Nykytaide

Kuvataiteessa puhutaan usein nykytaiteesta ja perinteisemmistä taiteista. Kuvataide muodosti ennen oman, taiteen autonomiaan ja joskus kapea-alaiseenkin taitotietoon perustuvan merkkikielen. Taiteenalojen väliset raja-aidat pidettiin korkeina, esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen maalaustaiteessa ei hyväksytty koristeellisuutta.

Nykytaidetta luonnehtii yhä avoimempi suhde ihmiskunnan kulttuuriin. Nykytaiteen teokset saattavat vedota muihinkin aisteihin kuin näköaistiin ja puhtaaseen visuaalisuuteen. Ääni saattaa olla osa taideteosta, kuten myös liike tai haju. Sanat, käsitteet ja teoriat ovat osa nykytaiteen materiaalia siinä missä taltta, sivellin, maalituubi ja valokuvauskamera. Nykytaiteen teos saattaa olla performanssi, jossa henkilöt puhuvat, laulavat ja tanssivat. Museon tai gallerian sijasta kuvataide voidaan esittää erämaassa tai puistossa ympäristötaiteena tai lähiön kerrostalossa yhteisötaiteena.

Jonathan Borowskyn teos Kasselin documentassa vuonna 1992.

Taide on sidoksissa aikansa elämäntapaan. Nykytaiteen rooliin kuuluu etsiä taiteen uusia ilmaisukeinoja ja esitellä niitä. Myös taiteessa on omia valtavirtauksia, sivujuonteita ja muoti-ilmiöitä siinä missä tieteissä ja millä muulla alalla tahansa. Joskus taiteessa on nähtävissä selvästi jokin vallitseva tyyli tai ilmaisutapa, mutta kaikkina aikoina näin ei ole.

Uusi tekniikka on muuttanut taidetta. Valokuva-, video- ja mediataide ovat hakeneet paikkaansa pitkään ja alkavat saada oman asemansa. Nykytaide ei ole tavallisesti puhdasta kuvaan (tai ääneen, tanssiin, näyttämötulkintaan) perustuvaa. Se on usein monialaista, ja teoksissa saattaa yhtyä useita niin perinteisiä kuin uusiakin taiteenaloja.

Suomessa kansainvälisen taiteen suurehko ja suosittu näyttely- ja tapahtumasarja Ars-näyttelyt on vuodesta 1961 esitellyt uusia nykytaiteen suuntauksia Helsingissä, sekä toisinaan myös Tampereella, Turussa ja Jyväskylässäkin.[4] Taiteen kansainvälistymistä oli aluksi vaikea ymmärtää, koska kotimaisen kulttuurin päätehtäväksi nähtiin 1800-luvun lopulta aina 1950-luvulle kansallisen identiteetin vahvistaminen ja taidekin painottui pitkään kansallisromantiikan ja kansallistunteen ylläpitoon. Kylmän sodan aikana nykytaiteesta tuli valtiollisen edustamisen väline niin idässä kuin lännessäkin.[5]

Uusi taide on tullut Suomeen usein ulkomailta, kuten Venäjältä, Ruotsista, Länsi-Euroopasta tai Yhdysvalloista. Esimerkiksi Wassily Kandinskyn teoksia oli esillä Helsingissä vuoden 1906 jälkeen useita kertoja, ja hänen vaikutuksensa Suomessa kasvoi vuodesta 1962 alkaen, kun Kandinskyn kirja Taiteen henkinen olemus julkaistiin suomeksi. Varsinkin ennen Kiasmaa Tukholman Moderna museet oli merkittävä paikka, jossa suomalaiset tutustuivat uusiin taidevirtauksiin.

Nykytaidetta on arvosteltu Eurooppa- ja Amerikkakeskeisyydestä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana kansainvälinen nykytaide on avannut tarkastelukulmia myös muihin maailmanosiin. Esimerkiksi Kiasmassa on nähty useita eri Aasian maiden nykytaidetta esitteleviä näyttelyitä ja Ars 11:n teemana vuonna 2011 oli Afrikan nykytaide.

Avantgarden aikakaudella taiteilijaryhmät selostivat usein pyrkimyksiään manifesteissa, joita julkaistiin kirjoitettuina lehdissä ja muissa painotuotteissa. Nykytaiteen foorumeiksi ovat tulleet myös erilaiset taidelehdet, joissa esitellään uuden taiteen uutisia, suuntauksia, taiteilijoita, näyttelyitä ja teorioita. Taiteilijamonografiat ja taidekritiikki ovat osa nykytaiteen keskustelu- ja viestintäfoorumia. Kansainvälistä taidelehdistöä seuraamalla pääsee selville ainakin osasta siitä, mitä maailman nykytaiteessa tapahtuu. Vuonna 1960 säännöllisen ilmestymisen alkanut Taide-lehti on myös kotimaisen ja kansainvälisen taiteen foorumi.

