Nikolai Stepulov

Stepulov osallistui keväällä 1934 käytyihin EM-kisoihin Budapestissä, mutta hävisi heti ensimmäisen ottelunsa.[2] Vuonna 1936 Stepulov edusti Viroa menestyksekkäästi Berliinin vuoden 1936 olympialaisissa. Ensimmäisillä kierroksilla tappion kokivat Luxemburgin, Japanin ja Chilen nyrkkeilijät. Välierässä vastaan tuli Ruotsin Erik Åberg, jonka Stepulov voitti ja pääsi loppuotteluun. Loppuottelussa vastaan tuli Unkarin Imre Harangi, jolle Stepulov koki kuitenkin tappion. Saavutuksena siis olympiahopeaa.[3] Nuorelle Viron tasavallalle Berliinin kisat olivat menestyksekkäät suurimpana tähtenään tietysti painin kaksinkertainen olympiakultamitalisti Kristjan Palusalu. Stepulovia ja muita mitalisteja juhlittiin myös suuresti – riemukas vastaanotto Tallinnassa. Olympiamitalistit, Stepulov yhtenä heistä, olivat kansallissankareita. Viron valtio palkitsi Stepulovin armeijan kersantin vakanssilla.

Stepulovin ura jatkui edelleen. Hän saavutti vuosina 1933-1937 kuusi Viron mestaruutta, viisi ensimmäistä kevyessä välisarjassa ja viimeisen keskisarjassa. Hän osallistui vuoden 1937 EM-kisoihin Milanossa. Voitot Belgian ja Romanian nyrkkeilijöistä saattelivat hänet välieräotteluun, jossa hän otti voiton Tšekkoslovakian Kralista. Loppuottelussa hän kohtasi Saksan Herbert Nürnbergin, jolle hän kuitenkin hävisi.[4] Stepulovilla oli kuitenkin ongelmia oman nyrkkeilyseuransa kanssa, joka silloin oli Tallinnan Gong. Hän riitautui seuransa johdon ja valmentajien kanssa, ja niinpä hänet erotettiin seurasta. Hän siirtyi edustamaan Viljandin Tulevikkua.

Maaliskuussa 1938 Stepulov siirtyi ammattilaiseksi. Ensimmäisessä ottelussaan saksalaista Peter Kleinhütteniä vastaan Helsingissä hän otti pistevoiton. Sen jälkeen hän otteli saksalaisia ja ruotsalaisia vastaan ja saavutti niin voittoja kuin koki tappioita. Viimeisen ammattilaisottelun Stepulov nyrkkeili Berliinissä kesäkuussa 1939 suursodan alla vastustajanaan saksalainen Gustav Eder. Ottelu päättyi Stepulovin tappioon Ederin tyrmätessä virolaisen. Ammattilaissaldo oli kymmenestä ottelusta neljä voittoa, viisi tappiota ja yksi ratkaisematon.[5]

Virolle toisen maailmansodan aika oli kohtalokas. Kesään 1940 mennessä maa menetti itsenäisyytensä. Maassa toimi Neuvostoliiton tukena paikallisten kommunistien ja kommunistikäännynnäisten vetämiä paikallisia kommunistijärjestöjä. Nikolai Stepulov liittyi kommunistiseen aselliseen miliisiin ja toimi miliisijoukkueen johtajana. Aivan neuvostovallan alussa 21. kesäkuuta 1940 Stepulov syyllistyi miliisijoukkoineen mainettaan pilanneeseen toimintaan, sillä hän antoi joukkojensa surmata aseita luovuttamaan tulleet entiset Viron armeijan sotilaat, joista 17 kuoli ja noin kymmenen loukkaantui. Tämän seurauksena hänet pidätettiin, ja hän joutui vankilaan. Hän joutui olemaan vankeudessa suuren isänmaallisen sodan alkuaikaan asti eli kesään 1941. Sen jälkeen hänet kommennettiin rintamalle, josta hänet siirrettiin myöhemmin vuonna 1942 reservijoukkoihin.

Neuvostovallan palattua Viroon syksyllä 1944 seuraavana vuonna urheilutoiminta käynnistyi Neuvosto-Virossa. Vuonna 1945 hän voitti Neuvosto-Viron nyrkkeilymestaruuden edustaen Tallinnan Spartakia. Ikänsä vuoksi – hän oli silloin 32-vuotias – hänestä ei enää kuitenkaan ollut ainesta kohoamaan huipuksi Neuvostoliiton tasolla.

Uransa jälkeen hän työskenteli ruumiillisessa työssä tehtaassa, metsässä puunhakkuussa ja turpeennostossa. Nyrkkeilyyn hän osallistui erotuomarin tehtävissä. Alkoholi astui Stepulovin elämään entistä suuremmassa roolissa. Hän sai lyhyempiä vankeustuomioita jo 1950-luvun alussa. Vapauduttuaan hän uusi rikoksia. Niinpä vuonna 1955 hänet tuomittiin varkaudesta seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Hänet vapautettiin kuitenkin neljän vankeusvuoden jälkeen. Vapautumisen jälkeinen aika ei muuttanut hänen elämäänsä, vaan rikoksia kertyi senkin jälkeen. Viimeiset vuodet elämästään Stepulov kärsi Parkinsonin taudista. Hän kuoli 2. tammikuuta 1968 Tallinnassa vankilasairaalassa hieman ennen 55:ttä syntymäpäiväänsä.

• ESBL - STEPULOV, NIKOLAI Eesti Spordi Biograafiline Leksikon. Viitattu 6.8.2015 (viroksi).
• Pekka Erelt: Eesti olümpiasangari traagiline saatus 26.7.2012. Eesti Ekspress. Viitattu 6.8.2015 (viroksi).