Nikolai Rubinštein

Nikolai Grigorjevitš Rubinštein (ven. Николай Григорьевич Рубинштейн; 14. kesäkuuta (J: 2. kesäkuuta) 1835 Moskova – 23. maaliskuuta (J: 11. maaliskuuta) 1881 Pariisi) oli juutalais-venäläinen pianisti ja säveltäjä Anton Rubinšteinin nuorempi veli.

Nikolai Rubinštein.

Nikolai Rubinštein opiskeli vuosina 1844–1846 pianonsoittoa saksalaisen pianopedagogin Theodor Kullakin ja sittemmin myös sävellystä saksalaisen musiikkiteoreetikon Siegfried Dehnin johdolla. Samanaikaisesti hän opiskeli lakitiedettä vuoteen 1855 saakka.[1] Rubinšteinin merkittävin elämäntyö oli Moskovan konservatorion perustaminen ja johtaminen (yhdessä ruhtinas Nikolai Petrovitš Trubetskoin kanssa). Hänet luettiin aikansa parhaimpiin pianisteihin, vaikka nykyään hän on jäänyt kuuluisamman veljensä varjoon.

Säveltäjä Pjotr Tšaikovski halusi omistaa ensimmäisen pianokonserttonsa alun perin ystävälleen Nikolai Rubinšteinille. Tšaikovskin soitettua teoksen Rubinšteinille Moskovan konservatorion luokkahuoneessa jouluaattona 1874 Rubinštein kuitenkin haukkui sen hänelle "miltei täysin pataluhaksi". Rubinštein piti teosta mahdottomana esitettäväksi, mutta lupasi soittaa sen julkisesti, mikäli Tšaikovski tekisi siihen määräajassa hänen vaatimansa lukuisat muutokset. Suutuspäissään Tšaikovski pyyhki Rubinšteinin nimen omistussivulta ja kirjoitti tilalle saksalaisen pianistin ja kapellimestarin Hans von Bülowin, joka puolestaan kehui konserttoa kaikin puolin onnistuneeksi ja esitti sen ensimmäisen kerran julkisesti lokakuussa 1875. Myöhemmin Tšaikovski ja Rubinštein sopivat riitansa; Tšaikovski muokkasi konserttonsa piano-osuutta hieman vaivattomammaksi, ja Rubinštein puolestaan myönsi ensiarvostelunsa olleen epäoikeudenmukainen ja soitti teoksen Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1878.[2] Rubinšteinin kuoltua Tšaikovski omisti viululle, sellolle ja pianolle säveltämänsä trion (a-molli, opus 50) "suuren taiteilijan muistolle".[3]