Helsingin Taidehalli on toiminut eräänä nykytaiteen näyttämönä Suomessa vuodesta 1928.

Modernismin eri suuntaukset 1900-luvulla syntyivät tavallisesti pienyhteisöissä, kiivaasti keskustelevien taiteilijaryhmien toiminnassa. Kysymyksen siitä, mitkä tekijät ja toimijat muodostavat taide-elämän kokonaisuuden herätti amerikkalainen filosofi Arthur C. Danto vuonna 1964 esseessään The Artworld. Se aloitti keskustelun siitä, mitkä ja ketkä ovat ne osatekijät, joista koostuu taidemaailma, jonka osa myös nykytaide on.

Pääartikkeli: Kiasma

Kiasma on Helsingin Mannerheimintiellä sijaitseva nykytaiteen museo. Sen perustamisen juuret ulottuvat 1930-luvulle asti. Vuonna 1939 perustettiin Nykytaide ry organisoimaan nykytaiteeseen keskittyviä näyttelyitä. Yhdistys toimi aktiivisesti 1950-luvulla juuri nykytaiteen näyttelyiden järjestämiseksi. Esimerkiksi yhdistys osallistui vuonna 1961 järjestetyn ensimmäisen Ars-näyttelyn järjestämiseksi. Vuonna 1964 se julistautui nykytaiteen museohankkeen tukijärjestöksi ja lopetti toimintansa vuonna 1990, kun Nykytaiteen museo perustettiin. Yhdistyksen toiminnan tärkein tavoite oli saavutettu.

Museo toimi aluksi Ateneum-rakennuksessa, mutta sai omat tilat Kiasman valmistuttua 1998. Nykytaiteen museo Kiasma on osa Valtion taidemuseota. Toukokuun 2006 alkuun mennessä Helsingin Nykytaiteen museossa Kiasmassa oli käynyt kaksi miljoonaa kävijää sen avaamisesta 1998 alkaen.

Guggenheim-museon filiaali Bilbaossa, Espanjassa.

Pääartikkeli: Tampereen nykytaiteen museo

Nykytaiteella on instituutionsa siinä missä klassisella ja modernilla taiteellakin. Tampereen nykytaiteen museo perustettiin vuonna 1966, ja se oli ensimmäinen nykytaiteen museo Suomessa. Museo toimii nykyään Tampereen taidemuseon alaisuudessa.[6] Se ilmoittaa tehtäväkseen Tampereen kaupungin yleisen taidekokoelman ja siihen sisältyvien julkisten veistosten ja muistomerkkien hoidon sekä museon oman kokoelman hoitamisen ja kartuttamisen.

Vuosina 2001–2012 Tampereella toimi myös yksityinen taidemuseo Willa MAC, jonka päätehtävänä oli suomalaisen nykytaiteen esille tuominen[7].

Pääartikkeli: Emma

Espoon taidemuseo Emma (engl. Espoo Museum of Modern Art ’Espoon modernin taiteen museo’) avattiin vuonna 2006. Museon näyttelytilat ovat Suomen suurimmat. Emma sijaitsee Espoon Tapiolassa WeeGee-talossa.

Turun nykytaiteen museo on Ars Nova. Se sijaitsee Aboa Vetus -museon yhteydessä. Ars Novassa on vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä sekä teoksia museon kokoelmista, joka koostuu muun muassa Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelmasta. Kuntsin modernin taiteen museo avattiin helmikuussa 2007 Vaasan Tullipakkahuoneella. Lisäksi monet taidemuseot, taidehallit ja taidegalleriat esittelevät muun muassa nykytaidetta. Kesänäyttelyissä esitetään paljon nykytaidetta ja ajankohtaiseen taiteeseen on erikoistunut Mäntän kuvataideviikot vuodesta 1993.

• Hirvitalo on vuodesta 2006 alkaen toiminut kulttuuri- ja sosiaalikeskus, jossa toimivat Pispalan nykytaiteen keskus ja Pispalan kulttuuriyhdistys ry.

• T.E.H.D.A.S Ry (Tehdas Ry) on suomalainen taidejärjestö, joka tukee performanssi- ja muiden taiteiden kehitystä järjestämällä taidetapahtumia ja näyttelyitä. Tehdas Ry toimii tiiviisi yhteistyössä Porilaisen Taiteilijaseura NYTEn] kanssa. Molemmat organisaatiot ovat tunnettuja ja palkittuja performanssitaiteen kehittäjiä ja tukijoita.

• Checkpoint Helsinki on vuonna 2013 perustettu nykytaideorganisaatio, joka tuottaa tulevaisuuden nykytaidetta kutsumalla kansainvälisiä taiteilijoita ja kuraattoreita työskentelemään osana Helsinkiä ja helsinkiläisten arkea.

