Ojitettu suo

Ojikko on ojitettu suo, jonka vesitalous ja kasvupaikkatyyppi on alkanut muuttua ojituksen vuoksi. Entisen suon ojikkovaihe kestää noin viisi vuotta ennen kuin puustosta alkaa näkyä, millaiseksi kasvupaikka alkaa muodostua. Ojikot luokitellaan ojitusvaihetta edeltäneen suotyypin mukaan lisäämällä nimeen -ojikko ja lyhenteissä -oj.

Muuttuma on ojikkoa seuraava, noin 20–30 vuotta kestävä ojitetun suon kehitysvaihe ennen turvekangasvaihetta.

Turvekangas on vanha ojitusalue, jolla metsälajit ovat jo vallitsevia. Esimerkiksi mustikkakorpi muuttuu mustikkaturvekankaaksi onnistuneen ojituksen johdosta. Puusto muistuttaa jo tavallista talousmetsää, ja suokasvien osuus on alle 25 %. Turvekankaan alatyypit ovat puolukkaturvekangas (Ptkg), mustikkaturvekangas (Mtkg) ja ruohoturvekangas (Rhtkg).

Suomessa soiden ojitus aloitettiin Ruotsin vallan aikana, jotta halla pysyisi poissa viljelysmailta, vaikka todellisuudessa ojitus pikemminkin lisää hallanvaaraa.[1] Kun sotien jälkeen tarvittiin enemmän puuta, keksittiin, että soita voitaisiin ojittaa enemmän, jotta saataisiin lisää metsäpinta-alaa.[1] 1950-luvulla työ koneellistui: ensin sitä tehtiin suoauroilla, sitten kaivinkoneilla.[1] Silloin ojituksella oli myös työllistävä vaikutus, kun sitä tekemässä oli veteraaneja, evakkoja ja niitä, jotka olisivat muuten lähteneet Ruotsiin töiden perässä.[1]

Soiden ennallistaminen tarkoittaa ojien tukkimista, jolloin annetaan taas vedenpinnan nousta. Se aiheuttaa myös lisääntyvän määrän kasvihuonekaasupäästöjä, jotka kuitenkin laskevat vuosikymmenien kuluessa, kun ojitetulta suolta vuotaa hiiltä ilmakehään jatkuvasti.[1] Karummalla suolla lämmittävä vaikutus jatkuu pidempään.[1] Ennallistaminen ei ole tehokas keino hillitä ilmastonmuutosta niillä alueilla, jossa on hyvin kasvava metsä sitomassa hiiltä, kun taas pelloiksi muutetuilla soilla on niin suuret päästöt, että niitä kannattaisi ennallistaa heti.[1] Vuoteen 2019 mennessä Suomessa oli ennallistettu soita noin viisi promillea ojitetusta pinta-alasta eli noin 30 000 hehtaaria.[1] Tätä työtä on tehnyt esimerkiksi Metsähallitus.