Oikeistopoikkeama

Oikeistopoikkeama (ven. Пра́вый укло́н, Pravyi uklon) oli nimitys Neuvostoliiton kommunistisessa puolueessa 1920-luvun lopulla niille henkilöille, jotka eivät kannattaneet viisivuotissuunnitelmiin liittynyttä nopeaa valtiojohtoista teollistamista ja maatalouden kollektivisointia, vaan vaativat jatkamaan NEP-kauden markkinavetoista talouspolitiikkaa. Nikolai Buharinin johtamaa ryhmää on kutsuttu myös oikeisto-oppositioksi (Пра́вая оппози́ция, Pravaja oppozitsija).

Tausta
Nikolai Buharin.

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johdossa käytiin koko 1920-luvun ajan kiistelyä siitä, miten pitkälle talonpoikien yksityistä kaupankäyntiä suosinutta NEP-politiikkaa tulisi jatkaa. Lev Trotskin johtama vasemmisto-oppositio vaati äänekkäästi NEP:stä luopumista ja valtiojohtoista teollistamispolitiikkaa, kun taas Grigori Zinovjevin, Lev Kamenevin ja Josif Stalinin muodostama puolueen johtotroikka halusi toistaiseksi jatkaa NEP-linjaa. Aiemmin vasemmistokommunistina tunnettu puoluejohdon jäsen Nikolai Buharin kääntyi 1920-luvun puolivälissä intohimoiseksi NEP-politiikan kannattajaksi ja julisti yksityisen liiketoiminnan suosimisen olevan oikea tie sosialismia kohti. Hänen mukaansa talonpojille tuli toistaa iskulausetta ”Rikastukaa!”. Buharin tukijoineen auttoi Stalinia syrjäyttämään ja lopulta tuhoamaan vasemmisto-opposition vuosina 1927–1928. Pian tämän jälkeen Buharinin ja Stalinin liitto kuitenkin hajosi, sillä johtoaseman saavuttanut Stalin päätti luopua NEP-politiikasta, jonka hän katsoi olevan syynä neuvostotalouden ja -yhteiskunnan kohtaamiin ongelmiin.[1]

Oikeisto-oppositio
Mihail Tomski (vas.) ja Aleksei Rykov vuonna 1930.

Stalin käynnisti vuonna 1928 maatalouden kollektivisoinnin ja viisivuotissuunnittelun, jotka käytännössä lakkauttivat kaiken yksityisomistukseen perustuneen liiketoiminnan. Stalinin uusi linja muistutti juuri tuhotun vasemmisto-opposition vaatimuksia. Uutta linjausta vastustamaan nousivat puoluejohdosta Buharinin ohella muun muassa kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Aleksei Rykov, ammattiliittojen keskusneuvoston puheenjohtaja Mihail Tomski ja Moskovan puoluejohtaja Nikolai Uglanov. Buharin, Rykov ja Tomski olivat politbyroon jäseniä ja Buharin myös Pravdan päätoimittaja, joten uutta oppositioryhmää ei voitu suoralta kädeltä vaientaa. Politbyroon kokous huhtikuussa 1928 hyväksyi Buharinin kantaa myötäilleen päätöslauselman, jossa moitittiin maatalouden kollektivisoinnissa tapahtuneita väkivaltaisia ylilyöntejä, ja keskuskomitea päätti heinäkuussa 1928 hänen aloitteestaan nostaa valtion talonpojille viljasta maksamaa hintaa. Marraskuussa 1928 Stalin kuitenkin ajoi läpi päätökset, jotka palauttivat hänen linjansa. Hän myös mustamaalasi Buharinia viitaten siihen, että Buharinilla oli taipumus tukeutua ei-kommunistisiin asiantuntijoihin ja näiden mielipiteisiin.[2]

Tammikuussa 1929 Buharinin, Rykovin ja Tomskin julistettiin muodostaneen vahingollisen puolueen sisäisen ryhmäkunnan ja oikeistopoikkeaman. Sanavalinnalla ”poikkeama” tarkoitettiin luultavasti sitä, ettei Buharinin ryhmää voinut vielä kutsua järjestyneeksi oppositioksi. Kevään 1929 aikana ”oikeistolaiset” syrjäytettiin korkeista asemista. Oikeisto-opposition kukistumisen sinetöi Buharinin erottaminen politbyroosta marraskuussa 1929. Hän vältti puolueesta erottamisen ilmoittamalla hyväksyvänsä jatkossa puolueen virallisen linjan.[3] Stalinin puhdistusten aikana Buharin, Rykov ja Tomski julistettiin kesäkuussa 1937 vakoojiksi ja valtion vihollisiksi.[4] Buharin ja Rykov tuomittiin kuolemaan näytösoikeudenkäynnissä vuonna 1938 ja teloitettiin, Tomski oli tehnyt itsemurhan jo vuonna 1936.

Lähteet
  • Robert Service: A History of Modern Russia – From Nicholas II to Putin. Penguin Books, Lontoo 2003

Viitteet
  1. Service 2003, s. 156, 162, 164–165.
  2. Service 2003, s. 172–176.
  3. Service 2003, s. 176, 179, 188.
  4. Service 2003, s. 221.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.