Oleksandr Muraško

Tulevan taiteilijan elämän alkutaival ei ollut helppo. Muraško oli äitinsä Maria Kraškovan avioton lapsi. Äiti antoi pojan vieraan perheen kasvatettavaksi. Muraškon vanhempi veli sai tietää asiasta ja toi Muraškon isoäitinsä perheeseen asumaan. Sen jälkeen häntä kasvatti poikaa suuresti rakastanut äidinäiti.[3]

Kun Muraško täytti kahdeksan vuotta, äiti meni naimisiin. Pojan isäpuoli Oleksandr Ivanovitš Muraško omisti ikonimaalausverstaan. Vuonna 1887 perhe muutti Kiovaan. Isäpuoli oli saanut suururakan rakenteilla olevan Pyhän Volodymyrin katedraalin työmaalta. Muraško seurasi isäpuoltaan työmaalle ja katseli taiteilijoiden työskentelyä kiinnostuneena. Kerran hän teki eräästä ikonista kopion, joka herätti paikalla olleen taiteilijan huomion.[3]

Nyt Muraško päätti ryhtyä taidemaalariksi. Isäpuoli halusi pojasta ikonimaalaria ja järjesti tälle ikonimaalarin oppipojan paikan. Samaan aikaan hän kävi salaa Kiovan piirustuskoulussa, jota johti isän velipuoli Mykola. Hän ei ollut erityisen menestyvä oppilas, ja asiasta nousi kotona riita. Riidan päätteeksi Muraško lähti kotoa ja asui kadulla. Hän elätti itsensä piirustuksillaan, jotka herättivät huomiota niin, että historioitsija Adrian Prahov auttoi häntä pyrkimään Pietarin taideakatemiaan.[3]

Muraško opiskeli 1891–1894 Kiovan piirustuskoulussa, jossa hänen opettajansa oli Ilja Repin, sen jälkeen 1894–1900 Pietarin taideakatemiassa, jossa hän sai Akatemian kultamitalin 1900 diplomityöstään 'Kiš Otamanin hautajaiset'. Palkintoon kuului myös opiskelu Pariisissa 1902–1904.[1] Pariisilainen elämäntyyli teki Muraškoon vaikutuksen. Hän maalasi kahvilanäkymiä ja lähetti töitään Pietariin. Yhtä lukuun ottamatta työt saivat huonon arvostelun eikä taiteilija halunnut näyttää niitä myöhemmin kenellekään. Hän kutsui niitä halventaen "nuoruuden synneiksi".[1][3]

Myöhemmin Muraško opiskeli Münchenin taideakatemiassa. Hän kuului Pietarissa Uuteen taiteilijaseuraan ja osallistui sen vuosinäyttelyihin 1904–1914. Hän asettui 1907 asumaan Kiovaan ja opetti maalausta Kiovan taidekoulussa 1909–1912 ja omassa ateljeessaan 1912–1917.[1]

Muraškon tyyli kehittyi Vaeltajien koulukunnan realismista eloisaksi värikkääksi impressionismiksi. Kriitikot ovat kehuneet maalausten ja muotokuvien psykologista syvyyttä. Muraško sai kansainvälistä mainetta ja vaikutti 1900-luvun ukrainalaiseen muotokuvamaalaukseen. Hänet salamurhasi tuntematon henkilö.[1]

Muraško palasi Kiovaan vuonna 1907. Hän opetti taidemaalausta paikallisessa taidekoulussa. Muraškon maalauksia oli esillä useissa Euroopan kaupungeissa. Hän piti näyttelyt Pariisissa ja Amsterdamissa sekä vuonna 1909 Münchenissä, missä hänen maalauksensa 'Karuselli' (1906) sai pääpalkinnon. Seuraavana vuonna hän lähetti kaksi maalaustaan 'Sunnuntai: Äänetön suru' (1909) ja 'Terassilla' (1906) Venetsiassa pidettyyn näyttelyyn.[1][3] Vuodesta 1911 hän oli näyttelyissä Münchenin sesessionistien kanssa. 1916 hän liittyi Vaeltajat-seuraan ja oli Kiovan taiteilijaseuran perustajajäsen. Hän oli Ukrainan valtion taide- ja arkkitehtuuriakatemian perustajia 1917 ja toimi sen professorina ja rehtorina.[1]

Muraško avioitui Kiovassa aatelistyttöjen instituutista valmistuneen Marharyta Krugerin kanssa vuonna 1909. Pariskunta ei saanut omia lapsia ja he adoptoivat yhden tyttären.[3]

Kiovassa Muraško sai nopeasti suosiota varakkaiden muotokuvamaalarina. Hän oli myös suosittu taideopettajana, osin siksi, että auttoi varattomia opiskelijoita rahoittamaan opiskelunsa. Suosio muotokuvamaalarina ei ollut kaikin osin Muraškon mieleen. Hän pelkäsi kaupallisuuden vähentävän taiteellista vapautta.[3]

Muraško yritti uudistaa Kiovan taidekoulun vanhanaikaisena pitämäänsä opetusta, mutta turhaan. Pettyneenä hän erosi virastaan ja perusti oman ateljeekoulunsa vuonna 1913. Kun Ukrainan kansantasavalta itsenäistyi, päätettiin maahan perustaa kansallinen taideakatemia. Muraško oli mukana akatemian perustamisessa ja oli myös opettajana. Olosuhteet olivat vaikeat: maassa oli elintarvikepula ja pula lämmitysenergiasta. Oppitunteja pidettiin jääkylmissä saleissa. Vuonna 1918 Muraško totesi eräässä kirjeessään, että ei ole pystynyt tekemään itsenäistä työtä kahteen vuoteen.[3]

Vuonna 1919 bolševikit valtasivat Kiovan. Muraško jatkoi työtään taideakatemiassa. Hänet nimitettiin lisäksi komitetaan, jonka tehtävänä oli laatia vallankumousjulisteita ja koristella kaupunkia vallankumousjuhlia varten.[3]

Luottamustehtävästään huolimatta Muraško joutui uusien vallanpitäjien kanssa vaikeuksiin. Hänet julistettiin "rikkaaksi taiteilijaksi" ja hänet määrättiin maksamaan koskemattomuudestaan. Summaksi määrättiin 25 000 karbovanetsia. Maksamattomuudesta olisi joutunut pakkotyöhön. Muraško pelastui vaimonsa ponnisteluiden ansiosta.[3]

Illalla 14. kesäkuuta 1919 Muraško oli palaamassa vaimonsa kanssa kotiin. Heidät pysäytti kolme tuntemattomaksi jäänyttä miestä. Vaimon päästettiin menemään, mutta Muraško vietiin sivummalle. Hänet surmattiin laukauksella takaraivoon. Arvoesineitä ei viety. Murhan tekijät jäivät tuntemattomiksi.[3][1]

• Punahattuinen tyttö, 1902–1903, 1902–1903
• muotokuvia: Hryhori Tsyss, T. Jazera, 1901–1904, Mykola I. Muraško ja Jan Stanisławski, 1906,
• Lepopäivä, 1911
• Lammella, 1913
• Talonpoikaisperhe, 1914
• Pyykkäri, 1914
• Kukkien myyjiä, 1917
• Nainen ja krassit, 1918

• 
  Kiš Otamanin hautajaiset
• 
  Punahattuinen tyttö
• 
  Margareta Muraško
• 
  Tetjana
• 
  Jan Stanisławski

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oleksandr Muraško Wikimedia Commonsissa

• Murashko Oleksandr UA View (englanniksi) (ukrainaksi)
• Alexander Muraško Artrenewal (kuvia) (englanniksi)