Nurhaci

Koska Nurhacia pidetään Qing-dynastian perustaja­isänä, hänelle on annettu temppelinimi Taizu,[3] joka perinteisesti on kuulunut Kiinan dynastioiden perustajille.

Nurhaci oli Jianzhou-žurtšenien heimo­päällikkö[3], ja hänen virallinen arvo­nimensä oli Kundulun-kaani.[3]. Hänellä oli myös arvonimi Geren gurun-be ujire genggiyen Han ("Loistava kaani, joka on hyödyksi kaikille kansoille").[3] Hänen kiinalainen hallitsijanimensä oli Tianming[3] (Wade-Giles: Tien-ming, kiin. 天命, mantšuksi Abkai fulingga, mongoliksi Tengri-yin Süldetü), joka tarkoittaa "Taivaan mandaatin keisaria". Vuonna 1736 hänelle annettiin kuoleman­jälkeinen nimi, jonka lyhennetty muoto kuuluu "Keisari Gao" (kiin. 高皇帝).

Nurhaci syntyi vuonna 1559.[3] Koska hän kuului Sukshu-joen heimon Gioro-klaaniin, hän väitti olevansa myös Möngke Temürin (Mentemun), muutamia vuosi­satoja aikaisemmin eläneen mongolien ja džurtšenien päällikön jälkeläinen. Kiinalaisten lähteiden mukaan hän nuoruudessaan toiminut sotilaana Ming-dynastian kenraali Li Chengliangn alaisuudessa Fushunissa ja oppinut samalla kiinaa.

Vuonna 1582 hänen isänsä Taksi ja iso­isänsä Giocangga surmattiin kilpailevan džurtšen-päällikkö Nikan Wailanin hyökätessä Guren kylään (nimi Nikan wailan merkitsee džurtšenin kielessä "Kiinan kansan sihteeriä", minkä vuoksi jotkut histori­oitsi­jat pitävät hänen olemassa­oloaan kyseen­alaisena). Seuraavana vuonna Nurhaci ryhtyi yhdistämään alueen džurtšen-heimoja.

Vuonna 1584, ollessaan 25-vuotias, Nurhaci hyökkäsi Nikan Wailania vastaa Tulunin kylään kostaakseen isänsä ja iso­isänsä kuoleman.[2] Heidän kerrotaan jättäneen jälkeensä vain kolme­toista ase­pukua. Nikan Wailan pakeni Erhuniin, mutta sinnekin Nurhaci hyökkäsi häntä vastaan vuonna 1587. Tällöin Nikan Wailan pakeni Li Chengliangin alueelle. Päästäkseen Nurhacin kanssa parempiin väleihin Li luovutti hänelle Nikan Wailanin, jonka hän mestasi välittömästi. Lin tuella Nurhaci pystyi seuraavina vuosina vähitellen vahvistamaan asemaansa.

Vuonna 1593 Nurhacia vastaan hyökkäsi yhdeksän liittoutunutta heimoa: Yehe, Hada, Ula, Hoifa, Kortšin, Sibe, Guwalca, Jušeri ja Neyen, mutta Nurhaci voitti nämä kaikki täydellisesti Guren taistelussa.

Vuosina 1599–1618 Nurhaci kävi taisteluja neljää Hulun-heimoa vastaan. Vuonna 1599 hän hyökkäsi Hadaan, jonka hän valloitti lopullisesti vuonna 1603. Vuonna 1607 hän valloitti Hoifan sen jälkeen, kun sen beile, Baindari oli kuollut. Vuonna 1613 hän kukisti Ulan beilen Bujantain ja lopulta vuonna 1519 Sarhun taistelussa Yehen ja sen beilen Gintaisin.

Vuonna 1519 hän antoi kahdelle kielen­kääntäjälle, Erdeni Bagshille ja Dahai Jarquchille tehtäväksi laatia mantšun kielelle kirjoitus­järjestelmä. Sen pohjana oli mongolin kirjaimisto.

