Oikeusrealismi
Oikeusrealismi on oikeusfilosofian suuntaus, jonka mukaan oikeutta on se säädännäinen oikeus, jonka yhteiskunta hyväksyy toimintaansa ohjaamaan niin viranomaisyhteyksissä kuin yksittäisten kansalaisten arjessa. Oikeusrealismi on vaikuttanut Yhdysvalloissa ja manner-Euroopassa 1800-luvun lopulta lähtien.
Oikeusrealismi on toinen oikeuspositivismin pääsuuntauksista, sillä lakien lähteeksi käsitetään lainsäätäjä. Sen mukaan oikeus oli johdettavissa tosiasiallisista tavoista toimia ja oikeutta olivat vain ne oikeussäännöt, joita tosiasiallisesti noudatetaan. Sen merkittäviä edustajia olivat mm. Rudolf von Jhering (1818–1892) ja Alf Ross (1899–1979).
Oikeusrealismin kehitys Euroopassa
Vapaaoikeuskoulu
Vapaaoikeuskoulu oli oikeusrealismin kehityksen ensimmäinen vaihe. Se syntyi käsitelainopin vastustajien aloitteista: oikeuden tulkinnassa alettiin ottaa huomioon tuomarin oikeudenmukaisuuskäsityksen vaikutus, eli se, kuinka oikeuden elävien soveltajien mielipiteet vaikuttavat kirjoitetun lain tulkintaan. Lisäksi ratkaisuharkinnan vapauden merkitystä korostettiin. Vapaaoikeuskoulu kehittyi manner-Euroopassa.
Intressilainoppi
Intressilainopin perustajana pidetään Rudolf von Jheringiä, joka 1800-luvun lopun teoksellaan Der Kampf ums Recht' esitteli maailmalle, että "tarkoitus on kaiken luoja" myös oikeuden kannalta. Nyt oikeutta katsottiin yhteiskunnan kannalta: lait (ja päätökset) miellettiin yhteiskunnan keinoiksi saavuttaa tavoitteensa. Lainsäädäntö ja tuomioistuinratkaisut olivat sidoksissa erilaisiin yhteiskunnallisiin intresseihin.
Skandinaavinen oikeusrealismi eli Uppsalan koulukunta
Skandinaavinen oikeusrealismi syntyi 1920-luvulla. Lähtökohtana oli reagointi Axel Hägerströmin esittämään metafysiikan kritiikkiin. Hägerström väitti, että juridiset oikeudet ja velvollisuudet olivat vailla järjellisiä perusteita ja että näillä kielellisillä käskyillä jne. haluttiin vain vaikuttaa ihmisten käsityksiin harhauttavasti. Norjan, Ruotsin ja Tanskan realistit pyrkivät osoittamaan Hägerströmin väitteet epätosiksi ja puhdistamaan oikeuden maineen. Kysymykset olivat usein kielellis-mentaalisia: mitä henkilöllä on mielessään, kun hän tekee oikeudellisen väitteen? Uppsalan koulukunnan edustajia olivat muun muassa Alf Ross, Per Olof Ekelöf ja Vilhelm Lundstedt. Rossin tuomarinideologia viittaa tuomarikunnan kollektiivisesti hyväksymään tulkintaoppiin, toisin kuin amerikkalaisten oikeusrealistien koulukunnassa käsitetään.
Oikeusrealismin kehitys Pohjois-Amerikassa
Amerikkalainen oikeusrealismi kehittyi erillään eurooppalaisesta. Sen valtakausi ajoittuu 1920-, 1930- ja 1940-luvuille. Huomio kiinnitettiin viranomaisten ja tuomioistuinten ratkaisuihin (law in action). Vain näiden tosiasiassa soveltamat ja siten vahvistamat säännöt käsitettiin oikeudeksi, kun taas lainsäädäntö (law in books) oli vain aidon oikeuden raaka-ainetta. Amerikkalaisen realismin tuomarinideologia viittaa ratkaisuperusteisiin, joita ei ole virallisessa oikeuslähdeopissa tunnustettu, kuten tuomarin omakohtaiset ennakkoluulot ja hänen yhteiskunnalliset arvonsa.
Katso myös
Lähteet
- Siltala, Raimo: Johdatus oikeusteoriaan. Helsinki, 2007.