Nuoren tytön päiväkirja

Anne Frank kirjoitti päiväkirjaansa ensin kotonaan, sitten perheensä piilopaikassa. Hän oli saanut kirjan 13-vuotislahjakseen. Ensimmäinen merkintä on tehty 12. kesäkuuta 1942 ja viimeinen 1. elokuuta 1944. Ensimmäisen parin kuukauden aikana Anne ei vielä kirjoittanut päiväkirjaansa säännöllisesti. Hän kirjoitti ”kirjeitä” monelle erinimiselle kuvitteelliselle ystävälle. Nimet hän keksi Joop ter Heul -kirjasarjan henkilöiden mukaan ja ilmeisesti kuvitteli itsensä päähenkilö Jopieksi.[3] Myöhemmin Anne käytti päiväkirjassaan pelkästään nimeä Kitty.

Vuoden 1942 lopussa ja 1943 puolivälissä Anne alkoi kirjoittaa omaelämäkerrallisia kertomuksia pihasiivestä ja kouluajoilta, vuoden 1943 lopussa alakuloisia satuja ja vertauskuvallisia kertomuksia.[4]

Kun Frankin perhe ja muut heidän piilopaikassaan olleet oli pidätetty, samassa talossa työskennelleet Otto Frankin yrityksen työntekijät Miep Gies ja Bep Voskuijl ottivat Annen päiväkirjan ja muut hänen kirjoituksensa talteen. Heidän tarkoituksenaan oli säästää ne, kunnes tyttö tulee itse takaisin.[5] Hän ei kuitenkaan enää palannut keskitysleiriltä. Miep Gies ei silti lukenut papereita eikä antanut muidenkaan lukea.[6] Otto Frank käänsi päiväkirjasta osia saksaksi äidilleen. Samoja tekstejä näytettiin myöhemmin eräälle historioitsijalle, joka halusi julkaista päiväkirjan. Aluksi Otto Frank ei pitänyt ajatuksesta, mutta lopulta hän suostui.[7]

Hollantilaismuseot julkistivat 15. toukokuuta 2018 päiväkirjoista kaksi sivua lisää. Sivut olivat olleet piilossa ruskean liimapaperin alla. Frank oli kirjoittanut sivuille tuhmia vitsejä sekä mietteitään seksuaalikasvatuksesta ja siksi hän oli halunnut ne aikoinaan salata.[8]

Anne kirjoitti lahjaksi saamansa päiväkirjan täyteen, minkä jälkeen hän kirjoitti kolmeen muuhun muistikirjaan – näitä kutsutaan versioksi A.[9] Sitten hän kuuli radiosta, että Hollannin valtio on kiinnostunut sodasta kertovista tavallisten ihmisten tekemistä kirjoituksista[10] ja alkoi keväällä 1944 muokata päiväkirjastaan julkaisukelpoisempaa B-versiota erillisille papereille.[9][11] Hän muun muassa jätti pois tarpeettomilta tuntuneita yksityiskohtia, haaveilua ja muuta vastaavaa.[10] Sisällölliset ja tyylilliset korjaukset viittaavat siihen, että Anne ajatteli jo tekstiensä mahdollista julkaisua.[12] Paperipinon päällimmäisenä oli kuitenkin sivu, jossa Anne sanoo pitävänsä huolen, ettei kukaan lue hänen päiväkirjaansa. Sivun tarkoitus ei kuitenkaan ole varma, ja Otto Frank jätti sen pois julkaistusta versiosta.[12] C-versioksi kutsutaan Otto Frankin julkaisemaa tekstiä, joka oli muotoiltu B-version pohjalta.[9]

Alkuperäisessä päiväkirjassa oli tarina perheriidasta, joka alkoi siitä, että päiväpeittoon oli jäänyt neula Annen äidin korjauksen jäljiltä. Isosisko Margot satutti itsensä neulaan, ja isä alkoi torua äitiä. Sen jälkeen Anne oli kirjoittanut 74 rivin pituisen analyysin vanhempiensa avioliitosta.[13] B-versiosta hän jätti tarinan pois, mutta kertoi kuitenkin vanhempiensa välisestä suhteesta.[13] Otto Frank päätti kyseiset sivut luettuaan, ettei kenenkään tarvitse tietää niistä, ja piilotti ne viimeisen päiväkirjamerkinnän kanssa erilleen muista teksteistä.[14] Myöhemmin hän numeroi irtosivut. Otto aikoi julkaista päiväkirjan B-version, koska Anne oli itse muokannut sen julkaistavaksi, ja todeta, että tytön mielipide oli kolmessa kuukaudessa muuttunut.[14] Kun päiväkirja annettiin julkaisijoille, he pitivät joitakin seksuaalisuuteen liittyviä kohtia sopimattomina kristittyjen näkökulmasta.[10] Annen itse muokkaamasta versiosta puuttui katkelma, jossa hän oli kirjoittanut mielenkiinnostaan ystävänsä vartaloon – tosin hänen isänsä lisäsi kohdan takaisin julkaisemaansa versioon.[15]

