Nyynäinen

Nyynäinen (ruots. Nynäs) on kartano ja kylä Lemussa, nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa.

Nyynäisten kartano

Nyynäisten kartanon kulttuurihistoriallinen merkitys perustuu etenkin sen historiallisiin vaiheisiin keskiaikaisena asumakartanona sekä kruunun virkatalona. Keskiajalla Nyynäinen oli Suomen merkittävimpiä kartanoita ja se saattoi alkujaan olla yksi Suomen rannikon varhaisia kuninkaankartanoita. Nyynäinen mainitaan rälssitilana jo 1300-luvun asiakirjoissa.

Omistajat

Ensimmäinen tiedossa oleva omistaja oli Turun linnanpäällikkö Klaus Lydekenpoika Djäkn 1400-luvun alussa.[1][2] Hänen jälkeensä kartanon omistivat:[3]

  • Henrik Bitz (k. 1458), laamanni, Klaus Djeknin vävy, joka oli saanut sen avioliitosta Anna Clausson (Klasintytär) Djäknin kanssa
  • Eerik Bitz, laamanni, edellisen poika
  • Henrik Bitz nuorempi (k. 1506), laamanni, edellisen poika
  • Anna Tott (k. 1549), edellisen puoliso, joka sai kartanon huomenlahjaksi
  • Anna Hogenskild, edellisten tytär hänen toisesta avioliitostaan
  • Hogenskild Bielke, edellisen poika.

Hogenskild Bielke menetti vuonna 1599 kaikki tiluksensa vuonna 1599, koska hän kuului Kaarle herttuan vastustajiin. Kuitenkin jo 1500-luvun alussa osa kartanosta oli siirtynyt Fleming-suvulle.[3] Tämän suvun jäsenistä osan kartanosta olivat omistaneet:

Vuoden 1599 jälkeen kartano oli kruunun hallussa, kunnes Kaarle IX vuonna 1605 luovutti sen kihlakunnantuomari Pentti Laurinpojalle. Vuonna 1610 Abraham Lejonhufvud nimitettiin vapaaherraksi, joka samalla sai vapaaherrakunnaksi Nyynäisten ja Monnoisten kartanot. Hänen kuoltuaan tilan sai vuonna 1619 Axel Oxenstierna "hänen vapaaherrakuntansa Kemiön parannukseksi ja asumakartanoksi." 1670-luvulla kartanon omisti kreivi J. L. Wittenberg.[3]

Nyynäisten läänitys peruutettiin vuonna 1681 kruunulle ja tila määrättiin ruotujakolaitoksen organisoinnin yhteydessä sotilasvirkataloksi. Virkatalo annettiin vuonna 1791 vuokralle. Nyynäisten kartanolle kuului useita alustalaistaloja ja torppia jo 1600-luvulta lähtien.[1] [4]

Kartanorakennus

Nyynäisissä tiedetään olleen kivestä tehty kartanorakennus, joka paloi 1527. Rakennuksessa oli edistyksellisesti lasi-ikkunat useissa huoneissa, mm. linnantuvassa, rouvaintuvassa ja lastentuvassa[5]. Lisäksi vuosina 1549 ja 1574 Nyynäisissä tehdyissä inventoinneissa, joista edellisen toimitti itse Mikael Agricola, on asiakirjoihin kirjattu huomiota herättävän runsas määrä erilaisia tekstiilejä, kuten ryijyjä ja seinäverhoja[1].

Nykyinen, 1700-luvulta oleva päärakennus rakennettiin everstiluutnantin virkataloksi ja siirrettiin nykyiselle paikalleen mahdollisesti pihan lounaisreunasta vuonna 1811. Satulakattoinen luonnonkivinavetta valmistui 1870-luvulla ja hirsirunkoinen härkätallirakennus 1884. Meijeri rakennettiin 1920. Tilan kellari periytyy 1500-luvun alusta, se on mahdollisesti ollut 1527 palaneen kartanorakennuksen asevarasto. Kellarin päälle rakennettu pitkä verstas- ja asuinrakennus valmistui 1939. Nyynäisten tila ostettiin valtiolta 1946.[1] [4] [2]

Nyynäisten kartano on toisinaan liitetty myös Elinan surma -runon tapahtumiin.[6][3]

Maisema Nyynäisistä.

Nyynäisten kylä

Nyynäisten kylä on pinta-alaltaan entisen Lemun kunnan suurin kylä.[2] Kylän alueella voi nähdä niin vanhalle Lemunlahden merenpohjalle muotoutuneita viljavia peltoaukeita kuin myös Hirvijoen pienen suistoalueen sekä kansainvälisesti arvokkaat lintuvesiensuojelualueet, Halkkoaukon ja Oukkulanlahden, saarineen.[7] Kylä ylettyy Nousiaisten rajalta aina entisen Askaisten kunnan rajalla olevalle Ruohoisenmaalle asti. Kylän alueella on myös valtion luonnonsuojelualueeksi muodostettu Nyynäisten tammilehto, joka on kasvillisuudeltaan monipuolinen ja rehevä rinnelehtokokonaisuus.[8]

Nyynäisten kylä on aikoinaan kuulunut Nousiaisten pitäjään; vasta vuonna 1891 kylä siirtyi kirkollisesti ja vuonna 1930 hallinnollisesti osaksi Lemua.[2]

Lähteet
  1. Jutikkala, Eino ja Nikander, Gabriel (toim): Suomen kartanot ja suurtilat II, s.138–140. Helsinki 1941.
  2. Pursimo, Elina (toim.): Lemun kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 13, 99–102 ja 108–109. Lemun kotiseutuyhdistys, Lemun kunta, Varsinais-Suomen liitto ja Turun maakuntamuseo, 2000. ISBN 951-9054-42-1
  3. ”Nyynäisten kartano”, Tietosanakirja, 6. osa (Mandoliini–Oulunsalo), s. 1394. Tietosanakirja Oy, 1914. Teoksen verkkoversio.
  4. http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=89
  5. Jurvanen, Jari ja Juntunen, Jarmo (toim.): Kotiseutumme värikuvina - Masku, s. 50. Vammalan Kirjapaino Oy, 2010. ISBN 978-952-5467-95-6
  6. http://www.narvasoft.fi/historia/elinansurma/
  7. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=8097&lan=fi
  8. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=15033
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.