Unettomuus

Unettomuuteen tai unettomuushäiriön oireisiin voivat kuulua nukahtamisvaikeus, unessa pysymisen vaikeus, varhainen herääminen tai virkistämätön uni nukkumismahdollisuudesta riippumatta.[2] Virkistämätön uni aiheuttaa tunteen, ettei ole nukkunut tarpeeksi, eikä herää virkeänä tai levänneenä, vaikka unen kokonaiskesto näyttää riittävältä. Eri syyt voivat näin aiheuttaa laadultaan erilaista unettomuutta; esimerkiksi rakastumisen, jännittyneisyyden ja ahdistuneisuuden tunteet aiheuttavat enemmän nukahtamisvaikeutta, kun taas masennukseen liittyy varhainen herääminen[8].

Unettomuuden kulku voi sen syistä riippuen vaihdella yksittäisistä satunnaisista öistä hyvin pysyvään ja muuttumattomaan tilaan. Primaarinen unettomuus alkaa yleensä jo lapsuusiässä ja jatkuu muuttumattomana tai voi vaikeutua[8]. Unettomuushäiriön yhtenä kriteerinä pidetään, että unettomuutta on esiintynyt vähintään 3 päivänä viikossa 1 kuukauden ajan (ICD-10-kriteerit). Kroonisessa eli pitkäkestoisessa unettomuushäiriössä oireiden kesto on yli 3 kuukautta. Jos taas alle 1 kuukauden kestänyt unettomuus aiheuttaa merkittävää kärsimystä ja toimintakyvyn laskua ja tämän aiheuttanut stressitekijä on tunnistettavissa, voidaan käyttää termiä akuutti eli äkillinen tilapäinen unettomuus. Lievempää alle 1 kuukauden tunnistettuun stressitekijään liittyvää unettomuutta on kutsuttu tilapäiseksi sopeutumisunettomuudeksi tai tilapäiseksi oireasteiseksi unettomuudeksi. Tilapäisellä unettomuudella on taipumusta lieventyä, kun stressitekijä lievenee, mutta tila voi pitkittyä.[2]

Tyypillisesti pitkäaikaisen toiminnallisen unettomuuden kehitys saa alkunsa jostakin elämäntilanteen muutoksesta, kuten työ-, parisuhde- tai perhetilanteen muutoksesta kuten läheisen menetyksestä. Tämä lisää vireystilaa ja tilapäistä unettomuutta, mikä käynnistää lopulta noidankehän ylivireyden, uneen kohdistuvan huomion, huolehtimisen ja negatiivisen ehdollistumisen sekä unirytmin epäsäännöllistymisen välille. Noidankehän pitkittyminen aiheuttaa lopulta uni-valverytmin säätelyjärjestelmän häiriön ja unettomuushäiriön. Persoonallisuudelle ominainen tapa tulkita elämäntilanteen muutoksia vaikuttaa taustalla tämän noidankehän pitkittymisen riskiin.[2] Unettomuus lisää stressiä, mikä vaikeuttaa nukahtamista entisestään.

Vincent van Goghin Noon – Rest from Work (1890)

Työhön liittyviin syihin kuuluvat muun muassa vuorotyö, yötyö, epäsäännölliset työajat, ylityö ja liiallinen työhön sidottu aika sekä johtamisen epäoikeudenmukaisuudet ja muut työn stressitekijät[2].

Tavallisia syitä on myös epäsäännölliset elämäntavat ja rituaalien puute, puutteellinen päiväaktiviteetti ja virikkeettömyys, liian myöhäinen yliaktiivisuus, kuten tietotekniikan ja median käyttö ja myöhäinen huolien käsittely, myöhäinen piristeiden käyttö, myöhäiset raskaat ateriat sekä liian pitkät yö- ja päiväunet. Tunteet, kuten stressi, matala mieliala ja ahdistuneisuus lisäävät unettomuutta.[2] Myös liian raskas fyysinen rasitus (ylikunto) voi aiheuttaa ylivireyttä.

