Norrtäljen kunta
Norrtäljen kunta (ruots. Norrtälje kommun) on Tukholman läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Uplantiin. Kunnan keskustaajama on Norrtälje.[3]
Norrtäljen kunta | |
---|---|
vaakuna |
|
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Tukholman lääni |
Maakunta | Uplanti |
Keskustaajama | Norrtälje |
Kuntakoodi | 0188 |
Pinta-ala ([1]) | |
– Maa | 2 015,35 km² |
Väkiluku (31.12.2021) ([2]) | 64 762 |
– Väestötiheys | 32,1 as./km² |
Kunnan maapinta-ala on 2 015,35 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 64 762 henkeä (31.12.2021).[2]
Norrtäljen naapurikuntia ovat Värmdö, Österåker, Vallentuna, Sigtuna, Knivsta, Uppsala ja Östhammar. Märketin saaresta osa kuuluu Norrtäljen kuntaan ja saarella Norrtäljen naapuri on lisäksi ahvenanmaalainen Hammarland.
Norrtäljen kuntaan kuuluu useita isoja Itämeren rannikon saaria kuten Blidö, Vätö ja Väddö. Lisäksi kuntaan kuuluu myös Kapellskärin satama, josta on laivaliikennettä Suomeen ja Viroon, sekä Grisslehamn, josta liikennöi autolautta Ahvenanmaalle.
Vuonna 2007 kunnassa oli 263,82 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 13,1 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Kuntajaon kehitys
Norrtäljen kunta on Tukholman läänin suurin ja kattaa melkein kolmanneksen läänin pinta-alasta. Vuonna 1863 Ruotsissa perustettiin nykyaikainen kunnallishallinto, ja kunnan alueella sijaitsi Norrtäljen kaupungin lisäksi 25 maalaiskuntaa. Vuonna 1914 rautatiepaikka Rimbosta tehtiin taajaväkinen yhdyskunta, joka kuului samannimiseen maalaiskuntaan.
Vuoden 1952 kuntauudistuksessa Norrtäljen alueella sijaitsivat kokonaan tai osittain seuraavat 9 suurkuntaa:
- Blidö (ei muutosta)
- Frötuna (Frötuna ja Rådmansö)
- Häverö (Edebo, Häverö, Singö ja Ununge)
- Knutby (Bladåker, Edsbro, Faringe ja Knutby)
- Lyhundra (Estuna, Lohärad, Malsta, Roslags-Bro, Söderby-Karl ja Vätö)
- Roslags-Länna (Länna, Riala ja Roslags-Kulla)
- Sjuhundra (Fasterna, Husby-Lyhundra, Rimbo, Rö ja Skederid)
- Skepptuna (Gottröra, Husby-Långhundra, Lunda, Närtuna, Skepptuna ja Vidbo)
- Väddö (Björkö-Arholma ja Väddö)
Vuonna 1967 Skepptunan kunta jaettiin, jolloin Gottröra ja Närtuna liitettiin Sjuhundran kanssa Rimbon maalaiskunnaksi. Rimbon taajaväkinen yhdyskunta oli lakkautettu jo vuonna 1958. Vuonna 1967 Roslags-Lännan kunnasta siirrettiin Roslags-Kullan seurakunta osaksi Österåkerin kuntaa.
Nykyinen Norrtälje muodostettiin vuonna 1971, jolloin Norrtäljen kaupunkiin yhdistettiin Blidö, Frötuna, Häverö, Lyhundra, Rimbo, Roslags-Länna, Väddö ja osa Knutbyn kuntaa. Knutby jaettiin uudistuksella niin, että Edsbron seurakunta liitettiin osaksi Norrtäljeä, mutta loput osat kunnasta liitettiin Uppsalan kuntaan ja samalla ne vaihtoivat lääniä Tukholman läänistä Uppsalan lääniin.
Vaakuna
Norrtäljen kunnan vaakuna on kuulunut alun perin Norrtäljen kaupungille, jonka vaakuna kuvattiin vuoden 1622 privilegiokirjeessä. Ankkurin sijoittaminen vaakunassa ylösalaisin saattaa johtua yrityksestä kuvata liikkeessä olevaa laivaa tai pyrkimyksestä esittää ankkurilla historiallisen paikannimen alkukirjain T.[6] Kaupungin vaakuna vahvistettiin vuonna 1942 ja rekisteröitiin kunnan käyttöön vuonna 1974. Alueella aiemmin sijainneista kunnista Häveröllä ja Rimbolla oli omat vaakunat.
- Häverön maalaiskunta
(1962–1970)
Väestönkehitys
Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.
