Ojakurjenpolvi
Ojakurjenpolvi (Geranium palustre) on monivuotinen kukkiva kurjenpolvilaji. Se on noin puolen metrin pituiseksi kasvava rentovartinen kasvi, joka viihtyy kosteilla paikoilla, kuten niityillä ja ojien reunoilla. Ojakurjenpolvi kasvaa lähes koko Euroopassa, varsinkin jokien alavilla rannoilla, ja on Saksassa jopa joen rantojen suurruohostojen erään kasvillisuustyypin nimikkolaji[1]. Suomessa ojakurjenpolvi esiintyy melko harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomessa[2].
| Ojakurjenpolvi | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Geraniales |
| Heimo: | Kurjenpolvikasvit Geraniaceae |
| Suku: | Kurjenpolvet Geranium |
| Laji: | palustre |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Geranium palustre |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö
Ojakurjen varsi on särmikäs ja harittavahaarainen. Varret ja lehtiruodit ovat karvaisia, ja karvat suuntautuvat viistosti varren tyveen päin. Lehdet ovat viisikulmaiset ja sormijakoiset, kuten useimmilla muillakin kurjenpolvilla. Lehtien liuskat ovat kuitenkin tylppähampaisemmat kuin Suomen yleisimmällä kurjenpolvella, metsäkurjenpolvella.[2] Kiipeilevän kasvutavan ja huomiota herättämättömän ulkonäön vuoksi ojakurjenpolvea on vaikea havaita kasvupaikkojen yleensä rehevän kasvillisuuden joukosta, ellei kukkia ole näkyvissä.
Kukat ovat harvassa ja parittain. Kukkaperät ovat muutaman senttimetrin pituiset ja taipuvat alas kukinnan jälkeen. Kukkien läpimitta on 25–30 mm, ja niissä on viisi soikeahkoa terälehteä. Kukat ja hedelmykset ovat rakenteeltaan samanlaiset kuin muillakin kurjenpolvilla. Teriö on punertavan sinipunainen (punaisempi kuin metsäkurjenpolvella).[2]
Levinneisyys
Ojakurjenpolvi on Euroopan lauhkean vyöhykkeen ja havumetsävyöhykkeen eteläosan kasvi. Idässä sen alue ulottuu Uralille ja Kaukasiaan. Sitä ei kuitenkaan tavata Länsi-Euroopan mereisimmillä alueilla (Islannista, Norjasta, Britteinsaarilta ja Pohjanmeren rannikoilta) eikä Etelä-Euroopassa Pyreneiden niemimaalta, Välimeren saarilta, Kreikasta, Turkista ja Krimiltä.[1]
Suomessa ojakurjenpolvea esiintyy ilmeisesti luontaisena etelässä ja kaakossa, Pohjois-Karjalasta Etelä-Savon ja Etelä-Hämeen kautta Varsinais-Suomeen ulottuvan linjan eteläpuolella. Runsainta esiintyminen on tämän alueen suurten järvien tuntumassa ja toisaalta Suomenlahden rannikolla. Lännempänä ja pohjoisempana olevat yksittäiset esiintymät lienevät ihmistoiminnan tulosta.[1][2]
Lähteet
- Jaakko Jalas (toim.): Suuri kasvikirja, III osa, s. 24. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05293-4.
- Leena Hämet-Ahti, ym.: Retkeilykasvio, s. 269. 3. painos. Helsinki: Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, 1986. ISBN 951-9381-14-7.
- Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit www.ympäristö.fi. 4.4.2008. Valtion Ympäristöhallinto. Viitattu 11.7.2008.