Oikeuspositivismi

Oikeuspositivismi on modernin oikeustieteen ja oikeusfilosofian suuntaus, jonka mukaan lait ovat ihmisten tekemiä sääntöjä, ja että lain ja moraalin välillä ei ole välttämätöntä tai sisäsyntyistä yhteyttä. Tässä näkemyksessään oikeuspositivismi edustaa yhtä ääripäätä suhtautumisessaan kysymykseen, onko lailla ja moraalilla jonkinlainen sisäinen ja sisällöllinen suhde[1].

Oikeuspositivismin kuuluisimpia ajattelijoita ovat mm. Hans Kelsen, Alf Ross ja H. L. A. Hart. Eroistaan huolimatta heitä yhdisti ajatus oikeudesta, joka on aina ihmisten luomaa, inhimillisen tekemisen ja toiminnan tulosta. Oikeuspositivismi vastustaa luonnonoikeutta, jonka mukaan moraaliton laki ei ole oikea laki.

Oikeuspositivismin pääjaottelu on lakipositivismin eli legalismin ja teoreettisen positivismin välillä.

Oikeuspositivismi ja (uus)positivismi
Katso myös: Positivismi ja uuspositivismi

Oikeuspositivismi liittyy positivismiin, tieteenfilosofiseen liikkeeseen, joka pyrki puhdistamaan tieteen teologiasta ja metafysiikasta. Positivistit katsoivat, etteivät korkealentoiset filosofian osa-alueet kuten metafysiikka ja metaetiikka ole lainkaan tiedettä, koska tiede tähtää aina varmaan lopputulokseen jotain kautta. Metafyysiset pohdinnat ovat vain asioiden turhaa pyörittelemistä, eikä muiden tieteiden tulisi täten perustua tämänkaltaisille mielettömille pohdinnoille tai uskomuksille. Oikeustieteen puolella tätä ideaa kehitteli esimerkiksi Hans Kelsen Puhtaassa oikeusopissaan.

Positivismi sanana viittaa ihmisten siirtymiseen yhteiskunnallisessa ajattelussaan tarkastelemaan positiivista vallankäyttöä, säädettyä lakia ihmiskunnan koossapitävänä voimana. Tämä oli eräs tärkeä harppaus kohti modernia yhteiskuntaa. Aikaisemmat filosofit (vielä Thomas Hobbes ja John Lockekin) ajattelivat maailmassa olevan jonkinlaisia luonnonoikeuksia, joille ihmisten moraalisuus ja sitä kautta säädetyt lait perustuivat. Nyt luonnontieteiden noustua ja ihmisen otettua luonnonlait omaan haltuunsa, tällaisille ajatuksille ei ollut enää tilaa. Ihminen oli luonnon herra, jonka velvollisuus on käyttää luontoa hyväkseen. Tätä ajatusta pohjusti jo 1600-luvun alussa Francis Bacon.

Oleminen ja pitäminen

Oleminen

Luonnontieteet, fysiikka ja psykologia tutkivat sitä, miten asiat ovat ja ratkaisevat ongelmansa kausaalisuhteen avulla: Kun A tapahtuu, siitä johtuu välttämättä, että tapahtuu myös B.

Esimerkkinä, että jos...

  • A (teko) = heität pallon ilmaan
  • B (välttämätön seuraus) = pallo palaa takaisin maahan vetovoiman ansiosta.
  • eli siitä voidaan vetää johtopäätös, että heittäessäsi pallon ilmaan, se palaa takaisin maahan vetovoiman ansiosta.

Tällainen tutkiminen ei kuitenkaan vastaa siihen miten asioiden pitäisi olla. Tätä kysyviä tieteen aloja ovat mm. etiikka ja oikeustiede. Moraali esittää ihmisille erilaisia käyttäytymissäännöksiä, normeja, joiden mukaan elämme, mutta koska niitä ei voi suoranaisesti tutkia havaintojen kautta, voidaan kyseenalaistaa, kuinka pitkälle niiden tutkiminen on tiedettä. Oikeustiede on monien yhteiskuntajärjestystä rakennelleiden ajattelijoiden mielestä paras esimerkki pitämisestä (miten asioiden pitäisi olla).

Pitäminen

Kelsen kuvasi olemisen ja pitämisen suhdetta imputaation kautta. Hänen mukaansa se on kausaalisuhdetta vastaava operoimisväline pitämistä tutkivien tieteiden yhteydessä. Siinä missä luonnontieteilijät pyrkivät varmaan tietoon kausaalisuudella, oikeustieteilijät pyrkivät samaan tavoitteeseen imputaation avulla. Tällaiset suhteet ovat muotoa: Kun A tapahtuu, pitää tapahtua myös B.

Esimerkiksi

  • A (teko) = varastat kaupasta
  • B (välttämätön johtopäätös) = jokainen joka varastaa saa rangaistuksen.
  • josta päästään johtopäätökseen, että koska varastit, sinua on rangaistava.

Niin kausaalisuhde kuin Kelsenin luoma imputaatiokin perustuvat pitkälti Aristoteleen antiikissa luomaan syllogismiin eli tietynlaiseen johdonmukaiseen päättelyyn.

  • Jos A = B ja B = C → A = C

Kelsenistä ja Hartista poiketen Ross pyrki luomaan jonkinlaisen yhteyden olemisen ja pitämisen välille. Tätä hän kutsui oikeuden dualismiksi.

Katso myös

Lähteet
  1. Ilkka Niiniluoto: ”Laki ja moraali oikeuden palveluksessa”, Hyvän elämän filosofiaa, s. 180. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2015. Niiniluoto. ISBN 978-952-222-240-4. fi


    Kirjallisuutta
    • Kelsen, Hans: Puhdas oikeusoppi. (Reine Rechtslehre, 1960.) Suomentanut Olli Nikkola. Porvoo Helsinki: WSOY, 1968.
    • Lagerspetz, Eerik: Oikeusajattelun vuosisata. Turku: Areopagus, 2009. ISBN 978-952-99791-3-4.
    • Tuori, Kaarlo: Kriittinen oikeuspositivismi. Helsinki: Werner Söderström lakitieto, 2000. ISBN 951-670-025-X.
    • Tuori, Kaarlo: Oikeuden ratio ja voluntas. Helsinki: WSOYpro, 2007. ISBN 978-951-0-32960-3.

    Aiheesta muualla
    • Green, Leslie: Legal Positivism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
    • Himma, Kenneth Einar: Legal Positivism The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.