Tausta | Tarkempi jaottelu | Henkilöä (31.12.2015)[8] |
% |
---|---|---|---|
Ulkomaalaistaustaiset | Ulkomailla syntyneet | 6 599 | 11,2 |
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla | 1 570 | 2,7 | |
Ruotsalaistaustaiset | Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla | 4 374 | 7,5 |
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa | 46 126 | 78,6 |
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 2 065 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 3,7 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 6,6 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 1 909 Suomessa syntynyttä,[10] mikä vastasi 4,5 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 185 821 kruunua.[11] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 145 000 kruunua.[12]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[13]
- 0–17-vuotiaat: 18,4 %
- 18–64-vuotiaat: 57,5 %
- 65 vuotta täyttäneet: 24,0 %
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[14][15] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Elinkeino | |||
---|---|---|---|
Työpaikat (%) |
Työlliset (%) | ||
alkutuotanto | 3,2 | 2,5 | |
jalostus | 22,9 | 22,4 | |
palvelut | 72,5 | 73,9 | |
tuntematon | 1,4 | 1,2 | |
Työpaikkoja ja työllisiä | 20 687 | 26 314 | |
työpaikkaomavaraisuus | 78,6 |
Taajamat
Kunnassa on 16 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 56,7 prosenttia.[16] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 24 258 asukasta.[16] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[17]
# | Taajama | Väkiluku (31.12.2010) |
---|---|---|
1 | Norrtälje | 17 275 |
2 | Rimbo | 4 629 |
3 | Hallstavik | 4 476 |
4 | Älmsta | 1 097 |
5 | Bergshamra | 749 |
6 | Svanberga | 501 |
7 | Edsbro | 488 |
8 | Rånäs | 428 |
9 | Herräng | 422 |
10 | Skebobruk | 282 |
11 | Södersvik | 281 |
12 | Östhamra | 255 |
13 | Grisslehamn | 249 |
14 | Finsta | 244 |
15 | Söderby-Karl | 231 |
16 | Riala | 215 |
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Entiset taajamat
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[18]
- Spillersboda
Pientaajamat
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[19]
- Alby
- Asplund
- Backa + Björknäs
- Baltora
- Bergshamra (eteläosa)
- Björkholmen + Bylet*
- Björnö + Björknäs
- Blidö
- Bro + Björkhagen
- Byle
- Drottningdal + Näs
- Edebo
- Ekebyholm norra
- Flemmingsberg + Västra Eka
- Frihamra
- Frubol
- Furusund
- Grovsta
- Gräddö
- Gunnedet + Sjöändan
- Gåsvik
- Harg
- Harka
- Husby
- Husinge (länsiosa)
- Hysingsvik
- Häverö
- Kaggeboda
- Karlsängen
- Källsmora
- Köpmanholm
- Libby
- Malsta
- Midsjö
- Nabbo
- Nibble + Ösby
- Norra Nånö
- Norrsjön + Maren + Knuvskogen
- Nysättra
- Ortalalund
- Paris och Wien
- Rådmanby
- Rånäs
- Rävsnäs
- Röcksta
- Röcksta + Kvilunda
- Smara
- Spersboda
- Spillersboda
- Svensboda
- Sättra (pohjoisosa)
- Sättra (eteläosa)
- Söderby + Norrvreta
- Söderby + Råby
- Söderbybacken
- Tomta
- Tranvik + Kattnäs
- Utveda
- Vettershaga
- Vika och Simpnäs
- Vreta
- Väsby + Härsby
- Västanvik (eteläosa)
- Åkerö
Asteriski (*) tarkoittaa, että pientaajama kuuluu osittain toiseenkin kuntaan. Björkholmen + Bylet kuuluu osin myös Vallentunan kuntaan.[20]
Entiset pientaajamat
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[21]
- Finnby
- Finsta
- Riala
- Sundsta fritidsområde
Kunnanvaltuusto
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Kunnallisvaaleissa Norrtäljen kunta on jaettu seuraaviin vaalipiireihin:[22]
- Norrtälje Första (36 valtuutettua)
- Norrtälje Andra (25 valtuutettua)
Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Norrtäljen kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Puolue | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1973 | 1976 | 1979 | 1982 | 1985 | 1988 | 1991 | 1994 | 1998 | 2002 | 2006 | 2010 | 2014 | 2018 | 2022 | ||
Maltillinen kokoomus | 8 | 8 | 10 | 12 | 12 | 9 | 11 | 12 | 13 | 11 | 18 | 20 | 16 | 14 | {{{m2022}}} | |
