Olavi Keitele

Olavi Keitele (sukunimi vuoteen 1953 saakka Kakriainen, 28. lokakuuta 1926 Mikkelin maalaiskunta – 19. heinäkuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja, joka toimi Merimies-Unionin puheenjohtajana Niilo Wällärin jälkeen vuosina 1968–1976.

Vanhaan karjalais-savolaiseen Kakriaisten (karjalainen sana kakra merkitsee suomeksi kauraa) maanviljelijä- ja sotilassukuun syntynyt Keitele muutti sodan jälkeen 1944 Helsinkiin, jossa palveli asevelvollisena 1945–1946. Oltuaan vähän aikaa rakennuksilla ja rannikkoaluksissa töissä Keitele lähti merille. Keitele vietti tänä aikana vuoden Etelä-Amerikassa, toimien Merimies-lehden ja muiden lehtien kirjeenvaihtajana, ja yleni pursimieheksi. Näinä vuosina Keitele kiinnostui myös ammattiyhdistystoiminnasta ja toimi luottamusmiehenä eri laivoissa sekä osallistui Turun satamassa kommunistien vastaiseen taisteluun kuten myös muun muassa Mauno Koivisto. Keitele oli SDP:n jäsen ja kuului puolueen tannerilaiseen oikeistosiipeen. 1951 hän oli ASLA-stipendiaattina Yhdysvalloissa.

Palattuaan Suomeen 1952 Keitele kirjoitti Merimies-Unionin Merimies-lehteen, jonka päätoimittaja hän oli 1967–1976, ja valittiin 1953 Merimies-Unionin toimitsijaksi. Vuonna 1956 hänet valittiin Unionin toiseksi sihteeriksi ja sen hallituksen jäseneksi. 1966 Keiteleestä tuli Merimies-Unionin varapuheenjohtaja ja elokuussa 1967 puheenjohtaja edeltäjänsä Niilo Wällärin kuoltua yllättäen. Tähän aikaan Unioni kuului SAJ:hin, joka oli oikeistososiaalidemokraattinen keskusjärjestö. SAJ ja SAK yhdistyivät 1969, kun Merimies-Unioni oli keskeisenä SAJ:n liittona todennut työmarkkinoiden eheyttämisen olevan välttämätöntä.

Keitele pyrki puheenjohtajakaudellaan ratkomaan erimielisyydet neuvotteluilla, ja Wällärin ajan jokavuotiset jäänmurtajalakot päättyivät. Merimies-Unioni ei ollut kertaakaan lakossa Keiteleen aikana. Keiteleen kaudella parannettiin matkustajalaivoilla työskentelevien etuja ja perustettiin 1972 Merimiespalvelukeskus edistämään alan työntekijöiden henkistä hyvinvointia. Keiteleen näkemys oli, että merenkulun on oltava liiketoimintana kannattavaa jotta työväen asema olisi turvattu.

Keitele oli Peruspankki Oy:n perustajia sekä hallintoneuvoston jäsen 1968–1977, Kuljetusalan Ammattiliittojen Federationin (KAF) puheenjohtaja 1967–1976, SAJ:n hallituksen jäsen 1966–1969 ja SAK:n hallituksen jäsen 1969–1976, sekä Oy Sea Import Ab:n hallituksen puheenjohtaja 1967–1976. Hän kuului Suomen ILO-valtuuskuntaan 1966–1976, Maanpuolustuskorkeakouluyhdistyksen hallitukseen 1970–1977, ja toimi Puolustustaloudellisen Suunnittelukunnan asiantuntijana.

Keitelettä kohtaan oli konsensuspolitiikan vuoksi tyytymättömyyttä ja hänen tilalleen valittiin Unionin vasemmistolainen palkkasihteeri Reijo Anttila. Puheenjohtajakautensa jälkeen Keitele palkattiin kirjoittamaan Merimies-Unionin historiikkia mutta tämä työ jäi häneltä keskeneräiseksi, koska historianäkemykset kirjoittajan ja toimeksiantajan välillä erosivat. 1978–1985 hän toimi konsulttina ja kouluttajana Eläketiedotustoimistossa ja oli Pankkiiriliike Keitele & Tommila Oy:n perustajaosakkaita 1983. Keiteleen harrastuspiiriin kuuluivat historia, kalastus, talonpoikainen kansanperinne ja teatteri.

Olavi Keiteleen poika on kasinotalouden vuosina 1980-luvun lopulla pankkiirina ja myöhemmin toimittajana ollut Jukka Keitele.