• Ylivireys[2]
• Ikä: Unettomuuden esiintyvyyden kasvu iän myötä näyttää liittyvän lähinnä unettomuutta aiheuttavien sairauksien esiintyvyyden kasvuun, mutta vanhenemismuutoksena myös syvä uni ja vilkeuni vähenevät, yöheräily lisääntyy ja vuorokausirytmit (lämpötila, hormonit ja vireys) muuttuvat aamutyyppiseksi. Nuorille tyypillisiä ovat murrosiän kehityksen aiheuttama viivästynyt unijakso, toiminnallinen psykofysiologinen unettomuus ja psykiatrisiin häiriöihin liittyvä unettomuus.[2] Pitkäaikainen unettomuus alkaa usein jo murrosiässä[6].
• Sukupuoli: Unettomuuden esiintyvyys on naisilla korkeampi kaikissa ikäluokissa (noin 1.5-2-kertainen)[2][9].
• Geneettiset tekijät: Noin 33 %:lla pitkäaikaista unettomuutta kokevista on myös lähisuvussa samankaltaista unettomuutta[2].
• Aamu-iltatyyppisyys (aamu- ja iltavirkkuus) ja herkkäunisuus[2]
• Raskaus: Unen laatu heikkenee 1. raskauskolmannesta lähtien ja unenaikaiset liike- ja hengityshäiriöt yleistyvät.[2]
• Aivojen harmaa aine: Otsalohkon harmaan aivoaineen pienen määrän on todettu olevan voimakkaasti yhteydessä vaikean unettomuuden kanssa ja on todennäköistä, että aivoaineen kato aiheuttaa unettomuutta eikä toisin päin. Aivojen harmaata ainetta voivat vähentää muun muassa päihteiden käyttö, traumaattiset lapsuuden kokemukset, lihavuus ja ykköstyypin diabetes.[10] Myös masennusta^lähde?, skitsofreniaa^lähde?, Alzheimerin tautia[10], MS-tautia[11] ja ME-tautia[12] sairastavilla tavataan harmaan aivoaineen katoa.

• Kaamos ja äänen, lämpötilan, valon, turvattomuuden tai muun ärsykkeen aiheuttamat huonot nukkumisolot voivat aiheuttaa unettomuutta.[2]
• Piristeet ja päihteet, kuten kahvi, tee, kolajuomat ja energiajuomat sekä tupakka, alkoholi, huumeet ja lääkkeiden väärinkäyttö aiheuttavat unettomuutta. Noin 50 %:lla alkoholiriippuvaisista on unettomuutta ja unettomuus on yleistä lääkkeiden väärinkäyttäjillä ja huumeiden käyttäjillä.[2] Alkoholin liikakäyttö oli eräässä tutkimuksessa suurin yksittäinen unihäiriöriskiä lisäävä elämäntapatekijä, sillä se viisinkertaisti unihäiriöriskin[9].

