Nuoria ihmisiä

Nuoria ihmisiä on Ossi Elstelän ja Toivo Särkän ohjaama suomalainen komediaelokuva vuodelta 1943.

Nuoria ihmisiä
Ohjaaja Ossi Elstelä (studiokuvaus)
Toivo Särkkä (ulkokuvaus)[1][2]
Käsikirjoittaja Mika Waltari
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Tapio Ilomäki
Kuvaaja Marius Raichi
Vittorio Mantovani
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Ossi Elstelä
Pääosat Hannes Häyrinen
Mervi Järventaus
Laila Jokimo
Kyllikki Forssell
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 1943
Kesto 73 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan käsikirjoittaja, kirjailija Mika Waltari laati käsikirjoituksen mielessään näyttelijä Hannes Häyrinen, jolle hän kirjoitti roolin tohelosta keksijästä, joka yhtäkkiä huomaa naisten olemassaolon.[2]

Elokuvan ulkokuvaukset ohjasi Särkkä, studiossa kuvatut jaksot Elstelä. Elokuvan loppupuolen ravintolakohtauksen kehittelystä leikattiin pois pitkähkö jakso, jossa tanssityttö ja vakooja seuraavat Jannea laboratorioon. Siksi tarinassa on selvä aukko. Elokuvan yleisömenestys jäi keskitasoa heikommaksi.[3]

Näyttelijät
 Hannes Häyrinen … Janne ”Jean” Kelo, keksijä  
 Mervi Järventaus … taidemaalari  
 Laila Jokimo … tanssijatar  
 Kyllikki Forssell … Leni  
 Toini Vartiainen … filmitähti Raikku Rovio  
 Liisa Peitsalo … Paula  
 Regina Heinonen … Untuvainen  
 Yrjö Tuominen … Lenin isä, johtaja  
 Thure Bahne … filmisankari  
 Aarne Salonen … vakoilija  
 Teijo Joutsela … Böna, nyrkkeilijä  
 Olavi Virta … Klaus  
 Veikko Linna … Untuvaisen isä  
 Aino Mattila … runoilijatar  
 Uuno Montonen … Laboratorio Ajaxin omistaja  
 Aino Angerkoski … Paulan sisar, laulajatar  
 Veikko Itkonen … radioselostaja  
 Risto Veste … runoilijanuorukainen  
 Simo Osa … runoilija  
 Ossi Elstelä … elokuvaohjaaja  
 Onni Korhonen … poliisi  
 Sven Relander … mielitautilääkri  
 neiti Tapiola … Maija  
 Matti Jurva … kuplettilaulaja  
 Arvo Kuusla … tarjoilija  

Arviot

Aikalaisarvioijat helsinkiläislehdissä olivat tylyjä: elokuva oli lapsilta kielletty, mutta se olisi pitänyt kieltää myös nuorisolta, niin nuorisoelokuva kuin onkin. Nuoriso kuvataan jonninjoutavaksi, vaikka sota-ajan nuoret ahersivat työleireillä. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti). Komiikka on alkeellista, henkilötyypit naiiveja (Olavi Vesterdahl, Aamulehti). Helsingin ulkopuolella sen sijaan suhtauduttiin myönteisemmin. Elokuvan nuoria näyttelijöitä pidettiin tutustumisen arvoisina, ja vanha tuttavuus Häyrinen sai kehut (J-n, Savo).[4]

Vuoden 1981 televisioesityksen yhteydessä Pertti Lumirae (Suomen Sosialidemokraatti) löysi elokuvasta ”jonkinlaista sodanaikaista viehätystä" ja Sakari Toiviainen (Ilta-Sanomat) ”tiettyä raikkautta – – ennen kaikkea Hannes Häyrisen notkean ja paikoin aidosti hykerryttävän tulkinnan ansiosta”.[4]

Vaikka Waltarin käsikirjoittamaa hupailua on yleensä pidetty vähämerkityksisenä, Tv-maailman arviossa 37/2014 kriitikko oli eri mieltä. Hän löysi siitä Waltarin omasta kokemuspiiristä kumpuavaa ironiaa. Esimerkkinä hän mainitsee Kelon ajautumisen Tulenkantajien tyyppiselle runoklubille.[5]

Lähteet
  1. Kava.fi
  2. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat, 23.4.2011, s. D 17.
  3. Nuoria ihmisiä Elonetissä. Taustaa. Viitattu 29.1.2013.
  4. Nuoria ihmisiä Elonetissä. Lehdistöarvioita. Viitattu 29.1.2013.
  5. JK: Viikon tv-elokuvia. Tv-maailma 37/2014, s. 11.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.