Vuonna 1606 mongolit myönsivät Nurhacille Kundulunin kaanin arvo­nimen.

Sarhun taistelussa Nurhaci torjui kiinalaisten yrityksen valloittaa pääkaupunkinsa Hetu Ala. Tällöin hän keskitti joukkonsa yhteen kolonnaan kerrallaan.

Nurhaci valloitti Liaoyangin ja teki siitä valtakuntansa pää­kaupungin vuoteen 1625 saakka.

Vuonna 1616 Nurhaci julistautui kaaniksi eli kuninkaaksi ja perusti ns. Myöhemmän Jin-dynastian.[1] Nimi viittasi varhaisempaan, vuosina 1115–1234 hallinneeseen Jin-dynastiaan, joka sekin oli ollut džurtšenien perustama. Samalla hän antoi klaanilleen nimen Aisin Goro. Myöhemmin, vuonna 1626, hänen poikansa Hong Taiji antoi dynastialle nimen Qing-dynastia, mutta Nurhacia pidetään usein Qing-dynastian perustajana.

Vuonna 1625 hän teki Mukdenista (nykyisestä Shenyangista, Liaoningin maa­kunnassa) valta­kuntansa pää­kaupungin, [4] ja rakennutti sinne palatsin.

Järjestäessään valta­kuntansa hallinnon uudestaan Nurhaci nimitti viisi johtavaa neuvos­miestä, jotka olivat Anfiyanggū, Eidu, Hūrhan, Fiongdon ja Hohori.

Vasta kaaniksi tultuaan Nurhaci sai liitetyksi valtakuntaansa myös Ulan ja Yehen klaanit.

Vuonna 1618 Nurhaci laati asia­kirjan, joka tunnetaan nimellä "Seitsemän epä­kohtaa" ja jossa hän luetteli seitsemän syytöstä Kiinaa vielä tuolloin hallinnutta Ming-dynastiaa vastaan, ja samana vuonna hän ryhtyi myös kapinoimaan Mingin yli­valtaa vastaan. Suurin osa syytöksistä liittyi hänen riitaisuuksiinsa Yehe-heimoa vastaan ja siihen, että Ming suosi Yeheä.

Vuonna 1621 Nurhaci alkoi rakentaa Mukdenin palatsia.

Nurhaci johti monia menestyksellisiä sotaretkiä Ming-dynastiaa, Koreaa, mongoleja ja muita džurtšen-heimoja vastaan ja laajensi suuresti hallinnassaan ollutta aluetta. Vuonna 1626 Nurhaci lopulta koki ensimmäisen vakavan sotilaallisen tappionsa, jonka sai aikaan Ming-kenraali Yuan Chonghuan. Yuanilla oli käytössään portugalilaisvalmisteisia tykkejä, ja Nurhaci haavoittui Ningyanin taistelussa. Hän ei voinut enää parantua fyysisesti eikä henkisesti, ja hän kuoli kaksi päivää myöhemmin, 30. syyskuuta 1626, De-A Manin kaupungissa, 68-vuotiaana. Hänet haudattiin mausoleumiin, Fuling-hautaan, Shenyangin itäpuolella.

Yksi Nurhacin kestävimmistä aikaan­saannoksista, oli Kahdeksan lippukuntaa[1], sotilaallinen järjestelmä, josta myöhemmin tuli Kiinan Qing-dynastian aikaisen armeijan perusta. Lippu­kuntien asema ei suuresti muuttunut Nurhacin eikä hänen seuraajiensa aikana, vaan ne pysyivät pääasiassa kuningas­perheen valvonnassa. Kaksi valio­joukkoa, Keltaiset lippu­kunnat, olivat suoraan Nurhacin valvonnsassa. Kahta Sinistä lippu­kuntaa johti kuolemaansa saakka Nurhacin veli Šurhaci, minkä jälkeen niitä johtivat Šurhacin pojat Chiurhala ja Amin. Nurhacin vanhin poika Cuyen johti Valkoista lippu­kuntaa suurimman osan isänsä valta­kaudesta, kunnes hän nousi kapinaan. Tällöin Reunustettu Valkoinen lippu­kunta annettiin Nurhacin pojan­pojalle ja Täys­valkoinen lippu­kunta Nurhacin kahdeksannelle pojalle ja perilliselle Hong Taijille. Nurhacin valtakauden lopulla Hong Taiji kuitenkin johti molempia Valkoisia lippu­kuntia. Punaista lippu­kuntaa johti Nurhacin toinen poika Daishan ja Reunustettua Punaista lippukuntaa myöhemmin hänen poikansa. Daishan ja hänen poikansa johtivat molempia Punaisia lippu­kuntia aina Hong Taijin valtakauden loppuun saakka.

