Norjan tieverkko

Ennen vuoden 2010 alussa tapahtunutta hallintouudistusta valtakunnalliset tiet merkittiin liikennemerkein maastoon ja numeroitiin numeroin 2-999. Yksi- ja kaksinumeroiset tiet ovat tärkeämpiä teitä ja kolminumeroiset ovat näitä vähäisempiä. Tämä numerointijärjestelmä säilyi uudistuksessa, vaikka yli 40 prosenttia valtakunnallisista teistä siirtyi läänin teiksi.

Läänin teiden ja kunnallisten teiden numerointi on lääni- ja kuntakohtainen.

Liikennemerkeissä esitetään numerointi seuraavasti:

• Valtakunnalliset tiet merkitään valkoisin numeroin vihreällä pohjalla.
• Ne läänin tiet, jotka olivat valtakunnallisia teitä vuoden 2009 lopussa, säilyttivät numeronsa ja ne merkitään mustin numeroin valkoisella pohjalla.
• Muiden läänin teiden eikä kunnallisten teiden numeroa ei esitetä liikennmerkeissä.

Jos tie on osa eurooppatieverkostoa, sillä ei ole kansallista numeroa. Eurooppatien numeroa ei käytetä valtakunnallisen tien kansallisena numerona. Esimerkiksi valtakunnallisen tien numeroa 10 ei ole käytössä, koska eurooppatie E10 kulkee Norjan alueella. Poikkeuksena tie numero 12, joka on jatkoa tielle E12.

Valtakunnallisen tieverkon omistaa valtio ja sitä hallinnoi ja hoitaa Statens vegvesen -niminen virasto. Läänin teiden vastuu on lääneissä ja kunnallisten teiden kunnissa.

Norjassa osa yleisistäkin teistä suljetaan talvisajaksi. Tämä on käytäntö sellaisten teiden osalta, jotka eivät ole osa keskeisintä tieverkkoa ja jonka talvihoito tulisi erittäin kalliiksi. Tällaiset tiet sijaitsevat yleensä vuoristoalueilla. Olosuhteiden niin vaatiessa tiet voidaan sulkea myös tilapäisesti, yleensä yöajaksi. Huonojen keliolosuhteiden vallitessa on käytössä myös kolonna-ajo: Tieosuudella sallitaan vain tienpitäjän avustamien autoletkojen kulku. Letkan keulassa ja perässä liikkuu yleensä aura-auto.

Norjassa on joillain alueilla nastarengasvero. Kitkarenkaat ovat suosittuja, varsinkin alavilla kaupunkialueilla.

Osa teistä on maksullisia. Tällaisia teitä ovat yleensä parannetut tai uudet tieosuudet, joiden rakentamiskustannuksista osa peitetään määräaikaisella tiemaksulla. Tiemaksua voidaan myös ryhtyä keräämään etukäteen tulevan investoinnin rahoittamiseksi. Eräiden kaupunkien ympärillä on kaupunkitulli (bomring), jolla kerätään maksua kyseisen kaupungin liikenneinvestointeihin. Myös yksityistien pitäjä voi kerätä tiemaksuja.

Rannikkoalueilla on 114 yleisen tien lauttayhteyttä. Kaikki yleisten teiden lautat ovat maksullisia, ja ne liikennöivät tienpitäjän laskuun. Lautoilla noudatetaan yhtenäistä lauttayhteyden pituuteen perustuvaa taksaa.

Etenkin rannikkoalueille on siltatekniikan kehittyessä rakennettu hyvinkin pitkiä ja näyttäviä siltoja. Isot sillat ovat usein valmistuttuaan maksullisia.

Norjan viisi pisintä siltaa ovat

• Drammenin moottoritiesilta (1 892 m, E18)
• Nordhordlandin silta (1 610 m, E39)
• Sandesundin silta (1 528 m, E6)
• Mjøsa-järven silta (1 421 m, E6)
• Gjemnessundin silta (1 257 m, E39)

Jänneväliltään pisimmät sillat ovat

• Askøyn silta (850 m, 562)
• Stordabrua, Trekantsambandet (677 m, E39)
• Gjemnessundin silta (623 m, E39)
• Osterøyn silta (595 m, 566)
• Bømlabrua, Trekantsambandet (577 m, 542)

Lærdalin tunneli

E39-tiellä on kaksi suurta ponttonisiltaa: Nordhordlandsbrua (ponttoniosan pituus 1 246 m) ja Bergsøysundbrua (845 m). Ensin mainittu on maailman pisin vain päistä ankkuroitu ponttonisilta[2] ja siihen kuuluu myös vinoköysisiltaosuus, jonka alikulkukorkeus on 32 metriä.

Päätiestöllä on noin 950 tunnelia. Näistä kolme on pituudeltaan yli 10 kilometriä. Vuonna 2000 valmistunut Lærdalin tunneli (24,5 km, E16) on maailman pisin maantietunneli. Osa tunneleista kulkee meren alla. Eiksundin alittava tunneli (7,8 km, 653) on maailman syvimmällä käyvä maantietunneli. Sen alin kohta sijaitsee 287 metriä meren pinnan alapuolella.

• Vegvesen (Norjan tielaitos)