Noah (vuoden 2014 elokuva)
Noah on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Darren Aronofskyn ohjaama yhdysvaltalainen elokuva, jonka on käsikirjoittanut Aronofsky ja John Logan. Elokuvan pääosissa ovat Russell Crowe, Anthony Hopkins, Jennifer Connelly, Douglas Booth, Logan Lerman, Emma Watson ja Ray Winstone.
Noah | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Darren Aronofsky |
Käsikirjoittaja |
|
Perustuu | ensimmäisen Mooseksen kirjan vedenpaisumuskertomukseen |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Clint Mansell |
Kuvaaja | Matthew Libatique |
Leikkaaja | Andrew Weisblum |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Paramount Pictures |
Levittäjä |
UIP-Dunafilm Netflix |
Ensi-ilta |
![]() ![]() |
Kesto | 138 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 125 000 000 dollaria[1] |
Tuotto | 362 637 473 dollaria[1] |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb | |
Elonet | |
Elokuvan ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 28. maaliskuuta 2014 ja Suomessa 4. huhtikuuta 2014.
Elokuva kertoo Raamattuun löyhästi perustuvan tarinan Nooasta, joka saa Jumalalta tehtäväkseen rakentaa arkin. Sen avulla hänen tulee pelastaa viattomat eläimet tulevalta vedenpaisumukselta.
Näyttelijät
Russell Crowe | … | Nooa |
Jennifer Connelly | … | Nooan vaimo Naameh |
Anthony Hopkins | … | Nooan isoisä Metusalah |
Logan Lerman | … | Nooan poika Haam |
Douglas Booth | … | Nooan poika Seem |
Emma Watson | … | Ila, Seemin vaimo |
Kevin Durand | … | Rameel, langennut enkeli (äänirooli) |
Dakota Goyo | … | nuori Nooa |
Ray Winstone | … | Tubal-Kain |
Marton Csokas | … | Nooan isä Lemek |
Madison Davenport | … | Na’el, Haamin mielitietty |
Mark Margolis | … | Magog, langennut enkeli (äänirooli) |
Nick Nolte | … | Samyaza, langennut enkeli (äänirooli) |
Lähteet
- Noah Box Office Mojo. Viitattu 12.5.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Virallinen sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (suomeksi)
- Noah Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Noah Box Office Mojossa (englanniksi)
- Noah Rotten Tomatoesissa (englanniksi)
- Noah Metacriticissä (englanniksi)
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.