OBX-indeksi
OBX-indeksi (OBX, Oslo Børs Index) on norjalaisen Oslon pörssin vuonna 1986 käyttöön otettu osakeindeksi. Siihen kuuluu 25 pörssin eniten vaihdetuinta osaketta.[1] Osakelista tarkistetaan kahdesti vuodessa edeltävän kuuden kuukauden kaupankäynnin pohjalta. Enimmäisosuutta rajoitetaan kuitenkin UCITS III -säädösten mukaisesti ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten yritysten osakkeiden osuus voi OBX-indeksissä olla enintään 10 prosenttia. Muutokset astuvat voimaan joulukuun kolmannen torstain jälkeisenä perjantaina.[2]
Indeksin koostumus
Kesäkuun 30. päivänä 2022 (vertailuna joulukuun 23. päivä 2019 ja joulukuun 18. päivä 2015) alkaneen puolivuotiskauden ajan OBX-osakeindeksin kokoonpano on seuraava.[3] Taulukossa on listattu mukana olevat yhtiöt (joissain tapauksissa osakesarjat), osakelyhenne, yrityksen toimiala GICS-luokittelun mukaisesti (Global Industry Clasification Standard) ja yrityksen osakkeen indeksipaino prosentteina. [3][4][5][6]
Yhtiön nimi | Osakkeen tunnus | Toimiala (GICS) | Paino (%) 6.2022 | Paino (%) 12.2019 | Paino (%) 12.2015 |
---|---|---|---|---|---|
Equinor (Statoil) | EQNR | Integroitut öljy- ja kaasualan toiminnot | 30,38 | 18,07 | 17,97 |
DNB Bank | DNB | Monipuoliset pankkitoiminnot | 12,78 | 13,57 | 13,95 |
Mowi (Marine Harvest) | MOWI | Pakatut elintarvikkeet ja ateriat | 7,21 | 9,86 | 5,03 |
Telenor | TEL | Integroidut tietoliikennepalvelut | 6,42 | 10,71 | 14,48 |
Norsk Hydro | NHY | Alumiini | 5,77 | 4,24 | 5,75 |
Yara International | YAR | Lannoitteet ja maatalouskemikaalit | 5,30 | 5,58 | 9,31 |
Orkla | ORK | Pakatut elintarvikkeet ja ateriat | 4,60 | 6,74 | 7,44 |
Tomra Systems | TOM | Kierrätyslaitteistot | 3,37 | 2,89 | - |
Aker BP (sis. aiempi Det norske oljeselskap, DNO) | AKERBP | Öljyn ja kaasun etsintä ja tuotanto | 3,35 | 2,62 | - |
SalMar | SALM | Pakatut elintarvikkeet ja ateriat | 3,17 | 2,35 | - |
Gjensidige Forsikring | GJF | Vakuutustoiminta (multi-line) | 3,10 | 3,32 | 3,63 |
Storebrand | STB | Henki- ja terveysvakuutukset | 2,57 | 2,84 | 1,99 |
Nordic Semiconductor | NOD | Teknologia | 2,06 | - | - |
Subsea 7 | SUBC | Öljy- ja kaasualan laitteistot ja palvelut | 1,38 | 2,13 | 2,27 |
Nel | NEL | Järeät sähkölaitteet (Vetyakut, vety polttoaine) | 1,36 | 1,18 | - |
Aker | AKER | Moniala (holding) | 1,31 | 1,18 | - |
Schibsted ser. A | SCHA | Julkaisutoiminta | 1,07 | 1,93 | 3,13 |
Autostore Holdings | AUTO | Teollisuustuotanto | 0,93 | - | - |
Golden Ocean Group | GOGL | Meriala | 0,82 | 0,37 | - |
Scatec | SCATC | Energia | 0,78 | - | - |
Frontline | FRO | Öljyn ja kaasun varastointi ja kuljetus | 0,66 | 0,74 | 0,24 |
MPC Container Ships | MPCC | Teollisuustuotanto | 0,47 | - | - |
Kahoot! | KAHOT | Teknologia | 0,41 | - | - |
Norwegian Air Shuttle | NAS | Lentoyhtiöt | 0,38 | 0,46 | 1,12 |
REC Silicon | RECSI | Perusmateriaalit | 0,33 | - | - |
Lähteet
- Aase, Geir Harald: OBX index breaks through 500 for the first time 15.11.2013. Oslon pörssi, oslobors.no. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
- OBX Total Return Index Oslon pörssi, oslobors.no. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
- OBX Index (pdf) 30.6.2022. Euronext, euronext.com. Viitattu 23.10.2022. (englanniksi)
- The OBX Index constituents 1H 2020 (pdf) (Oslon pörssin OBX-indeksin kokoonpano 1. puolivuotiskaudella 2020) Oslon pörssi, oslobors.no. Viitattu 29.1.2020. (englanniksi)
- OBX and OBOSX constituents 18 December 2015 - 16 June 2016 (xlsx) Oslon pörssi, oslobors.no. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
- GICS classification December 2015 (pdf) Oslon pörssi, oslobors.no. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)