Pääartikkeli: Näyttelyvaihtokeskus FRAME

Ilya Kabakov, Pudonnut kattokruunu.

Nykyisin suomalainen nykytaide on jatkuvassa kansainvälisessä vuorovaikutuksessa ja useat suomalaiset nykytaiteilijat ovat menestyneet kansainvälisen taiteen esitysfoorumeilla. Keskeiseen asemaan on tullut Helsingissä toimiva suomalaisen taideviennin tukisäätiö Frame.

Merkittävät kansainväliset taidepalkinnot, kuten Englannin Turner-palkinto pohjoismainen Carnegie Art Award, sekä Suomessa Ars Fennica arvioivat ja suuntaavat nykytaidetta.

Pääartikkeli: Valokuvataide

Valokuvataiteen läpimurto osana nykytaidetta ajoittuu 1990-luvulle, jolloin valokuvateosten julkaiseminen moninkertaistui ja valokuvaus oli kuvataiteen merkittävissä yhteisnäyttelyissä vahvasti esillä. Uusi, koulutettu ja kansainvälistä kokemusta omaava valokuvataiteilijoiden sukupolvi astui esiin. Myös valokuvatekniikassa tapahtuneet uudistukset vaikuttivat. Värivalokuvauksen menetelmät kehittyivät ja digitaaliseen valokuvaukseen kohdistunut kiinnostus lisäsi yleisöpohjaa. Useat taidemaalarit, taidegraafikot, kuvanveistäjät ja performanssitaiteilijat alkoivat käyttää valokuvaa välineenään.

Yksi osa Joseph Beuysin teoksesta 7 000 tammea Kasselissa, Saksassa.

Pääartikkelit: Mediataide ja Videotaide

Mediataide käyttää hyväkseen sähköisiä viestimiä. Se yhdistelee perinteisiä taiteita, kuten maalaustaidetta, elokuvaa, musiikkia, videota ja performanssia liittäen niihin mediateknologioiden käytön. Tekniikka ja välineet ovat etusijalla näillä välinetaiteen aloilla.

Pääartikkeli: Tila- ja ympäristötaide

Tila- ja ympäristötaiteessa teos ja sen ympäristö tai ympäröivä tila muodostavat kokonaisuuden. Tilataiteen ja ympäristötaiteen ero on siinä, että tilataidetta voi olla rajatuissa, rakennetuissa ympäristöissä, rakennusten sisällä tai ulkopuolella, kun taas ympäristötaide ottaa kokonaisvaltaisempaa suhdetta luontoon tai ihmisen luomaan ympäristöön.

Pääartikkeli: Installaatio

Olafur Eliassonin installaatio Vesiputous, 2009.

Teosta, joka koostetaan löydetyistä (ransk. objet trouvé, engl. found art)ja valmiiksi tehdyistä esineistä (valmisesine engl. ready-made) sanotaan installaatioksi.

Installaatio on erityiseen tilaan tehtyä taidetta, joka käyttää tilan ominaisuuksia hyväkseen. Riippuen installaation kiinnitysalustasta tai sijaintipaikasta puhutaan lattia-, seinä- tai kattoinstallaatioista.

Installaatiot vetoavat usein moneen aistiin, sisältäen esineitä, kuvia, ääntä, tuoksuja ja liikkuvia esineitä. Installaatio voi koostua myös esimerkiksi televisiomonitoreista, jolloin puhutaan videoinstallaatiosta.

Pääartikkeli: Käsitetaide

Käsitetaiteessa teoksen suunnittelu, tekoprosessi, tulkinta tai pelkkä idea on tärkeämpi kuin varsinainen materiaalinen ja lopullinen teos. Käsitetaideteokset voivat koostua esimerkiksi teksteistä, valokuvista ja muusta informaatiosta, jotka selittävät teosta.

Pääartikkeli: Performanssi

Angie Heisl, performanssi Kölnissä 2008.

Taiteilija Lauri Wuolion keskustelua ohjaavia pelikortteja on sovellettu eduskuntavaaliväittelyissä.[8]

Performanssi on yleisön edessä esitettävä taide-esitys, joka noudattaa ennalta laadittua suunnitelmaa, ja voi sisältää elementtejä tai muistumia eri taidemuodoista. Performanssi tuli erillisenä taidemuotona tunnetuksi 1960-luvulla ja sen tavoitteena on visuaalisen ja ajatuksellisen kokonaisuuden luominen.

Pääartikkeli: Yhteisötaide

Yhteisötaide on 1990-luvulta yleistynyt taiteen suuntaus, jossa taidetta tehdään jonkin yhteisön ehdoilla, yhteisön jäsenten kanssa ja heitä varten. Yhteisötaide toteutetaan yleensä projekteina, tapahtumina tai työpajoina. Taiteilija on tapahtuman, teoksen tai ilmiön tuottaja tai ohjaaja.