• Lääkkeet: Esimerkiksi tarpeettomasti pitkittynyt unilääkehoito on tavallinen pitkäaikaisen unettomuuden syy (ns. unilääkeunettomuus) ja ehkäisypillerit voivat heikentää unen laatua, mutta laaja joukko erilaisia lääkehoitoja voi aiheuttaa vaihtelevissa määrin unettomuutta esimerkiksi toimimalla stimulanttina, vaikuttamalla autonomiseen hermostoon tai aiheuttamalla unta häiritseviä oireita.[2] Unettomuutta aiheuttavia lääkeaineita ovat muun muassa bentsodiatsepiinit (etenkin erittäin lyhytvaikutteiset midatsolaami ja triatsolaami), epilepsialääkkeet (lamotrigiini ja topiramaatti), kalsiumkanavan salpaajat, klonidiini, kilpirauhashormonit (tyroksiini), antikolinergit, beeta-2-adrenoreseptoreita stimuloivat valmisteet,sympatomimeetit, beetasalpaajat, kortisoni, hydroksitsiini, metoklopramidi, efedriini, metyylifenidaatti ja teofylliini. Jotkut kipulääkkeet voivat säännöllisesti käytettyinä aiheuttaa unettomuutta. Lisäksi diureetit täyttävät rakon virtsalla ja yö voi sen johdosta olla levoton.[13] Eräässä tutkimuksessa ehkäisypilleri vähensi kofeiinin poistumista verenkierrosta[14].
• Myöhäiset tai yölliset oireet, kuten kipu (esim. päänsärky ja suonenveto), närästys (refluksitauti), tiheävirtsaisuus, hengitystauot, liikehdintä ja unissapuhuminen.
• Uni-valverytmin häiriöt: Aikaistunut unijakso, viivästynyt unijakso[15], vapaasti juokseva ylipitkä vuorokausirytmi, sisäsyntyinen epäsäännöllinen univalverytmi, vuorotyöunihäiriö ja aikaerorasitus.[2]
• Unihäiriöt: Unettomuushäiriö, idiopaattinen elimellinen unettomuushäiriö, uniapnea, parasomniat (unissakävely, yöllinen kauhukohtaus, painajaiset), narkolepsia, REM-unen käyttäytymishäiriöt, levottomien jalkojen oireyhtymä (RLS) tai yöllinen jaksoittainen raajaliikehäiriö (PLMD) tai keskushermostoperäinen poikkeava väsymys (esim. krooninen väsymysoireyhtymä).[2]
• Psykiatriset häiriöt: Mielenterveydenhäiriöistä muun muassa ahdistuneisuushäiriöt ja masennus ovat tyypillisiä. Noin 40 %:lla unettomuuspotilaista on samanaikainen mielenterveydenhäiriö tai päihdehäiriö.[2] Esim. masennukseen liittyy noin kaksinkertainen pitkäaikaisen unettomuuden riski[9].
• Kehitykselliset neuropsykiatriset häiriöt, kuten ADHD, autismikirjon häiriö ja älyllinen kehitysvammaisuus (tapausesiintyvyys noin 50 %).
• Somaattiset sairaudet, kuten kiputilat (tapausesiintyvyys 40-80 %), syövät (tapausesiintyvyys 25-60 %), sydän- ja verisuonitaudit (esim. sydämen vajaatoiminta ja alaraajojen tukkiva valtimotauti), keuhkosairaudet (esim. astma), endokrinologiset sairaudet, neurologiset sairaudet (esim. MS-tauti ja Parkinsonin tauti), muistisairaudet (esim. Alzheimerin tauti) ja gastroenterologiset sairaudet[2]. Esimerkiksi migreeniin liittyy noin kaksinkertainen pitkäaikaisen unettomuuden riski[9]. Fyysiset sairaudet voivat aiheuttaa unettomuutta joko kivun, epämukavuuden, pelon, ahdistuksen tai metabolisten häiriöiden välityksellä.[16]
• Perinnölliset sairaudet: Hyvin harvinaisessa 1970-luvulla löydetyssä fataalissa familiaalisesa insomniassa (FFI) potilaalle autosomin kautta dominantisti periytyvä aivosairaus estää unensaannin. Tavallisesti tämä prionitauti puhkeaa keski-iässä ja aiheuttaa kuoleman muutaman kuukauden tai parin vuoden sisällä sairastumisesta.