Keskustapuolue | 16 | 17 | 14 | 14 | 11 | 11 | 13 | 13 | 12 | 10 | 8 | 7 | 6 | 6 | {{{c2022}}} | |
Liberaalit | 5 | 5 | 5 | 3 | 6 | 6 | 5 | 3 | 3 | 7 | 5 | 5 | 3 | 5 | {{{fp2022}}} | |
Kristillisdemokraatit | 1 | 0 | 1 | 0 | 0 | 0 | 2 | 0 | 4 | 3 | 3 | 2 | 1 | 2 | {{{kd2022}}} | |
Ympäristöpuolue vihreät | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 3 | 1 | 3 | 3 | 3 | 3 | 5 | 4 | 3 | {{{mp2022}}} | |
Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 23 | 25 | 24 | 25 | 25 | 25 | 20 | 27 | 22 | 24 | 21 | 18 | 20 | 16 | {{{s2022}}} | |
Vasemmistopuolue | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 3 | 4 | 3 | 3 | 2 | 3 | 3 | {{{v2022}}} | |
Ruotsidemokraatit | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 2 | 6 | 10 | {{{sd2022}}} | |
Muut | 2 | 0 | 1 | 1 | 1 | 1 | 3 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 2 | 2 | {{{övr2022}}} | |
Yhteensä[24] | 57 | 57 | 57 | 57 | 57 | 57 | 57 | 61 | 61 | 61 | 61 | 61 | 61 | 61 | Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”. |
Piirit
Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:
- Björkö-Arholman piiri
- Blidön piiri
- Edebon piiri
- Edsbron piiri
- Estunan piiri
- Fasternan piiri
- Frötunan piiri
- Gottröran piiri
- Husby-Sjuhundran piiri
- Häverön piiri
- Lohäradin piiri
- Lännan piiri (Uplanti)
- Malstan piiri
- Norrtäljen piiri
- Närtunan piiri
- Rialan piiri
- Rimbon piiri
- Roslags-Bron piiri
- Rådmansön piiri
- Rön piiri
- Singön piiri
- Skederidin piiri
- Söderby-Karlin piiri
- Unungen piiri
- Väddön piiri
- Vätön piiri
Seurakunnat
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[25]
- Norrtälje-Malsta
- Björkö-Arholma
- Väddö
- Häverö-Edebo-Singö
- Edsbro-Ununge
- Fasterna
- Rimbo
- Husby, Skederid och Rö
- Gottröra
- Närtuna
- Lohärad
- Estuna och Söderby-Karl
- Roslagsbro-Vätö
- Rådmansö
- Frötuna
- Blidö
- Länna
- Riala
Historialliset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[26] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Björkö-Arholma
- Blidö
- Bro
- Edebo
- Edsbro
- Estuna
- Fasta* (Säbohärad)
- Fasterna (Esterna)
- Frötuna
- Gottröra
- Husby-Sjuhundra (Husby, Husby-Lyhundra)
- Häverö
- Karlskyrka*
- Lohärad
- Länna
- Malsta
- Norrtälje
- Norrtälje tyska*
- Närtuna
- Riala
- Rimbo
- Roslags-Bro
- Rådmansö
- Rö
- Singö
- Skederid
- Söderby-Karl (Söderby)
- Ununge
- Väddö
- Vätö
Kirkot
- Arholman kirkko
- Björkö-Arholman kirkko
- Edebon kirkko
- Gottröran kirkko
- Grisslehamnin kappeli
- Hallstavikin kirkko
- Häverön kirkko
- Karlin kirkonrauniot
- Lohäradin kirkko
- Lännan kirkko
- Malstan kirkko
- Norrtäljen kirkko
- Närtunan kirkko
- Rialan kirkko
- Roslags-Bron kirkko
- Rådmansön kirkko
- Rånäsin kappeli
- Rön kirkko
- Singön kirkko
- Skederidin kirkko
- Söderbykarlin kirkko
- Unungen kirkko
- Väddön kirkko
- Vätön kirkko
Nähtävyyksiä
Lähteet
- Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
- Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 Statistiska centralbyrån. Viitattu 22.4.2022. (ruotsiksi)
- Norrtälje Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 4.7.2016.
- Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- Norrtälje kommuns officiella hemsida, Kulturhistoria - Norrtälje Stad (Arkistoitu – Internet Archive)
- Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
- Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
- Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
- Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
- Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- Småorter 2010 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
- Mandatfördelning per valkrets - Kommun (XLS) Valmyndigheten. Viitattu 30.9.2012. (ruotsiksi)
- Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 22.4.2022. (ruotsiksi)
- Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
- Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
- Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)