Nubianvuohi

Nubianvuohen binoninen tieteellinen nimi on Capra nubiana, jonka antoi Frédéric Cuvier vuonna 1825. Joissain yhteyksissä nubianvuohi on määritelty myös vuorikauriin alalajiksi.[1]

Uros kuvattuna Israelissa.

Vasoja.

Nubianvuohet ovat ruumiinrakenteeltaan suhteellisen tanakoita ja muihin sorkkaeläimiin verrattuna ne ovat suurin piirtein keskikokoisia. Urokset ovat huomattavasti naaraita kookkaampia. Nubianvuohiuroksen paino on 42–80 kiloa ja naaraan 25–39,5 kiloa. Vastaavat ruumiin pituudet ovat 1,19–1,59 metriä ja 0,92–1,21 metriä. Vuohilla on ruskeahko tai harmahtava karvoitus, mutta vatsa ja takamus on valkoinen. Vuohien jaloissa on valkoista ja mustaa karvoitusta. Vuohilla on haarattomat sarvet, jotka jäävät naarailla lyhyiksi. Uroksen sarvet kasvavat suurimmillaan pituutta noin 1,4 metriä.[2]

Nubianvuohen elinalue ulottuu Egyptin Niilin itäpuolisilta alueilta Koillis-Sudaniin, Eritrean länsiosiin, Israeliin ja Jordaniaan, sekä laikuitellen myös osiin Saudi-Arabiaa, Jemeniä ja Omania. Eritreassa vuohta ei ole havaittu sitten vuoden 1987. Lajin uskotaan myös kadonneen Syyriasta ja Libanonista, joskin Syyriaan laji on tuotu uudestaan istutuksin. Koko nubianvuohen kannaksi on arvioitu noin 2 500 yksilöä ja kannan on arvioitu olleen laskussa.[1]

Nubianvuohia tavataan kivikkoisilla hiekka-aavikoilla, joilla on vuohien pakoreiteiksi sopivia jyrkkiä kallioita.[1]

Nubianvuohi elinympäristössään.

Keskenään kamppailevia uroksia.

Nubianvuohi on päiväaktiivinen. Vuohet alkavat etsiä ravintoa jo aamulla. Keskipäivisin ne viettävät aikaansa leväten kallioiden halkeamilla ja kielekkeillä suojassa auringon paahteelta ja kuumuudelta. Vuohet muodostavat löyhiä laumoja. Nuoret urokset muodostavat omia urosten laumojaan ja suurikokoiset urokset liittyvät sekalaumoihin vain kiima-aikaan. Laumoissa 2–36 yksilöä ja tyypillisimmillään alle 10. Vuohet päästävät harvakseltaan muille vuohille tyypillisiä ääntelyitä.[3]

Vuohet käyttävät useita eri ruoho- ja puuvartisia kasvilajeja[1], joihin lukeutuvat esimerkiksi Acacia raddiana, Lycium shawii, Ficus pseudosycomorous, Helianthum lipii, Zilla spinosa, Maerua crassifolia ja Panicum turgidum. Vuohet toimivat esimerkiksi eri akaasioiden siemnten levittäjinä. Vuohet pystyvät esimerkiksi akaasian lehtiä ja siemeniä syödäkseen kiipeämään myös puihin. Mineraaleja ja suolaa saadakseen ne nuolevat maata.[4]

Nubianvuohien petoeläimiin lukeutuvat leopardi, susi ja juovahyeena. Puolustuskeinonaan vuohet liittyvät yhteen laumoiksi ja takaa-ajettuna ne pakenevat kiiveten jyrkille kallionrinteille. Vuohilla esiintyy joitakin loisia, kuten täilajit Linognathus africanus, Damalinia, puutiaiset Boophilus annulatus ja Hyalomma anatolicum, sekä kärpäslajit Lipoptena chalcomelaena ja Oestrus.[3]

Nubianvuohien kiima-aika kestää noin kuusi viikkoa. Urokset parittelevat yleensä useiden naaraiden kanssa ja ottavat yhteen keskenään parittelu oikeudesta. Vasat syntyvät yleensä 150 päivää kestävän kantoajan jälkeen keväisin maaliskuun ja huhtikuun välillä. Vasoja on tyypillisesti vain yksi, mutta kolmekin vasaa on mahdollista. Vasat alkavat syödä kiinteää ruokaa kaden tai neljän viikon ikäisinä ja ne vieroitetaan kokonaan kuuden kuukauden ikäisinä. Naaraista tulle sukukypsiä kahden vuoden iässä ja urokset alkavat lisääntymään tyypillisesti vasta naaraita vanhempina. Naaraiden keskimääräinen elinikä luonnossa on noin 11 vuotta ja urosten 9 vuotta.[5]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt nubianvuohen vaarantuneeksi lajiksi. Nubianvuohi joutuu kilpailemaan esimerkiksi vedestä karjan kanssa, joiden lisäksi vedenlähteitä on saastunut. Sen levinneisyysaluetta uhkaavat myös eri tie- ja muut kehityshankkeet. Nubianvuohia myös salametsästetään osissa sen esiintymisaluetta. Nubianvuohia tavataan myös suojelluilla eri puolilla lajin koko esiintymisaluetta. Vankeudessa vuohia on San Diegon eläintarhassa, jossa kasvaneita yksilöitä on päästetty takaisin vapauteen.[1]