Unettomuuden ja unettomuushäiriön tunnistaminen ja varmistaminen perustuvat potilaan uni-valverytmin kartoittamiseen haastattelun, kyselylomakkeiden ja unipäiväkirjan avulla. Unihäiriön epäily herää, jos potilas haastatellen kärsii vähintään kolmena päivänä viikossa nukahtamisvaikeuksista, häiriintyneestä yöunesta tai päiväväsymyksestä tai oireisto on huonontanut päiväaikaista toimintakykyä. Kliinistä statustutkimusta ja laboratoriotutkimuksia tarvitaan lähinnä unettomuuden lukuisten eri sekundaaristen syiden poissulkemisessa. Epäselvissä, vaikeissa ja pitkittyneissä tapauksissa voidaan hyötyä unilääketieteen tai erikoissairaanhoidon diagnostiikasta, mutta muuten diagnostiikka onnistuu perusterveydenhuollossa.[2]

Kyselylomakkeisiin kuuluu esimerkiksi pohjoismainen unikysely BNSQ ja unettomuuden vaikeusasteen arviointiasteikko ISI (engl. Insomnia Severity Index). Toimintakykyä voidaan arvioida tarkemmin esim. SOFAS-kyselyn ja elämänlaatua WHO-5-kyselyn avulla. Vähintään viikon kestoisen unipäiväkirjan avulla nukkumisesta saadaan muistiin perustuvaa käsitystä täsmällisempi kuva. Kliinisessä tutkimuksessa arvioidaan vähintään uniapnean tunnistamiseksi ylähengitystiet (esim. Mallampati-luokitus), paino, pituus, vyötärönympärys ja leuanalusrasva.[2]

Pitkäkestoinen aktigrafiarekisteröinti liikeanturilla voi auttaa unen määrän ja laadun arvioinnissa tai vuorokausirytmin häiriön epäilyn jatkoselvittelyssä. Muihin mahdollisiin tutkimuksiin kuuluvat esimerkiksi laaja unipolygrafia unilaboratoriossa, melatoniinieritystutkimus, toistuvat kehonlämpömittaukset, sydämen sykevaihtelun seuranta, jatkuva verenpaineen mittaus ja lääkeainepitoisuuksien mittaukset.[2]

Hyvässä hoitosuhteessa tapahtuva seuranta on unettomuuden hoidon lähtökohta. Kognitiivis-behavioraalinen eli tiedonkäsittely- ja käytösmalleihin kohdistuva hoito sekä liikuntaharjoittelu ja kirkasvalohoito ovat ensisijaisia hoitovaihtoehtoja. Lääkehoitoa suositellaan käytettäväksi pääosin tilapäisesti, kun lääkkeetön hoito ei ole riittävää.[2]

Unettomuuden hoito ei pääsääntöisesti vaadi erikoissairaanhoitoa, mutta kuuluu kaikille terveydenhuollon tasoille; unettomuus on yleistä sairaaloissa ja hoitolaitoksissa. Unenaikaisen hengityshäiriön epäilyssä voidaan tarvita keuhkosairauksien tai korva-, nenä- ja kurkkutautien konsultaatiota, unenaikaisen liikehäiriön epäilyssä neurologian konsultaatiota, mielenterveyden häiriöissä psykiatriaa ja lasten ja nuorten tapauksissa lastenneurologiaa tai lasten- tai nuorisopsykiatriaa. Neuropsykiatrisiin häiriöihin liittyvä unettomuus voi myös usein vaatia mainittujen erikoisalojen osaamista. Raskauteen, imetykseen, kuukautisiin ja vaihdevuosiin liittyvässä unettomuudessa raskausneuvolan tai gynekologin osallisuus voi olla hyödyksi. Tarvittaessa käytössä ovat myös unilääketieteen ja yksityisten uniklinikkojen erityisasiantuntijat.[2]

Kognitiivis-behavioraalisia eli tiedonkäsittely- ja käytösmalleihin kohdistuvia menetelmiä pidetään pitkäaikaisen unettomuuden hoidossa ensisijaisina, koska ne vaikuttavat yleensä unettomuutta ylläpitäviin tekijöihin ja vaikutus säilyy hoidon lopettamisen jälkeenkin (eräissä ohjelmissa ainakin 12 kk[2]). Lääkkeettömän hoidon avulla vältetään myös lääkkeiden haittavaikutukset, kuten sivuvaikutukset ja lääkeriippuvuus.[8] Unettomuuden varsinaisen kognitiivis-behavioraalisen psykoterapian suhteen ongelmana voi olla, että unettomuuden hoitoon pätevöityneitä terapeutteja on riittämättömästi ja terapia on kallista, kuten Suomessa[6].

