Nippo Jisho
Nippo Jisho (日葡辞書) eli Vocabvlario da Lingoa de Iapam (nykyportugaliksi "Vocabulário da Língua do Japão") on vuonna 1603 Nagasakissa painettu japani–portugali-sanakirja. Nippo Jishon laativat portugalilaiset kirkonmiehet ja japanilaiset kristityt 1500-luvun lopulla. Nippo Jisho on ensimmäinen teos, jossa japanin kieltä on translitteroitu roomalaisille kirjaimille, tosin pitkälti latinan oikeinkirjoituksen mukaan.
Nippo Jisho sisältää 32 293 hakusanaa japanista portugaliksi. Sanat ovat aakkosjärjestyksessä roomalaisin kirjaimin. Alkuperäisestä 1603 painoksesta on nykypäiviin säilynyt neljä kappaletta, mutta teoksesta on otettu vuosisatojen saatossa runsaasti uusintapainoksia. Teos käännettiin vuonna 1630 espanjaksi ja vuonna 1869 ranskaksi.
Sanakirjan päätarkoitus oli olla tukena japanin puhutun kielen oppimiselle. Sanakirjassa on runsaasti täsmennyksiä, muiden muassa lasten kielestä, naisten kielestä, murresanastosta, eri seutujen puheesta, buddhalaisesta terminologiasta. Monille sanoille ei japanin kielessä ollut oikeinkirjoitusta tai kanji-merkkejä ennen niiden kirjaamista Nippo Jishoon. Sanakirjassa on myös informaatiota sanojen riimityksestä, ääntämyksestä, merkityksestä, käyttötarkoituksesta, kasvien ja eläinten nimiä, yleisiä sanontatapoja ja fraaseja, ja tapakulttuuria.
Nippo Jisho on erityisen arvokas teos historiallisen fonetiikan tutkimuksen kannalta, sillä kanji-merkeistä ei voi suoraan päätellä niiden äänneasua, kun taas roomalaiset kirjaimet ovat pohjimmiltaan äännekirjoitusta, ja Nippo Jishossa sanat on kirjoitettu niin kuin ne äännettiin 1500-luvun lopulla. Nippo Jisho heijastaa suoraan 1500-luvun japanin ääntämystä, mikä poikkeaa suuresti nykyjapanista. Samoin sanakirja listaa runsaasti sanoja ja fraaseja, joilla on eri merkitys nykyjapanissa kuin 1500-luvulla, tai jotka ovat nykyjapanissa vanhentuneet. Esimerkiksi samurai tarkoittaa Nippo Jishossa aatelista, kun taas bushi on listattu tarkoittamaan soturia. Myös nykyjapanin tavut ha, hi, fu, he, ho on translitteroitu fa, fi, fu, fe, fo – historiallisesti tiedetään, että japanin h-äänne on alun perin ollut soinniton f-äänne, joka on usein heikentynyt p:stä. Tavu o (を) on translitteroitu vo, ja e (え) puolestaan ye – Tokion vanha nimi Edo on aikoinaan ääntynyt "jedo" ja samoin Japanin rahayksikön translitterointi yen (pro nykyjapanin en) heijastaa vanhaa ääntämystä, joka hävisi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.