Nikke Pärmi

Pärmi syntyi Alahärmän Vakkurin kylässä. Hänen vanhempansa olivat itsellinen talonpoika Jaakko Juhonpoika Pärmini (ent. Kukkola) ja Kaisa Kaapontytär Lahti (o.s. Stråka). Vuosisadan alussa Pärminien sukunimi lyhennettiin muotoon Pärmi.[1] Nikke Pärmi vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Anni Petronella Lönngrenin kanssa ja heille syntyi tytär vuonna 1923. Myös Pärmin veli, sisällissodassa 1918 kaatunut Johannes Pärmi oli jääkäri.[3][4]

Pärmi kävi isänsä johtamaa kiertokoulua. Railakasta elämää viettänyt nuorukainen joutui vankilaan maaliskuussa 1906, kun hänelle langetettiin Härmän käräjillä 10 päivän tuomio juopumuksesta, ampumisesta, meluamisesta ja hurjasta ajosta. Pärmi istui rangaistuksensa Vaasan vankilassa. Vapauduttuaan Pärmi puukotti saman vuoden joulukuussa miehen hengiltä, ja sai kolmen vuoden vankilatuomion "taposta ilman tappamisen aikomusta". Rangaistuksensa Pärmi kärsi jälleen Vaasan vankilassa.[5]

Vapauduttuaan vankilasta Pärmi suoritti kansakoulun ja sai päästötodistuksen 25-vuotiaana vuonna 1913. Seuraavana vuonna hän suoritti Vaasassa Suomen kauppakoulujen 1. luokan oppikurssia vastaavan liikemies- ja kirjanpitokurssin.[5] Myöhemmin hän suoritti yksityisesti viidennen luokan Hämeenlinnan suomalaisessa yhteiskoulussa vuonna 1923 ja sai keskikoulun päästötodistuksen.[1]

Sotilasurallaan Pärmi kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja taktiikan soveltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1927 sekä taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1929.[3][4]

Pärmi työskenteli työnjohtajana Kimon ruukilla ja vöyriläisen Helläsin puutavaraliikkeen metsä- ja uittotöissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja rannikkoasemissa Riianlahdella sekä talvitaisteluihin Aa-joella.[3][4][6]

Pärmi kirjoitti palvelussopimuksen Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja hänet kiinnitettiin Suomen valkoiseen armeijaan vänrikin vakanssilla. Suomeen hän palasi takaisin 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan. Vaasassa hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa joukkueenjohtajana sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, Säiniöllä ja Viipurissa.[3][4]

Sisällissodan jälkeen Pärmi määrättiin aluksi joukkueenjohtajaksi armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä muodostettuun Kaartin jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin elokuussa 1918 alkaen täydennyskomppanian päälliköksi ja lokakuussa 1918 alkaen aliupseerikoulun johtajaksi, sekä heinäkuussa 1919 jääkäriprikaatin polkupyöräosastoon.[3][4]

Pärmi oli touko-elokuussa 1920 komennettuna Helsingin paikallispataljoonan työkomppanian päälliköksi.[3][4]

Toukokuusta 1921 alkaen Pärmi toimi Kajaanin sissipataljoonan 2. komppanian päällikkönä. Toukokuussa 1923 hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi Pohjanmaan jääkäripataljoonaan, ja syyskuussa 1933 edelleen Pohjois-Savon rykmenttiin 6. komppanian päälliköksi. Rykmentti tunnettiin myöhemmin nimellä Pohjan rykmentti. Rykmentissä hänet määrättiin toukokuun alusta 1936 alkaen pataljoonankomentajan apulaiseksi.[3][4]

Pärmi erosi armeijasta täytettyään 50 vuotta ja siirtyi eläkkeelle eroamisiän perusteella 9. toukokuuta 1937. Sotilasuraansa Pärmi ei lopettanut kokonaan armeijasta eronsa jälkeen, vaan liittyi Suojeluskuntajärjestöön, jossa hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Kuopion suojeluskuntaan. Tässä tehtävässä hän palveli aina talvisotaan saakka.[3][4]

Talvisodan aikana Pärmi toimi Pohjolan suojeluskuntapiirin komentajana,[1] mitä tehtävää hän jatkoi myös välirauhan aikana, kunnes hänet siirrettiin takaisin paikallispäälliköksi Kuopion suojeluskuntaan. Jatkosodan puhjettua Pärmi siirrettiin komentajaksi Pohjois-Savon suojeluskuntapiiriin, kunnes hänet siirrettiin rintamalle 28. elokuuta 1941.

Pohjolan suojeluskuntapiirin käsivarsikilpi.

Jatkosodan aikana taistelujoukkoja päätettiin täydentää vapaaehtoisilla kriminaalivangeilla ja turvasäilöstä rintamalle määrätyillä miehillä. Pärmi määrättiin 28. elokuuta 1941 vangeista koottavan Erillinen pataljoona 21:n komentajaksi (Osasto Pärmi, Pataljoona tunnettiin ajalla 22. lokakuuta – 6. joulukuuta 1941 nimellä Jalkaväkirykmentti 26:n 3. pataljoona). Pataljoonaan saatiin noin 550 vapaaehtoista rangaistusvankia Sukevan ja Pelson vankiloista. Lisäksi otettiin Köyliön vankileiriltä 288 turvasäilöön poliittisten mielipiteidensä vuoksi määrättyä miestä.