Nurhaci tarkastaa armeijansa Xingchengin (Ningyuanin) muureilla vuonna 1626.

Ei ole aivan selvää, miten Hong Taiji tuli Nurhacin seuraajaksi džurtšenien kaanina.[5] Eläessään Nurhaci ei ollut nimittänyt ketään seuraajakseen vaan rohkaisi poikiaan hallitsemaan yhdessä.[6] Kolme hänen pojistaan, Daišan ja Manggūltai ja Hong Taiji, sekä hänen veljen­poikansa Amin olivat "neljä vanhempaa beileä".[7] Nurhacin kuolemaa seuraavana päivänä nämä pakottivat hänen ensimmäisen puolisonsa, Rouva Abahain (1590–1629) tekemään itsemurhan.[5] Tämä on saanut jotkut histori­oitsijat epäilmeään, että Nurhaci olisi todelli­suudessa nimittänyt Abahain 15-vuotiaan pojan Dorgonin seuraajakseen ja tuolloin 43-vuotiaan Daišanin sijais­hallitsijaksi.[8][9] Pakottamalla Dorgonin äidin tappamaan itsensä prinssit olisivat riistäneet Dorgonilta vahvan tukijan. Syy siihen, miksi he olisivat katsoneet tämän välttä­mättö­mäksi, oli se, että Nurhaci oli jättänyt valio­joukkonsa, Keltaiset lippu­kunnat, Dorgonin ja Dodonin, Abahain poikien johtoon. Näitä kuitenkin alkoi nyt johtaa Hong Taiji, joka siihen saakka oli johtanut Valkoisia lippu­kuntia, ja täten hän sai niihin liittyvän valta-aseman siirretyksi nuoremmilta veljiltään itselleen.

Hung Taiji muisteli myöhemmin, että Amin ja toinen beile suostuivat hyväksymään Hung Taijin kaaniksi, mutta Amin olisi tällöin halunnut pitää hallinnassaan Sinisen lippu­kuntansa, mikä olisi vaarantanut Nurhacin aikaan­saaman džurtšenien yhtenäisyyden.[10] Myöhemmin vanhempi veli Daišan sai aikaan sovittelu­ratkaisun, jonka mukaan Hung Taiji oli kaani, mutta kolme muuta vanhempaa beileä olivat hänen kanssaan lähes saman arvoisia.[11] Vähitellen Hung Taiji kuitenkin onnistui pääsemään kiistattomaksi johtajaksi.

Tiedot Nurhacista perustuvat osittain myöhempiin propa­gandis­tisiin teoksiin, jollainen on esimerkiksi "Mantšujen todelliset asia­kirjat" (kiin. 滿洲實錄, Mǎnzhōu Shílù, mantšuksi Yargiyan kooli). On kuitenkin olemassa myös hyviä aikalais­lähteitä. Paljon Nurhacia käsittelevää aineostoa on säilynyt esimerkiksi korealaisissa lähteissä kuten "Joseon-dynastian aika­kirjat" (kor. 朝鮮王朝實錄, Joseon Wangjo Sillok), varsinkin osuuksissa Seonjo Sillok ja Gwanghaegun Ilgi. Seonjo Sillok sisältää muun muassa tiedot Sin Cung-ilin matkasta Jianzhouhun.

