Nukke
Nukke on ihmistä muistuttava esine. Yleensä nukke on lelu, kuten mollamaija, mutta nukkeja käytetään myös voodoossa, erilaisissa terapioissa sekä esimerkiksi ensiavun opettamisessa.
Nukke leluna
Nukke on vanhimpia tunnettuja leluja ja niitä on löydetty lasten haudoista jo 2000-luvulta eaa. Yleisimpiä lelunukkeja ovat erilaiset vauvanuket sekä toimintafiguurit, kuten He-Man.
Nukke terapiassa
Nukkeja käytetään terapian apuvälineinä esimerkiksi hyväksikäytettyjen lasten hoidossa sekä aikuisten tunneilmaisua helpottamaan.
Nukke opetuskäytössä
Opetusvälineinä käytettävät nuket ovat yleensä mahdollisimman lähellä ihmistä anatomisesti. Ensiavun opetuksessa käytettävä Anne-nukke ilmaisee sille annettavan ensiavun onnistumisen.
Nukke rituaaliesineenä
Nukkea käytetään rituaaliesineenä varsinkin niin sanotussa sympaattisessa magiassa. Ajatuksena on, että mitä nukelle tapahtuu, tapahtuu myös taian kohteelle.