Alankomaiden valtiollinen sota-asiakirjain laitos (NIOD) julkaisi kuitenkin uuden laitoksen päiväkirjasta vuonna 1986. Se sisälsi A- ja B-version sekä Otto Frankin 1947 julkaiseman C-version.[14]

Koska uusnatsit väittivät päiväkirjaa väärennökseksi, Otto Frankin piti Hampurin käräjäoikeuden käskystä luovuttaa kaikki Annen kirjoittamat tekstit tutkittavaksi.[16] B-version Otto Frank oli antanut jo aikaisemmin ystävälleen Cor Suijkille, eikä hän halunnut sitä enää tutkinnankaan jälkeen takaisin.[16] Hän kuitenkin kielsi B-version julkaisun eikä halunnut Suijkin kertovan koko asiasta, ennen kuin hän itse ja hänen toinen vaimonsa ovat kuolleet.[17]

Päiväkirjan aitoutta koskevien epäilyjen takia Hollannin valtio julkaisi vuonna 1981 todistuksen siitä, että päiväkirja on aito.[18]

Kaksi ranskalaista yksityishenkilöä julkaisi päiväkirjasta alkuperäisen hollanninkielisen version internetissä 1. tammikuuta 2016. Heidän mukaansa kirjan tekijänoikeudet ovat rauenneet, koska vuodenvaihteessa 2015–2016 tuli kuluneeksi 70 vuotta Frankin kuolinvuoden päättymisestä. Tekijänoikeudet omistava Anne Frankin säätiö uhkaa kuitenkin julkaisijoita oikeustoimilla. Säätiön mielestä kirjan suoja-aika pitäisi laskea vuodesta 1986, jolloin Hollannin valtiollinen NIOD-instituutti julkaisi siitä version.[19]

Saksalaiset tutkijat julkaisevat päiväkirjasta kriittisen laitoksen, johon sisältyy aiemmin pois jätettyjä kohtia. Suomalainen tutkija Anna-Leena Perämäki valmistelee väitöskirjaa, jossa hän käsittelee viittä 1940-luvun päiväkirjaa pitänyttä juutalaisnaista. Hänen tiedossaan on, että Anne piti rinnakkain kahta päiväkirjaa. Kriittisen laitoksen on tarkoitus ilmestyä 2017.[20]

Nuoren tytön päiväkirja on käännetty 55 kielelle, ja sitä on painettu 25 miljoonaa kappaletta.[21] Se onkin maailman myydyin päiväkirja.[21] Se on myös maailman luetuin natsien rikoksista kertova kirjallinen dokumentti. Päiväkirja on liitetty osaksi Unescon ylläpitämää maailmanmuistoluetteloa. Unescon mukaan päiväkirja on yksi maailman kymmenestä luetuimmasta kirjasta.[22] Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela luki päiväkirjaa muiden vankien kanssa ollessaan vankilassa Robben Islandilla, ja he saivat siitä rohkaisua.[23]

Suomessa päiväkirja ilmestyi Eila Pennasen suomentamana nimellä Nuoren tytön päiväkirja vuonna 1955, jonka jälkeen siitä on otettu useita painoksia. Anita Odén suomennos Mirjam Presslerin toimittaman version pohjalta ilmestyi 2002. Uusi suomennos on tehty päiväkirjan täydennetystä versiosta, joka julkaistiin Hollannissa vuonna 1991. Siinä on mukana edellisestä versiosta pois jätettyjä kohtia, mutta siitä puuttuu edelleen juutalaisuuteen liittyviä merkintöjä, jotka tulevat vuoden 2017 kriittiseen laitokseen.[20]

Päiväkirjan pohjalta on tehty elokuva Anne Frankin päiväkirja (The Diary of Anne Frank) vuonna 1959. Aiheesta on tehty myös useita muita elokuvia ja dokumentteja, kuten minisarja Anne Frank vuonna 2001. Espanjassa päiväkirjasta on tehty musikaali Ana Frank, Un Canto a la Vida (suom. Anne Frank – laulu elämälle). Musikaalin ensi-ilta oli Madridissa 28. helmikuuta 2008.[24] Siinä päiväkirja on herätetty eloon yhdeksi päähenkilöksi ja Anne Frankin alter egoksi.[24]

• Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja, suom. Eila Pennanen. 19. p., Tammi 2001. Alkuteos: Het Achterhuis 1947.
• Frank, Anne: Päiväkirja, uusi laitos, toim. Otto Frank ja Mirjam Pressler, suom. Anita Odé. Tammi 2002. Alkuteos: Het Achterhuis. Herziene en vermeede editie 1991.

• Melissa Müller: Anne Frank. Päiväkirjan salaiset sivut – elämäkerta. Gummerus, 1999.
• Miep Gies: Anne Frank, suojattini. Tammi, 1988.