Oksenja Mäkiselkä

Oksenja (Ksenia) Mäkiselkä, sukunimi vuoteen 1931 Buljugina, o.s. Valokainen (21. tammikuuta 1878 Suistamo – 16. toukokuuta 1946 Laihia) oli suomalainen itkuvirsien esittäjä.[1][2][3][4]

Oksenja Mäkiselän vanhemmat olivat Suistamon Piensaran kylän talonpoika Grigorij Feodotov ja Jelena Ignatijeva. Vanhempiensa kuoltua seitsenlapsinen perhe jäi orvoksi ja Oksanja joutui lähtemään piikatytöksi Äimäjärven Heroilaan. Hän meni naimisiin 1896 Äimäjärven kylästä kotoisin olleen Dimitrij (Miitrei) Stefanovin (1871–1938) kanssa. He olivat tavanneet Iivo Härkösen syntymäkodissa Äimäjärven itärannalla, missä Oksenja oli palveluksessa. Dimitrij Stefanov ja hänen nuorempi veljensä Pekka jakoivat keskenään 200 hehtaaria alkuperäisestä noin 400 hehtaarin kokoisesta Buljuginin perheen suurtilasta. Pekka sai haltuunsa kotitalon rakennuksineen ja Miitrei ja Oksenja perustivat uudistilan kilometrin päähän Miitrein kotitalosta. Heille syntyi yhdeksän poikaa ja neljä tytärtä joista kaksi kuoli lapsina. Uudistalo menestyi ja siellä oli kaksi hevosta, kuusi tai seitsemän lehmää sekä saman verran emälampaita. Lisäansioita saadakseen Miitrei kävi poikiensa kanssa uittotöissä.[1][3]

Itkuvirsien pariin Oksenja tuli 1930-luvun alussa kun hän kotitalon vaatimien töiden helpottaessa alkoi muistella lapsuudessa ja nuoruudessa kuulemiaan ja oppimiaan runoja, itkuvirsiä, lauluja ja loitsuja. Itkuvirsien julkisen esittämisen hän aloitti syksyllä 1934. Martti Haavio kirjoitti tällöin 10 vuorokauden ajan muistiin Oksenjan sanelemia itkuvirsiä, lauluja, loitsuja, taikoja ja muuta kansanperinnettä. Oksenjan esittämiin lauluihin kuului 200 säkeistön mittainen Lemminkäisen virsi, Kristuksen kärsimyksiä kuvannut Jumalan virsi ja balladimuotoinen Merenkosijat, paremmin tunnettu Annukaisen virren nimellä. Oksenja Mäkiselkää haastatteli myös A. O. Väisänen 1930-luvulla ja Aarni Penttilä 1940-luvulla.[1][2]

Oksenja Mäkiselkä esiintyi kouluissa, juhlissa ja radiossa yllään rajakarjalaisen kansannaisen vaatetus. Jumalan virttä esittäessään hän samalla kehräsi värttinällä valkeata pellavaista lankaa. Esityksen päätteeksi hän myi omia valokuviaan. Oksenja esiintyi muun muassa vuonna 1935 Kalevalan riemuvuoden laulujuhlilla Helsingin Messuhallissa ja Sortavalan Vakkosalmen puistossa. Vuonna 1936 hän esiintyi Nordische Gesellschaftin Lyypekissä kesäkuussa järjestämillä pohjoismaisilla kulttuurijuhlilla suomalaisen kalevalaryhmän mukana, ryhmään kuuluivat hänen lisäkseen Antero Vornanen kanteleensoittajana, Teppo Repo paimensoittajana ja Eemeli Risku viulunsoittajana.[1][2][3][4]

Oksenja Mäkiselkä jäi leskeksi 1938 ja talvisodan puhjettua 1939 hän joutui evakkoon muiden rajakarjalaisten mukana. Hän pääsi palaamaan Suistamolle jatkosodan aikana mutta joutui taas uudestaan lähtemään evakkoon 1944. Hän kuoli Laihialla toukokuussa 1946 ja hänet haudattiin Laihian hautausmaahan. Suistamo-seura pystytti Karjalan kulttuurijärjestöjen tukemana pystytti hänen haudalleen hautapatsaan elokuussa 1952. [1][5][2][3][4]