Nuorten Talkoot

Jatkosodan alettua haluttiin kaikki kansalaiset tuottavaan työhön. 15 vuotta täyttäneitä koski työvelvollisuus,[3] ja nuorempia varten perustettiin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön aloitteesta heinäkuussa 1941 järjestö nimeltä Suomen Nuorison Iskujoukot. Se ryhtyi organisoimaan koko maan kattavaa vapaaehtoisverkostoa nuorten talkootoiminnan hoitamiseen. Nuorisojärjestöjen lisäksi myös kouluhallitus tuli mukaan toimintaa tukemaan. Saman vuoden marraskuussa nimeksi vaihtui Nuorten Talkoot.[1] Yhtenä nuorten talkootoiminnan esikuvana oli ilmeisesti sota-ajan liittolaisen Natsi-Saksan Hitler-Jugend-järjestö, jolla oli samanlaista talkootoimintaa etenkin maatalouden alalla[4].

Muita samaan aikaan toimineita nuorisoa aktivoivia toimintamuotoja olivat Sotilaspojat, jossa oli enimmillään yli 72  000 iältään 10–17-vuotiasta jäsentä, ja Lotta Svärd -järjestön pikkulotat, jossa toimi jopa 40 000 tyttöä 8 ja 16 ikävuoden väliltä.[5] Aikuisten talkoojärjestöjä olivat Suomen Talkoot ry (1940–1941) ja Suurtalkoot ry (1942–1946).[6]

Nuorten Talkoiden toiminta jakaantui talkootyöhön, keräilyyn ja säästötalkoisiin. Talkoilla hoidettiin kesäisin kotien ja koulujen kasvimaita, tehtiin puhdetöinä sukkia, lapasia, lankoja, laukkuja, vispilöitä, luutia, harjoja ja kirvesvarsia. Lapsityövoimasta oli apua myös karjanhoidossa, perunannostossa ja kangaspulan vuoksi tärkeän pellavantuotannon monissa työvaiheissa.[1][5]

Keräilytöissä lapset ja nuoret kokosivat raaka-ainetta kuten jätepaperia, luita, pihkaa, kuusen- ja pajunkuorta, eläinten karvoja, kumi- ja metalliromua, käytettyjä nauloja, tekstiililumppuja ja tyhjiä pulloja teollisuudelle sekä jätepuuta ja käpyjä lämmitykseen ja puupilkettä häkäpönttöautojen polttoaineeksi. Jopa 10-vuotiaita nuorisotalkoolaisia oli mukana Suurtalkoot ry:n Mottitalkoissa. Kesäisin kerättiin voikukanlehtiä kahvin ja vadelmanlehtiä teen korvikkeeksi. Kesällä 1945 kerättiin rehukasveja karjan talviruokintaan kilpailussa, jonka pääpalkintona oli kymmenen polkupyörää. Vaatteita ja jalkineita kerättiin Itä-Karjalaan, ja vuonna 1947 lähetettiin puolukoita Tanskaan kiitokseksi sotalasten vastaanottamisesta. Kansakoulut toimivat usein keräystavaran välivarastoina ja lajittelupaikkoina, ja tästä työstä saatu mahdollinen rahapalkkio käytettiin opettajien ja koululaisten päätöksillä esimerkiksi koulun retkiin tai hankintoihin. Myös marjanpoiminta ja tähkien poiminta pellolta elonkorjuun jälkeen kuuluivat talkoolaisten tehtäviin. Vuosina 1943 ja 1944 kouluhallitus velvoitti opettajia käyttämään puolet kesälomastaan yleishyödylliseen työhön, mikä usein tarkoitti juuri nuorisotalkootoiminnan organisointia.[1][5][7][4]

Nuorten Talkoiden toimintatapa oli laadittu kilpailulliseksi niin, että joka vuosi kerättiin pisteitä eri tehtävistä, ja syksyisin ahkeruudesta sai kullatun, hopeoidun tai rautaisen talkoomerkin. ”Romumuurahaismerkin” sai keräämällä 20 ehjää pulloa, ”talkoomuurahaismerkin” jos keräsi tietyn määrän jätepuita tai käpyjä autettavalle perheelle. Merkkejä kerättiin erityiseen keräilyvihkoon, jonka merkintöjen perusteella vuotuiset talkoomerkit myönnettiin.[1][2][3]

Loppuvuodesta Helsingin Messuhallissa pidettiin Nuorten Talkoiden valtakunnallisia työjuhlia, johon pääsi muutamia lapsia ja nuoria kustakin maakunnasta. He vierailivat ainakin vuonna 1946 myös Presidentinlinnassa presidentti Paasikiven ja tämän Alli-vaimon luona.[3] Myös paikallisia talkoojuhlia järjestettiin[4].

Alkuaikoina kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö julkaisi talkootoimintaa tukevia lehtiä Iskunuoriso, Suomen nuorison iskujoukkojen opaslehti, Talkoungdomen, organ för talkoungdomen ja Nuorten talkoot, Suomen nuorison yhteinen työlehti. Myöhemmin Nuorten Talkoiden kannatusyhdistys julkaisi lehtiä kuten Nuorten talkoopäivystäjä, Nuorten työn ohjaaja 1947–1948 ja Kikka 1948–1949[8][9].

Rauhan tultua työvoimapula helpottui, talkoointo alkoi hiipua ja Nuorten Talkoiden toimintamuotoihin tuli mukaan urheilu- ja muuta harrastustoimintaa sekä varainkeräystä. Vuonna 1946 järjestö keräsi varoja lastensairaala Lastenlinnan rakentamiseksi työtoiminnan lisäksi rahankeräyksenä erityisiä merkkejä myymällä[10]. Vuonna 1948 kerättiin varoja Suomen Nuorten Opintorahaston perustamiseksi[11]. Taloudellisen tuen ehtyessä järjestö jouduttiin lakkauttamaan vuonna 1949.[1]

Nuorten Talkoiden arkistomateriaali on koottu Tampereen yliopiston kirjaston käsikirjoitusarkistoon ja Tampereen yliopiston Kansanperinteen laitoksen arkistoon.[1]

Suomen 1990-luvun alun lamavuosina herätti kummastusta kaksi rinnakkaista Nuorten talkoot -nimistä nuorten työllistymishanketta. Allianssi ry:n, Kansalaiskasvatuksen Keskuksen ja Suomen nuorisojärjestöjen yhteistyöjärjestön hanke vuosina 1993–1994 sai rahoitusta opetusministeriöltä, suojelijakseen tasavallan presidentin ja keulahahmokseen opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen. Samoihin aikoihin helsinkiläinen Nuorten Talkoot -yhdistys keräsi työnantajilta maksuja työnvälitystoiminnastaan, mitä paheksuttiin. Sillä oli työministeri Ilkka Kanervan antama kirjallinen suositus.[12]

• maisteri Kerttu Varjo 1945–1947[13][7]
• everstiluutnantti A. Ruusuvuori n. 1948[11]

• Varjo, Kerttu. Nuorten talkoot : Suomen nuorison työliikkeen historiikki 1940–1948. Suomen kulttuurirahasto, 1979. ISBN 951-95010-6-1.