Okinawanluhtakana

Okinawanluhtakana kuvattiin vasta vuonna 1981. Se herätti löytymisensä aikoihin paljon mielenkiintoa. Lajin kuvaamista edelsivät paikallisten haastattelut. Vuodesta 1972 lähtien havaintoja saatiin melko runsaasti, ja jotkin lintuharrastajat onnistuivat jopa kuvaamaan okinawanluhtakanan puussa. Ennen kuvausta tieteelle uudeksi lajiksi, lintuja piti pyydystää useita yksilöitä,[2] jotta saataisiin lajikuvaukseen tarvittavat tiedot.[3] Ensimmäinen yksilö saatiin kesäkuun 2. päivänä 1981 kun metsänvartija löysi Fenchijivuorelle johtavan tien varrelta, läheltä Kunigamia auton alle jääneen linnun. Muutaman kuukauden päästä Okuman kylästä saatiin kiinni aikuinen yksilö ja poikanen, jotka tutkittiin, valokuvattiin, merkittiin ja mitattiin ja päästettiin vapaaksi.[2] Yoshimaro Yamashina and Toru Mano kuvasivat lajin joulukuussa 1981 nimellä Rallus okinawae ja julkistivat sen Journal of the Yamashina Institute for Ornithology-lehdessä.[4] Samassa kuussa Okinawan prefektuuri nimitti lajin erityiseksi suojelukohteeksi.[2]

Okinawanluhtakanan pituus on 28-30 senttiä,[5][6] ja paino noin 435 grammaa. Siipiväli on 50 senttiä.[5] Okinawanluhtakana on, lyhytpyrstöinen, pitkä- ja vahvajalkainen lintu.[7] Höyhenpuku on päältä tummanruskea. Naama on pääosin musta, mutta silmän takana on pari valkoista laikkua. Rinta ja vatsa ovat mustat ja niitä kirjovat valkoiset poikkijuovat. Lajin parhaat tuntomerkit ovat kirkkaanpunainen nokka ja jalat.[2][6] Nokan kärki on keltainen.[8] Nuorten lintujen selkäpuoli vaaleampi kuin aikuisilla ja niiden vatsapuoli valkoisen täplittämä.[7]

Okinawanluhtakana elää vain Ryūkyūsaariin kuuluvalla Okinawalla Etelä-Japanissa. Esiintyminen rajoittuu saaren pohjoisosaan Kunigamin kylän ympäristöön.[5][6] Levinneisyys kattaa vain noin 600 neliökilometriä. Kannan vahvuudeksi arvioidaan noin 700 yksilöä.[7]

Elinympäristöä ovat subtrooppiset ikivihreät lehtimetsät tasangoilla, vesiväylien varsilla ja mäkisessä maastossa aina 500 metrin korkeuteen saakka.[3][5] Okinawanluhtakanan asuinmetsien aluskasvillisuudessa on usein tiheä saniaiskasvusto. Se liikkuu usein myös metsien lähellä olevilla niityillä, viljelyksillä, pensaikoissa ja ruohikkomailla. Okinawanluhtakana tarvitsee elinalueeltaan myös pysyvän vesipaikan peseytymistä varten ja lepopaikan puusta.[5]

Okinawanluhtakana on lähes, mutta ei täysin lentokyvytön. Se on nopea juoksija ja hyvä uimari. Laji viettää suurimman osan ajastaan maassa ja etsii ravintonsa metsänpohjalta. Okinawanluhtakana lepää puissa ja käyttää samaa lepopaikkaa toistuvasti. Ravinto koostuu hyönteisistä, etenkin kulkusirkoista, sekä etanoista, sammakkoeläimistä ja liskoista. Juomassa ja kylpemässä käyvä lintu saattaa saalistaa myös matalikolta.[9] Laji on hyvin äänekäs. Äänivalikoimaan kuuluu äänekäs kyo ja kwi kwi kwi ki-kwee ki-kwee, johon lintuparit vastaavat usein tki-ki-ki ja kyip kyip kyip huudoilla. Muita ääniä ovat nouseva sian ääntä muistuttava kiljahdus ja syvää itkua muistuttava gu-gu-gugugugu ja gyu-gyu-gyagyagya.[7]

Okinawanluhtakanapari on yksiavioinen ja reviiritietoinen. Lisääntymiskausi on touko-heinäkuussa. Pari tekee pesänsä maahan tai puunjuuren onkaloon. Pesä vuorataan kuolleilla lehdillä, ruoholla ja saniaisten lehdillä. Poikueeseen kuuluu tavallisesti 3-5 munaa.[5]

Okinawanluhtakanojen pieni määrä ja keskittyminen pienelle alueelle tekee lajista hyvin uhatun.[5] Kannan uskotaan olleen aina pieni ja toisen maailmansodan harventaneen sitä entisestään. Tilanne ilmeisesti paheni saaren taloudellisen kehityksen takia, joka tuhosi linnun elinympäristöjä. Kannan kooksi arvioitiin ensiksi 50-500 yksilöä. Vuonna 1985 Japanin ympäristöministeriö teetti tarkan tutkimuksen lajin levinneisyydestä. Sen perusteella levinneisyysalue käsitti 26 000 hehtaaria ja lukumääräksi 1500-2000 yksilöä. Niiden lisäksi havaintoja tuli Jaedakevuoren lähellä Nagon kaupungin ympäristöstä, mikä viittasi okinawanluhtakanan laajentavan elinpiiriään.[3] Sittemmin lintujen määrä on vähetynyt selvästi. Vuosina 1996-2004 tehdyn tutkimuksen mukaan lajin levinneisyys on kutistunut pohjoiseen päin ollen 40 % aiempaa pienempi. Kannaksi arvioitiin enää 717 yksilöä. Vierasperäisen intianpikkumangustin saalistuksen uskotaan vaikuttaneen tähän merkittävästi. Vuonna 2006 tehtyjen tutkimusten tulosten mukaan levinneisyys ei enää supistunut aiemmasta. Tämä saattaa tarkoittaa että, intianpikkumangustien torjuminen on auttanut ainakin jossain määrin.[7] Hakkuut, padonrakennus ja niihin liittyvä teidenrakentaminen ja maatalous ovat hävittäneet ja sirpaloittaneet okinawanluhtakanan elinympäristöä. Luhtakanoja jää autojen alle, etenkin pesintäaikaan. Mahdollisesti myös villiintyneet kissat, koirat ja saarelle tuotu paksunokkavaris ovat verottaneet kantaa.[7]

Okinawanluhtakana on Japanissa lailla suojeltu. Osia sen elinaleista on myös suojeltu muun muassa luonnonsuojelualueena ja kansallispuistona. Ympäristöministeriö on tehnyt lajille suojelusuunnitelman, jossa suunnitellaan okinawanluhtakanaa saalistavien petojen määrän vähentämistä ja tarhakasvatusta.[7]