Nikolai Jazykov

Nikolai Mihailovitš oli syntyisin aatelisperheestä Simbirskistä.[2] Hänen vanhempansa olivat maanomistaja, upseeri Mihail Petrovits Jazykov (1774-1836) ja Jekaterina Alexandrovna Jermolova (1777-1831). Hänen sisarensa Jekaterina oli filosofi ja runoilija Aleksei Homjakovin vaimo.[3]

Nikolai lähetettiin opiskelemaan 12-vuotiaana vuori-insinöörijoukkoihin, joista hän valmistui palvelemaan insinöörijoukoissa. Matematiikka ei kiinnostanut häntä tarpeeksi, joten hän vaihtoi alan runouteen. Akateemikko ja kirjallisuuskriitikko Alexandr Fjodorovitš Voeikovin (1779-1839) neuvosta hän alkoi opiskella Tarton yliopistossa filosofisessa tiedekunnassa vuonna 1822 ja vietti riehakasta opiskelijaelämää seuraavat seitsemän vuotta suorittamatta yhtään kurssia.[1]

Hänet muistetaan ylioppilaslauluistaan,[1] jotka herättivät jo varhain huomiota elämännautintoa uhkuvina.[2] Vasili Žukovski huomasi pian hänen anakreonttiset runonsa, joissa ylistettiin viiniä ja hauskanpitoa. Anton Delvig halusi julkaista hänen runojaan vuosikirjassaan Severnyje tsvety (ven. Северные цветы, Pohjoisen kukkia) ja maaseudulle karkotettu Aleksandr Puškin kutsui hänet vierailemaan maatilalleen Mihailovskojeen. Jazykovin säkeet olivat kielellisesti hiottuja ja rivien välissä pilkattiin keisarillista virkakoneistoa.[1]

Vuonna 1829 Jazykov muutti velkaantuneena Tartosta Moskovaan valmistautuakseen yliopiston pääsykokeisiin, jonne hän ei kuitenkaan päässyt. Saadakseen aatelismiehelle välttämättömän virka-arvon hän astui palvelukseen maanmittaustoimiston virkailijana. Vuonna 1833 hän jätti virkauran alimman virkaluokan kollegireistaattorina ja muutti Simbirskiin Jazykovin kylään, jossa hän asui useita vuosia "nauttien", kuten hän itse sanoi, "runollisesta laiskuudesta".[4]

Jazykovin kylässä oleskellessaan hän läheni slavofiilejä tulevan lankonsa Aleksei Homjakovin ja veljenpoikansa, historioitsija Dmitri Aleksandrovitš Valuevin kautta. Vuonna 1831 hän alkoi yhdessä folkloristi Pjotr Kirejevskin kanssa kerätä venäläistä kansanrunoutta sekä kiinnostui homeopatiasta ja käänsi saksalaisia esseitä aiheesta. Vuonna 1834 hänestä tuli Venäläisen kirjallisuuden ystävien seuran täysjäsen. Syksyllä 1836 jo kymmenen vuotta oireillut selkäydinsairaus paheni, joten hän ei pian kyennyt enää kävelemään suorana. Lääkäri kehotti häntä vuonna 1838 matkustamaan ulkomaille kylpylähoitoihin ja Kirejevski oli hänen seuralaisenaan Marienbadiin, Hanauhun, Bad Kreuznachiin ja Bad Gasteiniin. Hanaussa Jazykov ystävystyi Nikolai Gogolin kanssa, joka vei hänet Venetsiaan ja Roomaan.[5]

Jazykovin terveys alkoi horjua 1830-luvulla ja hänestä tuli uskonnollinen. Hän kiinnostui Nikolai Gogolin tavoin mystiikasta ja slavofiilisyydestä. Kirjailijoista tuli ystäviä ja he kiertelivät yhdessä Euroopassa mm. Italiassa vuonna 1842.[2][1] Hän palasi Venäjälle vuonna 1843 erittäin huonokuntoisena eikä sen jälkeen enää pystynyt poistumaan kotoaan.

Slavofiilien piiriin läheisesti liittyneenä hän julkaisi vuonna 1844 zapadnikkeja vastaan tähdätyn häväistysrunon, jolla hän leimasi heidät isänmaan vihollisiksi.[2] Hän leimaantui länsimielisen älymystön (Nikolai Nekrasov, Vissarion Belinski, Aleksandr Herzen) silmissä taantumukselliseksi ja hänen suosionsa romahti seuraavina vuosikymmeninä.[1]

Jazykov oli taitava runoilija, mutta hänen oikullinen intohimoisuutensa esti hänen runolahjojansa pääsemästä oikeuksiinsa. Hänen kootut runonsa ilmestyivät vuonna 1833.[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nikolai Jazykov Wikimedia Commonsissa

.