Psykososiaalinen tuki ja neuvonta ovat keskeinen osa kaikkea unettomuuden hoitoa. Erityisesti tunnetun stressitekijän aiheuttaman tilapäisen sopeutumisunettomuuden hallinnassa ensisijaista on luoda turvaa ja antaa tietoa, sillä reaktio on hyvin tavallinen, satunnaiseen unettomuuteen voi sopeutua, eikä tällä ole taipumusta pitkittyä. Muihin kognitiivis-behavioraalisiin menetelmiin kuuluvat unirytmin säännöllistäminen, häiritsevien ärsykkeiden vähentäminen, unen rajoittaminen, unihygienian parantaminen, vuoderajoitukset, rentoutusmenetelmät, psykoterapia, paradoksaaliset tehtävät, oppimiseen perustuva uudelleenjäsentely sekä unesta huolehtimisen ja yliyrittämisen muokkaaminen.[2][20]

Vuoderajoituksiin kuuluvat esimerkiksi ns. uniärsykkeiden hallinta, jossa maksimaaliseksi nukahtamisyrityksen kestoksi vuoteessa sallitaan 15 minuuttia, sekä ns. vuoteessa olon rajoittaminen, jossa vuodetta ei käytetä muuhun kuin nukkumiseen ja rakasteluun. Rentoutusmenetelmiin kuuluvat muun muassa progressiivinen lihasrentoutus, meditaatio, autogeeninen rentoutus (itsesuggestio) ja hypnoosi.[2] Kognitiivis-behavioraalisessa psykoterapiassa tutkitaan potilaan mielen toimintamallien ja niistä johtuvan toimintatavan vaikutusta unettomuuteen sekä sitä, mitä terapian myötä tulevat muutokset kokemisen tavassa ja käyttäytymisessä vaikuttavat hyvinvointiin. Terapiassa pyritään löytämään ja katkaisemaan ne mekanismit, jotka ylläpitävät juuri kyseisen potilaan unettomuuden noidankehää. Hoito tapahtuu yleisimmin 5–8 hengen ryhmissä ja tapaamiskertoja on 4–8.[8]

Noin 50 % pitkäaikaisesti unettomista saavuttaa kliinisesti merkitsevän hoitotuloksen kognitiivis-behavioraalisen psykoterapian avulla, osa jatkaen samalla unilääkkeiden käyttöä, ja noin 33 %:lla uni palautuu hyväksi.[8] Hoitovaste on paras silloin, kun unettomuus johtuu ahdistuneisuudesta tai masennuksesta[8]. Kognitiivis-behavioraalinen terapia ei nopeuta nukahtamista, mutta voi vähentää yöheräilyä. Rentoutusterapia voi pienentää nukahtamisviivettä.[20] Hyviä tuloksia on saatu myös vanhempien ja nuoren opastuksesta säännöllisten nukkumaanmenoaikojen noudattamiseen[21].

Yötyötä tekeville tehdään työhönsijoitustarkastuksia työhön tullessa ja määräväliajoin. Työterveyshuolto edistää työpaikkojen terveellisyyttä työnantajien ja esimiesten neuvonnan ja työpaikkaselvitysten avulla. Työaikojen kuormittavuutta voivat vähentää esimerkiksi eteenpäin kiertävät vuorotyöjärjestelmät, maksimityöajan rajoittaminen (esim. alle 55 tuntia viikossa ja alle 16 tuntia kerrallaan), työntekijän vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, yövuoroon sijoitetut unitauot ja ennen klo 5:ttä alkavien työvuorojen välttäminen.[2]

