Oksentaminen

Oksentamisella (lat. vomitus) ja (kreik. emesis) tarkoitetaan mahalaukun sisällön voimallista poistumista suun kautta. On epäilty, että oksennuskyky on alun perin kehittynyt myrkynvastustamiseen jossain evoluution vaiheessa, mutta oksennuksen voivat aiheuttaa monet eri asiat, jotka eivät liity mitenkään myrkytykseen. Esimerkiksi syömiseen tai pahoinvointiin liittyvät ongelmat aiheuttavat usein oksentamista. Itse aiheutettua oksentamista ilmenee yleensä syömishäiriöissä, kuten bulimiassa.

Vuonna 1681 maalattu kuva oksentavasta ihmisestä

Oksentamisen sairaalloista pelkoa kutsutaan emetofobiaksi. Emetofiili saa oksennuksesta seksuaalista mielihyvää. Emetologia on tieteenala, joka tutkii oksentamista sekä oksentamista aiheuttavia ja torjuvia lääkeaineita. Emetiini-niminen alkaloidi (C29H40N2O4) toimii pääasiallisena vaikuttavana aineena oksentamista aiheuttavassa oksetusjuuriuutteessa vaikuttaen suoraan oksennuskeskukseen ja epäsuorasti mahan limakalvoihin.

Oksentamisen syitä

Oksennusrefleksin toimintaperiaate

Oksentaminen on refleksisarja, jota säätelevä oksennuskeskus sijaitsee ydinjatkeessa ja aivosillassa.

Oksentaminen perustuu vatsaontelon paineen kasvuun vatsalihasten ja pallean supistuessa sekä rintaontelon paineen pienenemiseen kurkunkannen sulkeutuessa ja rintaontelon laajetessa. Oksennettaessa mahan porttiosa supistuu, mutta mahan runko sekä mahan pohja veltostuvat. Myös ruokatorven alempi sulkijalihas veltostuu. Oksentamista edeltää usein pahoinvointi, runsas syljen eritys, hikoilu ja kalpeus. Sylki suojaa suun limakalvoja happamalta mahanesteeltä. Oksentaminen kuuluu tyhjennysheijasteisiin.

Jos oksennusrefleksi jatkuu pitkään ilman huomattavaa oksentamista, tilanne voi olla erittäin kivulias ja aiheuttaa voimattomuutta.

Oksennuksen koostumus

Viimeksi nautitun ruoan ja juoman lisäksi oksennus sisältää suuren määrän mahahapon oksonium-ioneja ja on siksi vahvasti hapanta. Jos syömisen ja oksentamisen välillä kuluu lyhyt aika, oksennus sisältää osittain sulaneita ruoankappaleita.

Poikkeuksellinen oksennuksen koostumus saattaa vaatia käyntiä sairaalassa. Tuore tai kuivunut veri oksennuksen joukossa saattaa johtua sisäelimissä olevista vaurioista. Kuivunut veri näyttää murennetuilta kahvipavuilta, koska veressä oleva rauta on hapettunutta. Ihminen saattaa oksentaa sappinestettä varsinkin toistuvan oksentelun seurauksena. Ulosteen oksentaminen johtuu usein suolitukoksesta, ja vaatii siksi aina sairaalahoitoa.

Oksentamisen haittavaikutuksia

Useimmiten oksentaminen on vaaratonta. Syömishäiriöistä kärsivillä päivittäin toistuva, pitkään jatkunut oksentelu saattaa vaurioittaa hampaita, nielua ja ruokatorvea.

Hapenpuute

Oksentaminen voi olla erittäin vaarallista, jos mahalaukun sisältöä pääsee henkitorveen. Normaalisti yökkäysrefleksi ja yskiminen estävät tämän, mutta nämä suojaavat refleksit eivät välttämättä toimi, jos ihminen on elimistön toimintoja lamaavien aineiden, kuten alkoholin tai anestesialääkkeiden vaikutuksen alainen. Ihminen voi tällöin tukehtua tai saada elimistöönsä hapenpuutteesta johtuvia vaurioita.

Kuivuminen ja elektrolyyttien epätasapaino

Pitkään jatkunut tai runsas oksentaminen voi estää veden imeytymistä elimistöön, mikä voi johtaa elimistön liialliseen kuivumiseen tai munuaisten happojen menetyksestä johtuvaan elektrolyyttitasapainon horjumiseen. Happojen menettäminen voi johtaa veren pH-arvon kasvamiseen. Jos ihminen ei saa riittävästi ruokaa, hän saattaa kuihtua hengiltä.

Eläinten oksentaminen

Lintujen oksentaminen

Monet linnut poistavat oksennuspalloina sen osan syömästään saaliista, jota eivät voi käyttää hyväkseen. Näitä saaliin osia ovat esimerkiksi karvat, höyhenet, eräät hyönteisten osat, simpukankuoret, luut ja sellaiset kasvinosat, joita lintujen ruoansulatus ei kykene sulattamaan. Pöllöjen oksennuspallot ovat tunnettuja, mutta myös monet haukat, varislinnut, lokit ja haikarat oksentavat osan nielemästään materiaalista ulos. Näiden lintujen maha on kaksiosainen; sen osat ovat rauhasmaha ja lihasmaha. Oksennuspallot syntyvät linnun lihasmahan puolella, jossa lihakset puristavat sinne tulevan materiaalin palloiksi. Linnut oksentavat näitä palloja noin kaksi kertaa vuorokaudessa pesien luona tai lepopaikoilla, mutta harvemmin ruokailupaikoilla.

Useiden lintulajien aikuiset yksilöt ruokkivat kumppaniaan ja poikasiaan osittain sulaneella ruokamassalla, jonka ne oksentavat toisen nokkaan.

Muiden eläinten oksentaminen

Useat nisäkkäät, kuten koirat ja kissat, pystyvät oksentamaan. Ruohojen syöminen liitetään kissan oksennustarpeeseen. Rotat eivät pysty oksentamaan. Hevosen mahalaukun mahansuun lihaskerros sekä ruokatorven alempi sulkijalihas on voimakkaasti paksuuntunut ja lisäksi ruokatorvi liittyy mahalaukkuun hankalassa kulmassa.[1] Näitä hevoselle ominaisia anatomisia rakenteita pidetään syynä siihen, että hevonen pystyy vain harvoin oksentamaan. Useimmiten hevosen mahalaukku halkeaa sinne kertyneen liian ruoan tai kaasun vuoksi, mutta mikäli mahalaukun halkeaminen estyy, hevonen saattaa oksentaa. Oksentaminen saattaa jopa pelastaa hevosen hengen.

Lähteet
  1. König & Liebich: Veterinary Anatomy of Domestic Mammals

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.