Odysseuksen harharetket
Odysseuksen harharetket (ital. L’Odissea) on vuonna 1911 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Homeroksen Odysseiaan perustavan elokuvan ovat ohjanneet Francesco Bertolini, Adolfo Padovan ja Giuseppe De Liguoro, joka myös esittää Odysseusta. Odysseuksen harharetket oli yksi ensimmäisistä historiallisista suurelokuvista ja suuri kansainvälinen menestys.
Odysseuksen harharetket | |
---|---|
L’Odissea | |
Elokuvan yhdysvaltalainen mainosjuliste. |
|
Ohjaaja | Francesco Bertolini, Adolfo Padovan, Giuseppe De Liguoro |
Käsikirjoittaja | Giuseppe De Liguoro |
Perustuu | Homeroksen Odysseiaan |
Tuottaja | Giuseppe De Liguoro |
Kuvaaja | Emilio Roncarolo |
Pääosat | Giuseppe De Liguoro, Eugenia Tettoni, Ubaldo Maria Del Colle |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Italia |
Tuotantoyhtiö | Milano Films |
Ensi-ilta |
1911 (Italia) 15. tammikuuta 1912 (Helsinki) |
Kesto | 925/838 metriä (44 min.) |
Alkuperäiskieli | mykkäelokuva |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Juoni
Troijan sodan jälkeen Odysseus lähtee kotiin, jossa Penelope yrittää torjua kilpakosijoitaan. Hän kohtaa kyklooppi Polyfemoksen, merihirvio Skyllan, nymfi Kalypson, prinsessa Nausikaan ja kuningas Alkinooksen. Kotona Odysseus naamioituu kerjäläiseksi, jännittää jousensa ja surmaa Penelopen kosijat poikansa Telemakhoksen riemuksi.[1]
Näyttelijät
Giuseppe De Liguoro | … | Odysseus |
Eugenia Tettoni | … | Penelope |
Ubaldo Maria Del Colle | … | [1][2] |
Tuotanto, teemat ja vastaanotto
Kolmikelainen[1] Odysseuksen harharetket oli yksi ensimmäisistä tuohon aikaan ”pitkinä” pidetyistä historiallisista elokuvista. Milano Filmsin Giuseppe De Liguoro ryhtyi kuvaamaan Homeroksen kaikille tuttua tarinaa yhtiön L’Infernon saavuttaman suurmenestyksen vanavedessä.[3] Kyseessä ei kuitenkaan ollut Odysseian ensimmäinen filmatisointi. Ranskalainen Le Film d’Art oli esittänyt Penelopen kilpakosijat ja sankarin paluun vuonna 1908 valmistuneessa lyhytelokuvassa Le retour d’Ulysse ja Georges Méliès oli tehnyt Kalypso- ja Polyfemos-aiheisen filmipätkän jo vuonna 1905.[2]
Suurisuuntaisen tuotannon[3] tavoitteena oli kaupallisen menestyksen ohella nostaa elokuvan arvostusta taidemuotona. Yhdysvalloissa Odysseuksen harharetkiä markkinoitiin suurella mainoskampanjalla, joka tuotti paljon oheismateriaalia ja vetosi elokuvan merkitykseen antiikin kirjallisuuden popularisoijana. Elokuvan eri puolilla maailmaa saavuttama valtava yleisömenestys näyttää kuitenkin perustuneen lähinnä sen elokuvallisiin ansioihin ja varsinkin taidokkaisiin erikoistehosteisiin.[1][4]
Elokuvaa näytettiin Helsingissä tammikuussa 1912 nimillä Odysseus irrfärder – Odysseian harharetket. Uudessa Suomettaressa julkaistun ilmoituksen mukaan kyseessä oli ”suurenmoisin filmikuva mitä tähänasti on näytelty”.[5][6] Tampereella suomenkielinen nimi oli korjattu muotoon Odysseuksen harharetket[7].
Restaurointi
Elokuvasta on säilynyt Jean Desmetin kokoelmaan kuuluva hollanninkielinen värjätty nitraattifilmikopio, joka on restauroitu Alankomaiden elokuvamuseossa. Alkuperäisestä 925 metrin pituudesta on jäljellä 838 metriä.[8] Restaurointi on nähtävissä Italian kansallisen elokuvamuseon Vimeo-sivustolla[9].
Lähteet
- Santas, Constantine et al.: The Encyclopedia of Epic Films, s. 644–645. Lanham: Rowman & Litllefield, 2014. ISBN 978-0-8108-8247-8.
- Dumont, Hervé: L’antiquité a cinéma, s. 202–203. , 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.7.2016). (Arkistoitu – Internet Archive)
- Angulo, Jesús; Martinelli, Vittorio: Las películas del ciclo. Nosferatu. Revista de cine, 1990, s. 60–61. Artikkelin verkkoversio.
- The Ancient World in Silent Cinema, s. 149–150, 153–155, 159–160. Cambridge: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-01610-1.
- Hufvudstadsbladet, 14.1.1912.
- Uusi Suometar, 14.1.1912.
- Kansan Lehti, 20.4.1912.
- Museo Nazionale del Cinema museocinema.it. Arkistoitu 18.8.2016. Viitattu 6.7.2016.
- Cineteca MNC vimeo.com. Viitattu 6.7.2016.
Aiheesta muualla
- Odysseuksen harharetket Internet Movie Databasessa. (englanniksi)