Nurkkila

Nurkkila on kylä Salon kaupungin Perniössä. Nurkkila ja naapurikylä Ylönkylä muodostavat alueellisen keskuksen Perniön lounaisosassa.

Nurkkila sijaitsee Kemiöntien varrella Ylönkylän ja Merihuhdin välissä. Myllyoja erottaa Nurkkilan Ylönkylästä. Nurkkilan eteläpuolella sijaitsee Eikkula ja luoteispuolella on Kirakka. Nurkkilan kyläalue on isolta osalta viljelysmaata kylän asutuksen sijoittuessa pienten mäkien päälle. Kylän pohjoisossa alkaa Teijon ylänkö. Nurkkilassa toimii Nurkkilan koulu, ja lähialueen kokoontumispaikkana toimii Nurkkilan työväentalo.[1][2]

Nurkkila on viimeistään varhaiskeskiajalla syntynyt suomalaiskylä, jonka verokuntaan on kuulunut 21 lähikylää. Varhaisin maininta Nurkkilasta on vuodelta 1463. Kylässä on ollut kuninkaan läänittämiä aatelismaita. 1800-luvulla Nurkkila on ollut suuri kylä, jossa oli seitsemän tilaa ja useita torppia. 1900-luvulla kylään rakennettiin posti ja kansakoulu.[1]

Lähteet

  1. Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Perniön kulttuuriympäristö ja arvot, s. 91–93. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.
  2. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 4.1.2020.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.