Nuokkukarhiainen

Nuokkukarhiainen (Carduus nutans) on Euraasiassa laajalle levinnyt ohdaketta muistuttava asterikasvi. Suomessa se on erittäin harvinainen vieraslaji.

Nuokkukarhiainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Karhiaiset Carduus
Laji: nutans
Kaksiosainen nimi

Carduus nutans
L.
Katso myös

  Nuokkukarhiainen Wikispeciesissä
  Nuokkukarhiainen Commonsissa
Nuokkukarhiaisen kukinto

Ulkonäkö ja koko

Kaksivuotinen nuokkukarhiainen kasvaa jopa 150 cm korkeaksi. Sen varsi on seittikarvainen ja siinä on piikkisiä siipipalteita. Varressa kierteisesti olevien lehtien lavat ovat vahva- ja keltapiikkisiä, alta hieman karvaisia. Lehdet ovat pariliuskaisia ja liuskoja on 6–10 paria. Punaiset suuret kukinnot ovat yksittäisiä, puolipallomaisia ja nuokkuvia mykeröitä. Mykeröiden kehtosuomut ovat tikarimaisia. Nuokkukarhiainen kukkii heinäkuusta lokakuuhun.[1] Kasvin siementuotanto on hyvä, ja sillä on siemenpankki. Nuokkukarhiaista muistuttaa jonkin verran piikkiohdake (Cirsium vulgare), mutta sen kukinnot ovat pystyjä, mykerön kehtosuomut tasasoukkia ja lehdet alapinnaltaan harmaakarvaisia.[2]

Nuokkukarhiaisen lehtiruusukkeista vapautuu maaperään kasvin lahoamisen myötä allelokemikaaleja, jotka estävät tai hankaloittavat lähiympäristön muiden kasvien lisääntymistä. Tätä ilmiötä kutsutaan allelopatiaksi.[3]

Levinneisyys

Nuokkukarhiaisen alkuperäinen kotiseutu on Itä-Euroopan ja Länsi-Aasian aro- ja niittyalueilla. Sieltä se on levinnyt hyvin laajalle lähes koko Eurooppaan, Pohjois-Afrikkaan, laajalle Keski-Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan.[2][4] Lajia tavataan myös eteläisellä pallonpuoliskolla muun muassa Uudessa-Seelannissa, missä siitä on tullut laidunmaiden haitallinen rikkakasvi.[3]

Suomeen nuokkukarhiainen on tullut pääasiassa laivojen painolastien mukana, joten lajia on tavattu monilta vanhoilta satamapaikoilta. Vakiintuneena sitä on tavattu ainoastaan Raumalta, Kristiinankaupungista, Oulusta ja Porista. Näistä lajia tavataan nykyään vain Porin Reposaaresta, josta laskettiin 1990-luvulla vuosittain yli 100 yksilöä.[2]

Elinympäristö

Suomessa nuokkukarhiainen kasvaa satama-alueella ja sen liepeillä kadunvierillä ja pihatonteilla. Sitä on tavattu myös tienpientareilta, myllypihoilta, kaatopaikoilta ja heinäpelloilta. Nykyistä esiintymää uhkaa lähinnä kasvupaikkojen rakentaminen.[2]

Lähteet
  • Laine, Unto: Nuokkukarhiainen. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 94.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Sinkkonen, Aki: Kasvien kemiallista häirintää ja sodankäyntiä. Teoksessa Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 167–169.

Viitteet
  1. Retkeilykasvio 1998, s. 438.
  2. Laine 1997, s. 94.
  3. Sinkkonen 2008, s. 167–168.
  4. Den virtuella floran: Nicktistel (Carduus nutans) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 14.5.2009. (ruotsiksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.