Nokikana

Nokikana on muuten harmahtavanmusta, mutta sen nokka ja otsakilpi ovat valkoiset. Nokikana on muodoltaan pyöreä. Jalat kiinnittyvät vartalon painopisteen taakse, mikä tekee nokikanan juoksemisesta hieman hoippuvaa. Nokikanan jalkojen väri on vihertävä, ja niiden varpaat ovat levinneet liuskemaisiksi, mikä auttaa kävelemisessä vesikasvien päällä. Nokikana ei ole erityisen hyvä uimari, siksi se uidessaan nykii kaulaansa. Sukeltaa ravintonsa. Lennossa näkyy siiven takareunassa kapea valkoinen juova. Untuvikot ovat mustia, ja niiden päässä on punaista ja sinistä sekä kaulassa keltaista väriä. Nuori lintu on vaaleampi kuin vanha, ja sen nokka on harmaa. Molemmat sukupuolet ovat samannäköisiä.[3]

Nokikana Thamesilla.

Nokikanan pituus on 37–42 cm, siipien kärkiväli 70 cm ja paino 0,6–1,2 kg.

Nokikana osaa monenlaisia ääniä: narahduksia, raakkumista ja toitotusta. Se ääntelee usein öiseen aikaan. Yleisimpiä ääniä ovat terävä, metallinen ”tik” ja kurahtava ”krui”.

Vanhin suomalainen rengastettu nokikana on ollut 7 vuotta 5 kuukautta 5 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen vähintään 20 vuoden 7 kuukauden ikäinen yksilö.

Nokikana esiintyy yleisenä runsasravinteisissa vesissä Keski- ja Etelä-Suomessa. Eniten nokikanaa esiintyy Lounais-Suomessa, mistä levinneisyys ulottuu Perämeren tuntumaan ja Pohjois-Karjalaan.

Nokikana on muuttolintu. Nokikanat lähtevät Suomesta syys–lokakuussa talvehtimaan Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Ne saapuvat takaisin Suomeen maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa.

Nokikanoja tavataan harvoin talvella.

Nokikana on levinnyt Eurooppaan ja Aasiaan sekä Indonesian ja Uuden-Guinean kautta Australiaan, Tasmaniaan ja Uuteen-Seelantiin. Nokikanoja arvellaan olevan Suomessa noin 15 000 paria. Euroopassa pesii yli miljoona paria. Euroopan pakkastalvet verottavat hieman kantaa. Nokikanaa on saanut metsästää Suomessa vuodesta 1980 lähtien. Metsästysaika on koko maassa 20. elokuuta – 31. joulukuuta.

Nokikanan elinympäristönä toimivat ravinteikkaat ja rehevöityneet järvet, lammet sekä merenlahdet. Nokikana pesii yksittäispareina ja on tarkka reviirinsä rajoista. Nokikanat pesivät mielellään naurulokkiyhdyskunnissa.

Nokikana tekee pesänsä kuolleesta kaislasta veteen, usein ruokopedin päälle. Ennen ruovikon kasvamista pesä on helposti nähtävissä. Munia on kymmenkunta. Muna on väriltään valkoinen tai kellanruskea, jossa on hyvin paljon tummanruskeita täpliä. Haudonta–aika on noin 3 viikkoa, molemmat vanhemmat hautovat vuorotellen. Ne myös huolehtivat poikasista yhdessä. Poikaset oppivat etsimään itse ruokansa noin kuukauden ikäisinä, ja lentokykyisiä ne ovat 2 kuukauden ikäisinä.

Fulica atra

Nokikana syö sekaravintoa, kuten veden selkärangattomia. Pääosa ravinnosta on vesikasvien osia. Syö myös muun muassa sammakoita, linnunpoikasia ja pikkunisäkkäitä. Se sukeltaa ruokansa, ja saalistaa ruuan nokallansa.

• LuontoPortti: Nokikana (Fulica atra)
• ITIS: Fulica atra (englanniksi)