Oineis

Oineis (m.kreik. Οἰνηίς, Oinēis, lat. Oeneis) oli antiikin ajan Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen fyle eli ”heimo” tai ennemminkin äänestyspiiri, joka perustettiin Kleistheneen uudistuksessa vuonna 508 eaa. Fylen eponyymi heeros oli Oineus, Pandionin avioton poika, ja sen alkuperäinen numero oli VI.[1][2]

Oineis
Οἰνηίς
Historia
Tyyppi fyle
Kulttuuri antiikin Kreikka
Alue Attika
Numero (alkup.) VI
Perustettu 508 eaa.
Eponyymi heeros Oineus
Demoksia 9–13

Fyleen kuului alun perin 13 demosta, muun muassa suurin demos Akharnai. Myöhemmin osa demoksista siirrettiin perustettuihin uusiin fyleihin, ja pienimmillään fyleen kuului yhdeksän demosta. Niin kutsuttujen makedonialaisten fylejen (Antigonis, Demetrias) lakkauttamisen jälkeen osa demoksista palautettiin Oineis-fyleen. Kuten kaikilla fyleillä, fylen demokset oli jaetty kolmeen trittykseen ja sillä oli yhteensä 50 edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa. Fyle säilyi käytössä antiikin ajan lopulle saakka.[1][3]

Fylen jäseniin viitattiin nimityksellä Oineus (Ὀινεύς), monikossa Oineis (Ὀινείς) tai Oinēeis (Ὀινηείς).

Demokset

Nimi Nimi kreikaksi Fyle Trittys
Kausi I
n. 508–307 eaa.
Kausi II
n. 307–224 eaa.
Kausi III
n. 224–201 eaa.
Kausi IV
n. 201 eaa.–124 jaa.
Kausi V
n. 124 jaa.–
Akharnai Ἀχαρναί Oineis mesogeios
Butadai Βουτάδαι Oineis Ptolemais asty
Epikefisia Ἐπικηφισία Oineis asty
Fyle Φυλή Oineis Demetrias Oineis paralia
Hippotomadai Ἱπποτομάδαι Oineis Demetrias Oineis asty
Kothokidai Κοθωκίδαι Oineis Demetrias Oineis paralia
Lakiadai Λακιάδαι Oineis asty
Lusia Λουσία Oineis asty
Oe Ὄη Oineis paralia
Perithoidai Περιθοῖδαι Oineis asty
Ptelea Πτελέα Oineis asty
Thria Θρία Oineis Hadrianis paralia
Tyrmeidai Τυρμεῖδαι Oineis Attalis asty

Lähteet

  1. The Tribes and Eponymous Heroes of the Ancient Athenians The Ancient City of Athens (Stoa.org). Viitattu 21.8.2017.
  2. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Fyle”, Antiikin käsikirja, s. 183. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  3. Oeneis Brill’s New Pauly. BrillOnline Reference Works. Viitattu 21.8.2017.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.