Notre-Damen katedraali

Notre-Dame on suuri, viisilaivainen katedraali. Sen sisätiloilla on pituutta 130 metriä, leveyttä 48 metriä ja korkeus lattiasta kattoon on 35 metriä.[2] Kaksi suurta länsitornia, joissa sijaitsevat kookkaat kellot, rakennettiin vuosina 1210–1250. Tornien korkeus on 68 metriä. Katedraaliin lisättiin 1200-luvulla kolme suurta pyöreää ruusuikkunaa. Ikkunat ovat halkaisijaltaan 13 metriä. Yksi niistä sijaitsee länsipäässä tornien välissä ja muut kaksi eteläisen ja pohjoisen poikkilaivan julkisivussa. Notre-Damen sisä- ja ulkopuolisten patsaiden ja symboliaiheiden lisäksi kirkkoa koristavat monet kohokuvat ja gotiikalle tyypilliset lasimaalaukset ja oviin taotut kuvat.^lähde?

Pariisin Notre-Dame rakennettiin kahden vanhan kirkon raunioille. Varhaisgoottilaista tyyliä edustavan katedraalin rakennutti Pariisin silloinen piispa Maurice de Sully. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1163 ja saatiin valmiiksi 1300-luvun alkupuolella.[2] Alun perin samalla paikalla oli ollut Rooman valtakunnan aikainen temppeli.[2] Notre-Dame on vaurioitunut useita kertoja. Katedraali kunnostettiin vuosina 1845–1864 ranskalaisen arkkitehdin Viollet-le-Ducin suunnitelmien mukaan.[2]

Notre-Dame on ollut suosittu matkailukohde. Sisäänpääsy katedraaliin on maksuton, mutta näköalakierros, jolla pääsee ihailemaan Pariisia kellotornista, on maksullinen. Kierrokselle voi joutua jonottamaan useita tunteja. Kierroksella ei ole opastusta. Katedraalissa vierailee vuosittain 14 miljoonaa matkailijaa.[2] Toistaiseksi kirkko on suljettu vuoden 2019 tulipalon jälkeisten korjausten vuoksi. Se on tarkoitus avata 2024.[3]

Kirkko on tullut tunnetuksi myös Victor Hugon kirjasta Pariisin Notre-Dame, jonka pohjalta on tehty elokuvia.[4]

• 
  Urut
• 
  Urut alhaaltapäin.
• 
  Soittopöytä vuodesta 2014.

Pariisin Notre-Damen urut ovat Ranskan suurimmat 115 äänikerrallaan, joista vanhimmat ovat vuodelta 1788. Ensimmäiset urut vuodelta 1330 sijoitettiin linnunpesään päälaivan korkean ikkunan alle. Vuonna 1403 tulivat uudet urut, ja ne sijoitettiin kapeaan holviin länsipäätyyn, mutta myös vanhat urut jäivät käyttöön. Urkujen suuri kunnostustyö alkoi vuonna 1473 ja kesti noin 50 vuotta. Vuonna 1609 poistettiin pedaalikoskettimisto, jotta saatiin tilaa toiselle sormiolle. Soittimessa oli noin 2 000 pilliä, ja niistä muodostuivat pleno, huilukuoro ja kielipleno. Kolmas sormio lisättiin 1620 ja neljäs 1672. Vuonna 1730 tilattiin jälleen urut. Työn sai François Thierry. Näiden urkujen Ludvig XV:n aikainen fasadi on edelleen näkyvillä, ja se peittää osittain länsipäädyn ruusuikkunan. François-Henri Clicquot teki 1783 laajennuksia. Katedraalin korjauksen yhteydessä valmistuivat vuonna 1868 Aristide Cavaillé-Collin uudistamat sinfoniset urut. Äänikertojen määrässä ne hävisivät Saint-Sulpicen uruille. Arkkitehti Viollet-le-Duc määräsi positiivin poistettavaksi, mutta muilta osin fasadi säilytettiin. Vuonna 1904 tehtiin jälleen restaurointi. Ilmanpuhallin sähköistettiin 1924. Urut saivat tietokoneohjauksen 1990. Vuonna 2014 urkukonsoli vaihdettiin uuteen ja urkuja laajennettiin. Suomalaisista Notre-Damessa ovat konsertoineet muun muassa Erkki Forss vuonna 1975, Matti Pesonen vuonna 2003, Harri Viitanen vuonna 2003, Santeri Siimes vuonna 2009 ja Pétur Sakari vuonna 2017. Kalevi Kiviniemi on konsertoinut Notre-Damessa useaan otteeseen.^lähde?

Tunnetuimmat pääurkurit ovat olleet:^lähde?

• Louis-Claude Daquin (1755–1772)
• Claude Balbastre (1760–1793)
• Louis Vierne (1900–1937)
• Léonce de Saint-Martin (1937–1954)
• Pierre Cochereau (1954–1984)

Cochereaun kuoltua vuonna 1984 nimitettiin neljä urkuria:^lähde?

• Olivier Latry (vuodesta 1985)
• Jean-Pierre Leguay (vuodesta 1985)
• Philippe Lefebvre (vuodesta 1985)
• Yves Devernay (1985-1990)
• Vincent Dubois (vuodesta 2016)

Urkujen dispositio vuodesta 2014[6]:

• Parvis Notre-Dame – place Jean-Paul-II (katedraalin edessä oleva aukio)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Notre-Damen katedraali Wikimedia Commonsissa

• Viralliset verkkosivut (englanniksi)