Unettomuuden lääkehoidon vaihtoehtoina on pääsääntöisesti tilapäisesti käyttää melatoniinia, pientä määrää bentsodiatsepiinia (esim. tematsepaami) tai niiden kaltaista ns. Z-lääkettä (esim. tsolpideemi), sedatiivista masennuslääkettä (esim. doksepiini) tai H1-antihistamiinia (esim. hydroksitsiini). Psykoosilääkettä eli neuroleptiä (esim. ketiapiini) voidaan käyttää unettomuuden hoidossa lähinnä niiden virallisten käyttöaiheiden yhteydessä (esim. psykoosit ja kaksisuuntainen mielialahäiriö).[2]

On huomattavaa, että unilääke-termillä tarkoitetaan tyypillisesti vain tiettyjä bentsodiatsepiinijohdoksia, vaikka ATC-luokituksen unilääkeluokkaan (N05C) kuuluu näiden lisäksi melatoniini, rohtovirmajuuri ja deksmedetomidiini, ja unen lääkehoidossa voidaan käyttää monia muita lääkkeitä.

Lapsilla ja nuorilla pyritään ensisijaisesti lääkkeettömään hoitoon ja raskaana oleville ja imettäville ei suositella ollenkaan unilääkehoitoa.[2] Jos uni- tai mielialalääkkeitä käytetään säännöllisesti raskauden aikana, on vaarana, että vastasyntyneellä ilmenee voimakkaita vieroitusoireita[22].

Tavallisimpiin lääkehoitoihin kuuluvat tarkemmin seuraavat:

• Melatoniini samaan aikaan klo 18-23 annoksella 0,5-6,0 mg on hyödyllinen aikaerosta johtuvan unettomuuden, viivästyneen unijakson ja pitkäaikaisen unettomuuden hoidossa[2]. Melatoniinin teho kuitenkin katoaa pitkäaikaiskäytössä; pitkävaikutteinen melatoniini nopeuttaa nukahtamista kolmen kuukauden käytön jälkeen enää 10 prosentilla tutkittavista, ja kuuden kuukauden kuluttua kukaan ei enää hyödy melatoniinilisästä.[23] Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa melatoniini nopeutti lasten, joilla oli unettomuutta ja Aspergerin oireyhtymä, nukahtamista keskimäärin 18 minuutilla, mutta lisäsi unen katkonaisuutta, ja tuloksissa oli hyvin paljon yksilöllistä vaihtelua.[24][25]
• Bentsodiatsepiinit: Keskipitkävaikutteinen bentsodiatsepiini (ensisijaisesti tematsepaami) tai Z-lääke (ensisijaisesti tsolpideemi) voi olla hyödyllinen käytettynä parina iltana alle 2 viikon ajan ja aloitettuna pienellä annoksella, kun potilaalla on tilapäinen vaikea unettomuus ja lääkkeettömät hoidot ovat riittämättömiä. Bentsodiatsepiinien haitat saattavat kuitenkin olla hyötyjä suuremmat aikuisten pitkäaikaista unettomuutta hoidettaessa. Z-lääkkeiden haittaprofiili vastaa pääosin bentsodiatsepiinien haittoja. Pidempiaikainen bentsodiatsepiinin tai Z-lääkkeen käyttö voi olla hyödyllistä harvoissa tapauksissa alle 60-vuotiailla vaikean ahdistuneisuushäiriön yhteydessä tai keskushermostoperäisessä idiopaattisessa unettomuudessa. Käyttö lopetetaan hitaasti annosta vähentäen viikkojen tai tarvittaessa kuukausienkin aikana.[2] Muita bentsodiatsepiinejä ovat esimerkiksi diatsepaami, klooridiatsepoksidi, midatsolaami, tematsepaami, triatsolaami ja oksatsepaami, ja muita Z-lääkkeitä tsaleploni ja tsopikloni.
• Antihistamiinit: Hydroksitsiinin ja doksylamiinin hyötyvaikutuksista unettomuuteen on niukasti tutkimusnäyttöä, mutta antikolinergisia, sedatiivisia ja dopamiiniantagonismiin perustuvia haittavaikutuksia ainakin pitkäaikaiskäytössä esiintyy. Hydroksitsiini on vaihtoehto tilapäiseen käyttöön varsinkin, jos potilaalla on allergiaa. Erityisesti doksylamiinia käytetään korkeintaan 2-7 päivän ajan, missä se lienee varsin turvallista.[2]
• Sedatiiviset masennuslääkkeet: Pieniannoksinen doksepiini (1-6 mg), trimipramiini, mirtatsapiini (3,75-7,5 mg) ja tratsodoni ovat ilmeisesti hyödyllisiä primaarin ja pitkäkestoisen unettomuuden hoidossa, jolloin vaikutus välittyy pääosin histamiini-1-reseptoreiden kautta. Doksepiinin hyötyvaikutus saattaa olla parempi yöheräilyyn kuin nukahtamisvaikeuteen. Pieniä annoksia saa apteekin erikseen valmistelevana ex tempore -valmisteena.[2] Myös masennuslääkkeisiin liittyy sivu- ja vieroitusoireiden ja riippuvuuden riski.[26][27].

