Intervalli

Tavallisimmat intervallit ovat priimi, sekunti, terssi, kvartti, kvintti, seksti, septimi ja oktaavi. Nämä nimet johtuvat latinalaisista järjestyslukusanoista ja osoittavat, kuinka mones duuri- tai molliasteikon sävel on tämän intervallin päässä perussävelestä. Intervalleista, jotka ovat yhtä monen askelen päässä toisistaan diatonisella asteikolla, käytetään samaa nimeä varustettuna lisämääreellä suuri tai pieni, tai puhdas, ylinouseva tai vähennetty.

Puhtaita intervalleja ovat priimi, kvartti, kvintti, oktaavi, undesimi ja duodesimi. Suuria intervalleja ovat sekunti, terssi, seksti, septimi, nooni, desimi ja tredesimi. Pienet intervallit ovat puolisävelaskelta suppeampia kuin suuret. Vähennetyt intervallit ovat puolisävelaskelta suppeampia kuin puhtaat tai pienet (paitsi priimi). Ylinousevat intervallit ovat puolisävelaskelta laajempia kuin puhtaat tai suuret intervallit. Kaksinkertaisesti vähennetyt intervallit ovat puolisävelaskelta suppeampia kuin vähennetyt, ja kaksinkertaisesti ylinousevat intervallit ovat puolisävelaskelta laajempia kuin ylinousevat intervallit. Intervallien laadusta käytetään lyhennyksiä: vähennetty (v), suuri (s), pieni (p), kaksinkertaisesti vähennetty (2v), kaksinkertaisesti ylennetty (2y) ja puhdas (pu). Intervallit numeroidaan suuruusjärjestyksessä: priimi (1), sekunti (2), terssi (3)...tredesimi (13) jne. Esim. puhdas kvintti ilmoitetaan pu5;. ylinouseva seksti y6, kaksinkertaisesti vähennetty desimi 2v10 jne.

Ylinousevat intervallit ovat melodisina liikkeinä tonaalisessa musiikissa harvinaisia, joten niitä pyritään välttämään.[1]

Yleisimmät intervallit ja niitä vastaavat taajuuksien suhteet ovat:

Edellä murtoluvuilla esitetyt taajuuksien suhteet pitävät tarkalleen paikkansa vain ns. puhtaassa virityksessä. Tasavirityksessä suhdeluvut poikkeavat näistä jonkin verran, jolloin kaikki suhdeluvut ovat luvun ${\displaystyle {\sqrt[{12}]{2}}}$ ≈ 1,05946 eri potensseja. Esimerkiksi kvintin (seitsemän puoliaskelen) päässä toisistaan olevien sävelten taajuuksien suhde on ${\displaystyle {\sqrt[{12}]{2^{7}}}}$ ≈ 1,49831, siis hieman pienempi kuin puhtaassa kvintissä, jossa suhde on 3/2 eli 1,5.

Yllä olevan luettelon mukaisesti esimerkiksi 1 000 Hz ja 2 000 Hz korkuisten äänten välinen korkeusero on oktaavi, koska 2 000 Hz / 1 000 Hz = 2/1. Vastaavasti 400 Hz ja 600 Hz korkuiset äänet ovat kvintin päässä toisistaan, koska 600 Hz / 400 Hz = 3/2. Intervalleina ilmaistut sävelkorkeuserot perustuvat siis taajuuksien suhteeseen eivätkä niiden erotukseen.

Intervalliasteikon käyttökelpoisuus johtuu ihmisen kuulon toiminnasta; se havaitsee juuri suhteellisia sävelkorkeuksia, eikä niinkään absoluuttisia eroja sävelten (hertseissä ilmaistuissa) korkeuksissa. Täten esimerkiksi 600 Hz ja 800 Hz äänten välinen korkeusero havaitaan likimain yhtä suurena kuin 3 000 Hz ja 4 000 Hz äänten välinen korkeusero, vaikka absoluuttiset erot äänten taajuuksissa ovat erisuuret (ensimmäisessä tapauksessa 800 Hz – 600 Hz = 200 Hz ja jälkimmäisessä 4 000 Hz – 3 000 Hz = 1 000 Hz). Kuulon kannalta oleellista on vain, että kummankin sävelparin sävelten taajuuksien suhde on sama eli 4:3.

Intervallit voidaan luokitella konsonoiviin ja dissonoiviin, eli sointusävyisiin ja riitaintervalleihin. Konsonansseja ovat kaikki puhtaat intervallit, sekä suuret ja pienet terssit ja sekstit. Sekunnit ja septimit sekä vähennetyt ja ylinousevat intervallit ovat kaikki dissonansseja.

Intervalleja käytetään sointujen muodostamisessa. Esimerkiksi tavallinen duurikolmisointu rakennetaan siten, että pääsäveleen lisätään suuren terssin päässä oleva korkeampi sävel ja tätä säveltä pienen terssin päässä oleva korkeampi sävel. Jos tähän lisätään edelleen pieni terssi, saadaan dominanttiseptimisointu, tai jos lisätään suuri terssi, saadaan maj-sointu. Tavallisen mollikolmisoinnun rakenne on pääsävel plus pieni terssi plus suuri terssi. Soinnun intervalleilla ilmaistu rakenne säilyy samana, vaikka soinnun pääsävel vaihdettaisiin.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Intervalli Wikimedia Commonsissa