Okahao

Suomalaisten lähetyssaarnaajien saavuttua Ambomaan Omandongolle, Ondongan heimon alueelle 9.7.1870 he ryhtyivät välittömästi toimenpiteisiin lähetystyön aloittamiseksi myös kahdessa muussa heimossa, Uukwambissa ja Ongandjerassa. Jo 13.7., siis neljä päivää Omandongolle saapumisen jälkeen, Pietari Kurvinen, Martti Rautanen, Karl August Weikkolin ja Antti Piirainen, lähtivät Uukwambin kuninkaan Nayuman hoviin, minne he saapuivat 16.7. Vielä saman kuun aikana Rautanen matkusti härällä ratsastaen Ongandjeraan kuningas Tsheyan luokse.

Suomalaiset halusivat perustaa Ongandjeraan lähetysaseman, mutta Carl Hugo Hahn Reinin lähetyksestä halusi asialle luvan Suomen Lähetysseuran johtokunnalta. Asia lykkääntyi seuraavaan vuoteen, jolloin Rautanen toukokuussa pääsi Ongandjeraan, missä kuningas otti hänet ystävällisesti vastaan.

Rautanen antoi uudelle lähetysasemalle nimen Rehoboth. Samannimisen lähetysaseman oli Rautasen morsiamen Frieda Kleinschmidtin isä Heinrich Kleinschmidt perustanut Namamaalle. Heinäkuun loppuun mennessä Rautanen oli rakentanut lähetysasemarakennuksen valmiiksi, ja silloin Ambomaalle tuona vuotena saapunut Tobias Reijonen liittyi hänen seurakseen.

Jokapäiväinen toimeentulo Ongandjera oli vaikeata, sillä eurooppalaisia ruokatarvikkeita heillä oli vähän, samoin vaihtotavaroita, joilla viljaa ostettiin paikallisilta.

Sadekausi 1871–72 oli vaikea Rautaselle ja Reijoselle, sillä molemmat sairastuivat lavantautiin. Palveluspoika pakeni taikauskoisena paikalta, mutta lopulta eräs toinen poika saatiin viemään kirjelappu Uukwambiin, mistä Pietari Kurvinen vaimoineen saapui auttamaan. He veivät mukanaan Reijosen, joka oli vaikeammin sairaana, kun taas Rautanen jäi Ongandjeraan potemaan tautiaan. Toivuttuaan jonkin verran Rautanen jätti aseman Reijoselle ja Karl August Weikkolinille ja matkusti Hereromaalle Otjimbingween, missä meni naimisiin Frieda Kleinschmidtin kanssa ennen toipumisjaksoa Valaskalalahdessa.[1]

Rautasen ollessa poissa Reijonen ja Weikkolin joutuivat ristiriitaan kuninkaan kanssa. Kuningas oli lainannut tikapuita, ja kun Reijonen vaati niitä takaisin, kuningas käski suomalaisia poistumaan valtakunnastaan. Peltola sanoo ambolaisen käsityksen kuninkaanvallasta törmänneen yhteen eurooppalaisen yksityisomaisuuden käsitteen kanssa, mutta myös diplomaattisten taitojen puutteella lienee ollut osuutta asiaan.

Rautanen kuuli asiasta jo Hereromaalla ja matkusti suoraan Ongandjeraan. Kirjelappu asemarakennuksen pöydällä kertoi tilanteen. Rautasten mahdollisuudet tehdä työtä olivat supistuneet siihen, mitä palvelijoiden piirissä voitiin tehdä. Lisäksi Ongandjerassa Frieda Rautanen sairastui malariaan, ja mies pelkäsi hänen jo kuolevan siihen. Frieda kuitenkin toipui, ja Rautaset matkustivat Ondongaan.

Kuningas Tsheya olisi halunnut Rautasen takaisin, vieläpä jonkun suomalaisen veljen kanssa, mutta antoi toverille sellaiset ehdot, että tämä olisi käytännössä joutunut kuninkaan palvelijaksi. Veljeinkokouksessa toukokuussa 1873 asiasta keskusteltiin, mutta tulos oli se, että Ongandjeran työstä päätettiin luopua. Elokuussa Rautanen kävi hakemassa tavaransa sieltä pois.[2]

1890-luvulla sekä Reinin lähetys että Katolinen kirkko halusivat aloittaa lähetystyön Ongandjerassa, mutta osin suomalaisten vastustuksen vuoksi näistä hankkeista ei tullut mitään. Reinin lähetys kuitenkin halusi varmistaa, etteivät katoliset tule Ongandjeraan, ja siksi pyysivät suomalaisia aloittamaan siellä työn uudelleen. Neuvottelujen jälkeen päätettiin, että Ongandjeraan tulisi suomalais-saksalainen lähetysasema, joka olisi avoin molempien lähetysten työntekijöille, mutta tähän ei Suomen Lähetysseuran johtokunta suostunut, ja myös Uukwambin kuninkaan Negumbon harjoittamat ryöstöretket naapuriheimojen alueille olisivat tehneet työn vaikeaksi. Hanke pääsi näin raukeamaan.[3]

Pääartikkeli: Nakeke

Vuonna heinäkuussa 1903 Ongandjeraan lähetettiin Emil Liljeblad, ja syyskuussa hänelle tuli toveriksi Heikki Saari. Uusi asema rakennettiin neljä kilometriä entisestä itään, Nakeke-nimiseen paikkaan, joka oli puolen kilometrin päässä kuningas Tshaanikan hovista.

Nakeke osoittautui kuitenkin pian sopimattomaksi paikaksi, sillä kuivana kautena siellä oli vaikea saada vettä mistään. Niinpä Saari rakensi v. 1908 uuden aseman aivan lähelle sitä paikkaa, missä Rehoboth oli ollut. Tämä nimi otettiin nyt uudelleen käyttöön.[4]

Vuonna 1924 roomalaiskatoliset saivat luvan aloittaa työn Ongandjerassa, mutta suomalaiset eivät heitä pitkään aikaan edes tavanneet. Lounais-Afrikan administraattorinvirasto oli ilmoittanut, että vastaisuudessa suomalaiset saisivat tehdä työtä vain Ondongassa, kun taas Oukwanyama tulisi anglikaanien työalueeksi ja Uukwambi ja Ongandjera tulisi katolisten työmaaksi. Näyttää kuitenkin siltä, että suomalaiset saattoivat jatkaa työtään kaikkein näiden heimojen alueella.[5]

Okahaossa on sorapintainen, itä–länsisuuntainen, 1 020 metriä pitkä kiitotie lentokoneille.[7] Sen ICAO-koodi on FYOH.[8] IATA-koodia sillä ei ole. Okahaossa on myös klinikka ja kaksi sairaalaa.^lähde?

Okahaon on yhteiskoulu nimeltä Nangombe Combined School, alkeiskoulu (Okahao Primary School) sekä yksi yksityiskoulu. Kaupungissa on kaupunginkirjasto, poliisiasema ja vankila. Useammalla tunnustuskunnalla on edustuksensa Okahaossa. Touristit voivat yöpyä Ongozi Lodgessa.

Marraskuusta 2009 lähtien Okahaon kaupunginjohtajana on toiminut David Uuzombala Isai.[9]

Ennen Namibian vuoden 2009 vaaleja koululaiset ajoivat kaupungista pois Rally for Democracy and Progress –puolueen kampanjahenkilöt.[10]