Tiettyjen unettomuutta aiheuttavien tilojen lääkehoitoon kuuluvat esimerkiksi seuraavat:

• Rauta: Levottomien jalkojen aiheuttamassa nukahtamisvaikeudessa mahdollinen kudosraudan puute korjataan rautalääkkeellä[13].

Seuraavia lääkeaineita on taas historiassa, tutkimuksissa tai harvinaisemmissa tapauksissa käytetty unettomuuden hoidossa:

• Oreksiinin estäjät: Suvoreksanttia on tutkittu unettomuuden hoidossa.
• Tryptofaani: Tryptofaanista on niukasti kontrolloituja tutkimuksia ja 2000 mg:aa pienempien annosten hyötyvaikutuksista näyttö on erityisen niukkaa ja ristiriitaista. Haittavaikutuksia on runsaasti.[2] Toisaalla taas tryptofaanin on kuvattu nopeuttavan nukahtamista tavallista vähäisemmin haitoin unen laatuun ja määrään.[28].
• Rohdoskasvit: Esimerkiksi rohtovirmajuurella ja kannabiksella on rauhoittavia vaikutuksia. Rohtovirmajuuri ei ole tehokas unettomuuden hoidossa (lumehoitoa vastaava)[2].
• Disykloveriini: Disykloveriinejä on joskus käytetty unettomuuden hoidossa, mutta näitä ei suositella vaikeiden antikolinergisten haittavaikutusten vuoksi. Disykloveriini on keskushermoston, lihasten ja sydämen kolinergisiä reseptoreja salpaava lääkeaine, jotaa on annosteltu nesteimäisessä muodossa. Disykloveriini rentouttaa lihaksia ja uneton saattaa kokea sen myönteiseksi. Disykloveriinin haittoja ovat mm. muistihäiriöt, sydämen rytmihäiriöt, sekavuus, harhojen näkeminen, väsymys, lihasheikkous, hengityskatkokset, ummetus ja virstaamishäiriöt.
• Rauhoittavat lääkkeet: Barbituraatteja, kuten fenobarbitaali, amobarbitaali, brallobarbitaali ja sekobarbitaali, on käytetty joskus rauhoittavina lääkkeinä. Samoin barbituraatin kaltaista metakvalonia. Myös kloraalihydraatti ja B1-vitamiinin kaltainen klometiatsoli ovat vanhoja rauhoittavia lääkeaineita.

Unettomuutta on hoidettu myös ääniterapialaitteiden avulla. Eräässä tutkimuksessa ääniterapialaitteet toimivat unettomuuden hoidossa lähes yhtä hyvin kuin reseptilääkkeet.[29]