Nurhacin valta­kaudelta on säilynyt myös alkuperäisiä mantšun­kielisiä lähteitä. Kielellisesti tarkistettu laitos hänen asia­kirjoistaan toimitettiin myöhemmin keisari Qianlongin toimeksi­annosta, ja se on käännetty japaniksi ja kiinaksi. Harvardin yliopistossa on meneillään projekti niiden kääntämiseksi myös englannin kielelle.

Nurhacilla oli kaikkiaan 16 puolisoa:

1. Rouva Tunggiya (佟佳氏), alkuperäiseltä nimeltään Hahana Jacing (哈哈納扎青). Nurhacin ensimmäinen puoliso vuodesta 1577. Lapset:
   1. Prinsessa Dongguo
   2. Cuyen, kruununprinssi
   3. Daišan, prinssi Li
2. Rouva Fuca (富察氏), alkuperäiseltä nimeltään Gundai (袞代). Lapset:
   1. Manggūltai
   2. Mangguji, prinsessa Hada
   3. Degelei, Beile
3. Rouva Yehenara (葉赫那拉氏), alkuperäiseltä nimeltään Jer-Jer (孟古哲哲) (1575–1603), sai kuolemansa jälkeen vuonna 1636 arvonimen Keisarinna Xiaocigao (孝慈高皇后). Lapsi:
   1. Hong Taiji
4. Rouva Ulanara (烏喇那拉氏), alkuperäiseltä nimeltään Abahai (阿巴亥) (1590–1626). Lapset:
   1. Ajige, prinssi Ying
   2. Dorgon, prinssi Rui
   3. Dodo, prinssi Yu
5. Rouva Borjigit (博爾濟吉特氏)
6. Rouva Irgen Gioro (伊爾根覺羅氏). Lapset:
   1. Prinsessa Nunje
   2. Abatai
7. Rouva Yehenara (葉赫那拉氏), keisarinna Xiaocigaon nuorempi sisar. Lapset:
   1. Nurhacin kahdeksas tytär
8. kaksi puolisoa, joiden nimiä ei tunneta
9. Rouva Joogiya (兆佳氏). Lapsi:
   1. Abai, Zhenin herttuan
10. Rouva Niuhuru (鈕祜祿氏). Lapset:
    1. Tangguldai, Fun herttua
    2. Tabai, Fun herttua
11. Rouva Giyamuhut Gioro (嘉穆瑚覺羅氏), alkuperäiseltä nimeltään Zhen'ge (真哥). Lapset:
    1. Babutai, Zhenin herttua
    2. Mukushen
    3. Babuhai
    4. Nurhacin viides tytär
    5. Nurhacin kuudes tytär
12. Rouva Silin Gioro (西林覺羅). Lapsi:
    1. Laimbu, Fun herttua
13. Rouva Irgen Gioro (伊爾根覺羅氏). Lapsi:
    1. Nurhacin seitsemäs tytär

Vuoden 1984 elokuvassa Indiana Jones ja tuomion temppeli Indiana Jones vaihtaa Nurhacin pieneen koristeltuun jade­uurnaan haudatut jäännökset kiinalaisen gansteri Lao Chen omistamaan timanttiin.

Nurhacin mukaan on nimetty lento­lisko­suku Nurhachius.

• Der Tod der Kaiserin Abahai i. J. 1626. Ein Beitrag zur Frage des Opfertodes (殉死) bei den Mandju. Monumenta Serica, 1935, nro 1, s. 71–81.
• Willard J. Peterson: Cambridge History og China, nide 9, osa 1: The Ch'ing Dynasty to 1800, s. 9–72. Cambridge University Press, 2002. ISBN 0-521-24334-3.
• Frederic Wakeman: The Great Enterprise: The Manchu Reconstruction of Imperial Order in Seventeenth-Century China. Berkeley, Los Angeles, Lontoo: University of California Press, 2002. ISBN 0-520-04804-0.