Nikolai Golitsyn

Nikolai Dmitrijevitš Golitsyn (ven. Никола́й Дми́триевич Голи́цын; 12. huhtikuuta (J: 31. maaliskuuta) 1850 Poretšje, Moskovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 2. heinäkuuta 1925 Leningrad, Neuvostoliitto)[1] oli venäläinen ruhtinas ja virkamies, joka toimi Venäjän keisarikunnan viimeisenä pääministerinä ennen helmikuun vallankumousta tammikuusta maaliskuuhun 1917.

Nikolai Golitsyn
Николай Голицын
Venäjän pääministeri
20. tammikuuta 1917 – 12. maaliskuuta 1917
Monarkki	Nikolai II
Edeltäjä	Aleksandr Trepov
Seuraaja	Georgi Lvov
Henkilötiedot
Syntynyt	12. huhtikuuta 1850 Poretšje, Moskovan kuvernementti
Kuollut	2. heinäkuuta 1925 (75 vuotta) Leningrad, Neuvostoliitto
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nikolai Golitsyn kuului vaikutusvaltaiseen Golitsynin ruhtinassukuun.[2] Hän kävi koulunsa keisarillisessa Aleksanterin lyseossa, oli vuodesta 1871 virkamiehenä Venäjän sisäministeriössä, hoiti eri tehtäviä Puolassa, oli vuosina 1879–1884 Arkangelin varakuvernöörinä ja 1884–1885 sisäministeriön apulaisosastonjohtana. Hänet nimitettiin vuonna 1885 Arkangelin, 1893 Kalugan ja 1897 Tverin kuvernööriksi. Vuodesta 1903 Golitsyn oli hallitsevan senaatin jäsenenä. Hän oli 1907–1908 Punaisen ristin edustajana valvomassa hätäavun jakamista Turgain, Uralin ja Saratovin alueilla.[1] Golitsyn sai vuonna 1914 todellisen salaneuvoksen arvonimen ja hänet valittiin vuonna 1915 Venäjän valtakunnanneuvostoon.[2] Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana sotavankien avustuskomitean puheenjohtajana.[1]

Nikolai II nimitti keisariperheen suosiossa olleen Golitsynin Venäjän pääministeriksi 9. tammikuuta 1917 (juliaanisen kalenterin mukaan 27. joulukuuta 1916).[1] Helmikuun vallankumouksen puhjettua Pietarissa kaksi kuukautta myöhemmin Golitsyn ei pyrkinyt tosissaan pelastamaan vanhaa järjestelmää ja ilmoitti 12. maaliskuuta (27. helmikuuta) duuman puhemies Mihail Rodzjankolle hallituksensa eroamisesta.[3] Golitsyn vangittiin, mutta hänet vapautettiin pian. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän vietti hiljaiseloa Pietarissa. Hänet vangittiin helmikuussa 1925 vastavallankumouksellisesta toiminnasta epäiltynä niin sanotussa ”lyseolaisten jutussa”.[1] Hänet teloitettiin ampumalla Neuvostoliiton salaisen poliisin OGPU:n määräyksestä myöhemmin samana vuonna.[2]