sibelius (suomennos Paul Sjöblom). Helsinki: Otava, 1945.
• Ten Operatic Masterpieces (Alberta Sordinin ja Lonard Markerin kanssa). New York: Broadcast Music Inc.; G. Ricordi & Co.; Charles Scribner's Sons, 1952.
• Sibelius the Symphonist. New York: Philharmonic-Symphony Society of New York, 1956.
• Olin Downes on Music; a selection from his writings during the half-century 1906 to 1955. New York: Simon and Schuster, 1957.

• Goss, Glenda Dawn: Jean Sibelius and Olin Downes. University Press of New England, 1994. ISBN 9781555532000.
• Goss, Glenda Dawn: Sibelius, Amerikka ja amerikkalaiset. WSOY 2009. ISBN 9789510355176.