Nils Gadolin

Gadolin kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1908 ja jatkoi opintojaan teknisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla vuosina 1908–1911, sekä Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiankielten osastolla vuosina 1909–1910. Hän kerkisi tehdä vielä opintomatkat Saksaan ja Itävaltaan 1911–1914 ennen sotilasuraansa.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Gasolin liittyi Saksassa olevaan jääkäripataljoona 27:ään Lockstedtin leirille 2. komppaniaan 5. maaliskuuta 1915. Hänet siirrettiin 3. komppaniaan 10. marraskuuta 1916, jossa toimi ylijoukkueenjohtajana (oberzugführer).[5] Hänelle myönnettiin rautaristi 19. marraskuuta 1916. Gadolin osallistui Misse-joen, Riianlahden ja Aa-joen taisteluihin. Riianlahdella hän sai 12. marraskuuta 1916 johdettavakseen tiedusteluosaston.[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Suomeen (Vaasaan) Gadolin saapui pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918 majuriksi ylennettynä. Suomen sisällissodassa hän sai johdettavakseen 1. jääkärirykmentin (eversti Ausfeld) 2. jääkäripataljoonan,[6] jonka esikunta sijaitsi Seinäjoella. 22. maaliskuuta hän sai johdettavakseen 2. jääkäriprikaatin (eversti von Coler) 4. jääkärirykmentin,[7] jonka esikunta sijaitsi Savonlinnassa. Rykmentti siirrettiin rintamalle 11. huhtikuuta Viipurin valloitukseen.[8] Huhtikuussa 1918 ammuttiin majuriksi ylennettyä Olof Lagusta kuolettavasti hänen ollessaan Nils Gadolinin ja everstinrouva Thesleffin seurassa. Tapaus jäi tutkimatta, Olof Laguksen veljen Rubenin sinnikkäästä painostuksesta huolimatta.[1][2]

Sisällissodan loppuhetkillä Gadolin nimitettiin Helsinkiin perustettavan vänrikkikoulun johtoon (ensimmäinen kurssi aloitti Mikkelissä, mutta siirtyi kohta Helsinkiin).[9] Koulun tarkoituksena oli kouluttaa reservin upseereita. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin Karjalan Rykmentti N:o 3:n komentajaksi, jonka nimi muutettiin Viipurin Rykmentiksi.

Komentaja-aikanaan Gadolin osallistui vuonna 1919 nk. Aunuksen retkikuntaan päällikkönä.

Kymenlaakson suojeluskuntapiirin päällikkyyden hän vastaan otti vuonna 1921 ja toimi tehtävässä vuoteen 1922 saakka, jolloin hänet siirrettiin Savon jääkärirykmentin III pataljoonan komentajaksi ja edelleen vuonna 1923 Polkupyöräpataljoona 3:n komentajaksi. Tässä tehtävässä hän oli kunnes vuonna 1923 erosi vakinaisesta palveluksesta. Hänet haudattiin Helsinkiin.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Gruppenführer 2. syyskuuta 1915 Zugführer 1. maaliskuuta 1916 Obezugführer 11. lokakuuta 1916 Majuri 11. maaliskuuta 1918 Everstiluutnantti 1918		Valkoisenruusun ritarikunnan komentajamerkki Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. Vapaussodan muistomitali Jääkärimerkki Rautaristi II [10] Saksan ensimmäisen maailmansodan muistomitali

• Backström, Åke: Suomen jääkärit 1983 – lisäyksiä ja korjauksia jääkärimatrikkeliin. Genos 1983.
• Genos 54/1983
• Jernström, Erik: Jääkärit maailmansodassa, Sotateos oy Helsinki 1933
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Toim. Donner, Svedlin ja Nurmio, Suomen Vapaussota I - VIII, Gummerus oy: Jyväskylä 1927.