Noormarkun vanha kirkko

Noormarkku kuului keskiajalta lähtien Ulvilan seurakuntaan, mutta seudun asukkaat käyttivät myös Porin kirkkoa, jonne oli hieman lyhyempi matka kuin parinkymmenen kilometrin päässä olevaan Ulvilan kirkkoon. Vuonna 1693 Noormarkusta tuli osa Ulvilan kappeliseurakunnaksi perustettua Ahlaisten seurakuntaa. Isovihan jälkeen vuonna 1726 Noormarkkuun rakennettiin saarnatupa, jossa Porin ja Ahlaisten papit kävivät pitämässä jumalanpalveluksia. Noormarkkulaiset anoivat myös kappelioikeuksia, mutta kuningas myöntyi ainoastaan perustamaan hautausmaan kirkkotuvan luokse vuonna 1736. Samana vuonna Tuomiokapituli päätti kuitenkin tehdä Noormarkusta rukoushuonekunnan. Vuosien saatossa saarnatupaa laajennettiin, niin että vuoden 1747 rovastintarkastuksessa sitä kutsuttiin jo "kauniiksi kirkoksi". 1750-luvulla hankittiin pappilaksi kirkon tuntumassa sijaitseva Ollilan tila. Vuonna 1757 saarnatuvan eteläpuolelle rakennettiin edelleen pystyssä oleva kellotapuli, jonka kellon valoi tukholmalainen kellonvalaja Johan Fahlsten. Noormarkun kappeliseurakunta perustettiin lopulta kuningas Kustaa III:n päätöksellä vuonna 1771. Itsenäinen Noormarkun seurakunta perustettiin vuonna 1861, jolloin siihen liitettiin myös Ahlaisten ja Pomarkun kappeliseurakunnat sekä Lassilan rukoushuonekunta.[1] Ahlainen erotettiin omaksi seurakunnakseen vuonna 1893 ja Pomarkku 1899.[2]

Kirkko ja kellotapuli idästä kuvattuna.

Vuonna 1726 valmistunut kirkkotupa sijaitsi noin 15 metriä nykyisen kellotapulin pohjoispuolella.[2] Päätös ahtaaksi käyneen ja osittain lahonneen rakennuksen korvaamisesta uudella tehtiin vuonna 1825. Vuonna 1831 tehtiin päätös C. L. Engelin suunnittelman kirkon rakentamisesta noin 30 metriä saarnatuvan pohjoispuolelle, jossa maaperä oli kantavampaa. Samalla myös hautausmaata saatiin laajennettua. Puretun saarnatuvan hirsiä käytettiin hautausmaata ympäröineen puuaidan rakentamiseen. Vuonna 1833 käynnistyneitä rakennustöitä johti Siikaisista kotoisin ollut herastuomari Isak Norrgård, jolla oli aikaisempaa kokemusta kirkonrakentamisesta. Kirkko valmistui vuonna 1835. Rakennus oli noin 24x48 kyynärää ja sen harja kohosi 18 kyynärän korkeuteen. Tornia ei rakennettu, koska vanha kellotapuli oli edelleen hyväkuntoinen. Kirkon lattia oli tehty lankuista ja sisäkaton tynnyriholvi holvi laudoista. Tuntemattoman tekijän alttaritaulu kuvasi Vapahtajan syntymää. Noin 12x8 kyynärän kokoisen sakariston alla oli kellari, jonka lisäksi kirkkoon kuului pieni eteishuone.[2]

Vuonna 1850 kirkon ulkoseinät laudoitettiin ja maalattiin keltaiseksi. Samana vuonna kirkko maalattiin myös sisältä katto valkoiseksi ja seinät punaiseksi. Penkit ja ovet olivat tammenväriset ja ovien- ja ikkunoidenpielet sekä alttaripöytä vaaleat. Vuonna 1869 rakennettiin länsisisäänkäynnin kohdalle urkuparvi, jonne sijoitettiin Antti Ahlströmin vuonna 1874 lahjoittamat urut. Vuonna 1894 kirkon katto päällystettiin bitumihuovalla ja 1895 rakennettiin kiviportaat. Vuonna 1898 hankittiin lämmityslaitteiksi rimauunit.[2] Vuonna 1899 valmistui Elin Danielsson-Gambogin maalaama uusi alttaritaulu Syntinen vaimo.[3] Vuonna 1900 tehtiin uusi urkuparvi ja hankittiin Kangasalan urkutehtaan valmistamat 9-äänikertaiset urut. Samana vuonna kirkko laudoitettiin sisältä ja tehtiin uudet penkit ja kaksinkertaiset ikkunat sekä maalattiin kirkko sisä- ja ulkopuolelta.[2]

Kellotapulin paanukatto tulituksessa vaurioituneena.

Kirkko tuhoutui sisällissodan aikana 30. maaliskuuta 1918 käydyssä Noormarkun taistelussa, jolloin valkoiset hyökkäsivät punaisten hallussa olleeseen Noormarkun kirkonkylään. Kirkko jäi taistelun tuoksinassa osapuolten väliin.[4] Pirttijärveltä tulleen tien suunnasta edenneet valkoiset onnistuivat aamuseitsemältä etenemään noin kilometrin päähän Noormarkun kirkosta, jossa he saivat vastaansa punaisten tykistötulen.^lähde? Punaiset ampuivat Finpyyn ja Noormarkun tehtaan suunnalta kirkkoa ja pappilaa luullessaan siellä olevan valkoisia.[4] Yhdeksän aikaan aamulla virolainen tykkimies ampui suorasuuntauksella kirkon ikkunasta sisään. Alttaripäädystä alkanut tulipalo tuhosi hetkessä koko kirkon perustuksiaan myöden. Punaisten esikuntapäällikkönä toimineen Toivo J. Kuukkasen mukaan syynä oli tykkimiehen henkilökohtainen viha kirkkoa kohtaan.^lähde? Kellotapuli ja pappila kärsivät tulituksessa myös vaurioita, mutta säästyivät kuitenkin liekeiltä.[4] Valkoisten esittämien väitteiden mukaan punaiset yrittivät tuikata molempia myös tuleen.^lähde?Muun irtaimiston ohella palossa tuhoutui myös osa seurakunnan tilikirjoista ja kirkonkirjoista.[4]

Päätös uuden kivikirkon rakentamisesta tehtiin heti sodan jälkeen ja vuonna 1919 tilattiin piirustukset arkkitehti Josef Stenbäckiltä. Yli puoleen miljoonaan markkaan nousseet rakennuskustannukset kuitenkin lykkäsivät hanketta.[2] Vakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta kirkon palosta aiheutuneita vahinkoja force majeure -pykälään nojaten.[4] Jumalanpalveluksia pidettiin Noormarkun tehtaan kansakoululla, Noormarkun työväenyhdistykseltä takavarikoidulla työväentalolla sekä palokunnantalolla, kunnes seurakunta osti vuonna 1921 ensimmäisen maailmansodan aikana toimintansa lopettaneen Noormarkun osuusmeijerin rakennuksen ja sisusti sen väliaikaiseksi kirkoksi.[5] Lopulta A. Ahlström Oy lahjoitti uutta kirkkoa varten puoli miljoonaa markkaa ja Armas Lindgrenin suunnittelema uusi kirkko valmistui lopulta 1934.[6]