Nokian taistelu

Tultuaan valituksi marraskuun lopussa 1596 kapinaan nousseiden Etelä-Pohjanmaan talonpoikien johtajaksi Jaakko Ilkka kokosi mahdollisimman suuren armeijan määräämällä jokaisen asekuntoisen miehen liittymään joukkoihinsa. Määräystä noudatettiin lähes koko suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan alueella, minkä ohella mukaan tuli lisää miehiä Keski-Pohjanmaalta. Joukot jaettiin joulukuun alkupuolella kolmeen ryhmään, joiden oli tarkoitus marssia eri reittejä Etelä-Suomeen ja lopulta kohti Turkua nostattaen kapinaan jokaisen paikkakunnan talonpojat ja kasvattaen siten kokoaan. Ilkka otti itse komentoonsa pääarmeijan, joka etenisi Jalasjärveltä Parkanon kautta Pirkkalaan Ylä-Satakuntaan. Ilkan alipäälliköksi tuli Yrjö Kontsas.[1] Ilkan nuijamiesarmeija lähti liikkeelle Kyröstä viimeistään 17. joulukuuta. Matkan aikana Ilkka päätti vapauttaa joukon rampoja ja vaivaisia palveluksesta ja lähettää heidät kotiin.[2]

Saapuessaan 22. joulukuuta Hämeenkyröön Ilkan armeija pakotti Hannu Laurinpojan komentaman 80 nihdin osaston perääntymään ilman taistelua. Seuraavien päivien ajan hajaantunut nuijamiesjoukko ryösteli Hämeenkyrön ja Pirkkalan aateliskartanoita, ratsutiloja ja knaapitaloja. Samaan aikaan Martti Tuomaalan ja Pentti Pirin johtama pienehkö kapinallisten itäinen osasto, joka oli suunnitellusti nostattanut kapinan Pohjois-Hämeessä, kääntyi länteen ja yhtyi Ilkan pääarmeijaan 24. joulukuuta Keijärvellä. Seuraavana päivänä Ilkka siirsi leirinsä Nokialle ja asettui itse Nokian kartanoon.[3]

Klaus Fleming oli saanut nopeasti tiedon Pohjanmaan tapahtumista ja koonnut välittömästi oman armeijansa. Siihen yhtyi 23. joulukuuta yli 300 miehen ratsuväkiosastoa komentanut Akseli Kurki (Axel Kurck), joka oli jo lyönyt läntisen kapinallisjoukon Ulvilan taistelussa. Fleming lähti samana päivänä Turusta kohti Pirkkalaa.[4]

Ennen päätaistelua käytiin 27. joulukuuta pienempi yhteenotto, jossa talonpojat torjuivat Nokian kartanon läheisellä Kalmaanmäellä Hämeen linnasta saapuneen parinsadan huovin osaston, jota komensivat Iivar Tavast ja Knut Kurki (Knut Kurck). Menetettyään yhden miehen kaatuneena Tavast ja Kurki päättivät perääntyä ylivoiman edessä Karkun suuntaan. Heidän ja jo aiemmin Karkkuun peräntyneen Hannu Laurinpojan osastot yhtyivät 29. joulukuuta Huittisten suunnasta saapuneeseen Flemingin armeijaan, joka sen jälkeen lienee käsittänyt noin 1 200 huovia ja 2 100 jalkamiestä. Ilkalla lienee tuolloin ollut noin 2 500 miestä eli alivoima. Ilkka ilmeisesti odotti vihollisen kohtaamista Nokian kartanolla.[5]

Fleming saapui ratsuväkineen Tottijärven kautta Pirkkalaan 30. tai 31. joulukuuta ja majoittui Pirkkalan pappilaan noin kolmen kilometrin päähän Nokian kartanosta Pyhäjärven vastarannalle. Pieniä kahakoita käytiin, mutta Fleming halusi pitää miestappiot mahdollisimman pieninä, eikä ryhtynyt isompaan taisteluun ennen kuin hänen tykistönsä – tai vähintään yksi tykki – saapui illalla 31. joulukuuta. Tykki tai tykit vietiin kartanoa vastapäätä olleelle mäelle, josta avattiin tuli. Ainakin yksi tykinkuula osui kartanon päärakennukseen nuijapäälliköiden ollessa siellä sisällä. Seuraavaksi Fleming lähetti Abraham Melkiorinpojan ja tämän tulkkina toimineen Knut Kurjen ilmoittamaan kapinallisille, että Fleming suostuisi näiden vaatimukseen linnaleirin lopettamisesta ja sallisi näille vapaan poistumisen, jos kapinapäälliköt luovutettaisiin rangaistaviksi. Eräiden tietojen mukaan neuvottelukosketus tuli talonpoikien puolelta. Flemingin lupaus lienee yhtä kaikki ollut petollinen juoni, jonka tarkoituksena oli saada vastustaja antautumaan; hänen alipäällikkönsä käyttivät myöhemmin samanlaisia valheellisia lupauksia muissa nuijasodan taisteluissa.[6]

Joseph Alanen: Jaakko Ilkan pako, ajoittamaton historiamaalaus.

Tykkitulen herättämä pelko ja Flemingin tarjouksen kylvämä eripura ajoivat nuijamiehet uudenvuodenyön aikana hajaannukseen ja miehiä alkoi paeta leiristä. Joku sytytti tuleen läheisen ladon, jolloin tulen kajo paljasti Flemingin joukoille, mitä oli tapahtumassa. Tajutessaan tilanteen Ilkka pakeni varastetulla hevosella, minkä jälkeen jäljelle jääneet talonpojat ajautuivat täydelliseen sekasortoon ja alkoivat myös paeta järjestäytymättömästi. Fleming lähetti ratsuväkensä jahtaamaan pakenijoita ja antoi käskyn surmata jokainen kiinnisaatu. Akseli Kurjen, Antti Boijen, Antti Laurinpojan, Knut Kurjen ja Iivar Tavastin komentamat huovit tavoittivat pohjoiseen pakenevat nuijamiehet yön aikana kahden peninkulman päässä ja alkoivat tappaa näitä silmittömästi tien varrelle. Huovit alkoivat pian keskittyä ryöstösaaliin keräämiseen, mutta osa ratsuväestä seurasi pakenijoita Parkanoon saakka.[6]

Arviot kuolleiden määrästä vaihtelevat. Nuijamiehiä lienee kuollut ainakin viisisataa. Ilkka ja muut päälliköt pääsivät aluksi pakoon huoveilta, mutta Ilkka vangittiin heti palattuaan kotipitäjäänsä Ilmajoelle, mahdollisesti paikallisten vihamiestensä toimesta. Flemingin Pohjanmaalle lähettämä Abraham Melkiorinpoika vangitsi ja mestautti Ilkan sekä joukon muita talonpoikien päälliköitä Kyrön kirkolla tammikuun lopussa.[7]

Nokian taistelun muistomerkki.

Taistelupaikan lähellä Nokian Viholassa on Tampereen Historiallisen Seuran aloitteesta vuonna 1933 pystytetty graniittinen muistomerkki, jonka on suunnitellut Gabriel Engberg.[8]

• Heikki Ylikangas: Nuijasota. 3. painos. Otava, Helsinki 1996.