Pataljoonan komentajana hän suoritti vuonna 1941 loppusyksystä hyökkäyksen Tšopinan kylää vastaan. Kylän valtaukseen johtanut hyökkäys noterattiin myös päämajassa, josta Mannerheim lähetti pataljoonalle kiitos- ja tunnustussähkeen 3. marraskuuta 1941.[7]

Seitsemän turvasäilöläistä karkasi jo Riihimäen asemalla matkalla rintamalle, yksi heistä oli myöhempi sisäministeri Yrjö Leino. Kun rintamalla jo ensimmäisen viikon aikana 80 miestä loikkasi vihollisen puolelle tai muuten karkasi, vietiin loput turvasäilöläiset vankileirille ja pataljoonaan jätettiin ainoastaan rangaistusvankeja.[8] Rangaistusvangit osoittautuivat luotettaviksi sotilaiksi, ja myöhemmin yksikkö sai kutsumanimet Musta nuoli ja Pärmin pirut.

Pärmi johdatti pataljoonansa taisteluihin Onkamusjärvellä, Vuohtojärvellä, Vansjärvellä, Salmissa, Lintujärvellä, Porajärvellä, Pälkjärvellä, Semsjärvellä, Kumsassa, Plakkovaaralla, Ahvenjärvellä, Tšopinassa, Ristijärvellä ja Karhumäellä sekä Stalinin-kanavalla. Vuonna 1942 hänet siirrettiin rintamapalvelukseen yli-ikäisenä pois rintamajoukoista[1] Jalkaväenkoulutuskeskus 16:een, josta hänet siirrettiin vielä samana vuonna paikallispäälliköksi hänelle jo tutuksi tulleeseen Kuopion suojeluskuntaan, missä hän palvelikin sodan loppuun saakka.

Sotien jälkeen Pärmi siirtyi isännöitsijäksi Oy Savon Vaneri- ja Kuitulevytehtaalle, missä hän työskenteli vuoteen 1947 saakka. Pärmi kuoli Kuopiossa vuonna 1957. Hänet haudattiin Alahärmään. Alahärmän Vakkurin kylässä sijaitsee Pärmin syntymäkodin muistokivi.

Pärmi on kerännyt mainetta myös lausahduksillaan ja erikoisella puhetavallaan: Hän äänsi t-äänteet lähes d-äänteinä; tästä on säilynyt muistona jälkipolville hänen usein käyttämänsä, myöhemmin usein lainattu lausahdus "duoda, duoda". Hän myös käytti itse keksimiään "sivistyssanoja".[1] Kaskuna kerrotaan hänen esimerkiksi todenneen juuri vankilasta hänen yksikköönsä tulleelle, taposta tuomitulle miehelle: "Duoda, duoda, jaa eddä daposda duomiddu. Sehän on erinomainen ansiolueddelo, juuri ammaddimiehiä sodassa darvidaan."[9]

Pärmi toimi Pohjanmaan Jääkäripataljoonan kunnianeuvoston puheenjohtajana vuonna 1924 ja jäsenenä vuosina 1925–1927 sekä Kuopion Rintamamiesyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1937–1938. Kuopion kaupungin verolautakunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1937–1939. Pärmi toimi myös Kuopion Aseveliyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1940–1943 sekä Kuopion sotaorpotyövaliokunnan varapuheenjohtajana vuosina 1941–1945 ja puheenjohtajana vuosina 1945–1957.[3][4]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 31. toukokuuta 1917 Vänrikki 11. helmikuuta 1918 Luutnantti 31. heinäkuuta 1919 Kapteeni 16. toukokuuta 1923 Majuri 9. toukokuuta 1937 Everstiluutnantti 1942		Vapaudenristi 2. lk. tammenlehvien kera Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali

• Nivalan konikapina

• Ahtiainen, Eeva-Kaisa: Mies ja pirut, Nikke Pärmin elämä, Otava: Keuruu 2005 ISBN 951-1-19353-8.
• Brantberg, Robert: Nikke Pärmi – musta nuoli. Tampere: Revontuli, 2011. ISBN 978-952-5767-56-8.
• Brantberg, Robert: ”Jääkärieverstiluutnantti Nikke Pärmi – Mustan nuolen komentaja”, Sotaupseerit. Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-08-X. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.5.2007). (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kostiainen, Aura: Mielivaltaa vai kansallista turvallisuutta?. Poleemi Poliittisen historian opiskelijat, Polho Ry, 2006, nro 4, s. s. 5-7. pdf-versio
• Suomen jääkärien elämäkerrasto, Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, WSOY Porvoo 1938.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Sotatieteen laitoksen julkaisuja XIV, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-8-9.
• Tuompo, W. E., Päiväkirjani päämajasta 1941–1944, WSOY: Porvoo 1968.

• Pohjois-Kymenlaakson asehistoriallinen yhdistys ry: Nikke Pärmi