Niko Kytösaho

Niko Kytösaho (s. 18. joulukuuta 1999) on suomalainen mäkihyppääjä. Hän edustaa seuratasolla Paimion Urheilijoita[1].

Niko Kytösaho
Henkilötiedot
Syntynyt18. joulukuuta 1999
Mäkihyppääjä
Seura Paimion Urheilijat
Suksimerkki BWT

Tietolaatikko päivitetty 27. helmikuuta 2023

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten mäkihyppy
Euroopan nuorten olympiafestivaalit
KultaaVorarlberg 2015suurmäki

Kytösaho osallistui ensimmäistä kertaa mäkihypyn maailmancupiin kansallisessa ryhmässä Rukalla marraskuun lopussa 2015. Maailmancupin kilpailuun hän selviytyi ensimmäisen kerran Lahdessa helmikuussa 2016 sijoittuen 48:nneksi. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti oltuaan 21:s Rukalla marraskuussa 2019. Parhaimmillaan hän on ollut 18:s Engelbergissä joulukuussa 2020 sekä Nižni Tagilissa marraskuussa 2021.

Kytösaho on kilpaillut mäkihypyn Continental Cupissa vuodesta 2014 asti. Hänen paras sijoituksensa Continental Cupin osakilpailussa on seitsemäs sija, jonka Kytösaho saavutti Klingenthalissa syyskuussa 2019. FIS Cupissa hän on sijoittunut parhaimmillaan sijalle 4.

Tammikuussa 2015 Kytösaho voitti ylivoimaisesti kultaa Euroopan nuorten olympiafestivaaleista Schruns-Tschaggunsin mäkikeskuksesta Tschaggunsin kylästä. Hän oli toiseksi sijoittunutta Slovenian Domen Prevciä peräti 27 pistettä parempi. Lentomäen MM-kilpailuissa Planicassa 2020 hän karsiutui henkilökohtaisesta kilpailusta ja oli joukkuekilpailussa kahdeksas. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän sijoittui normaalimäessä 26:nneksi, suurmäessä 30:nneksi ja molemmissa joukkuekilpailuissa yhdeksänneksi. Vikersundin lentomäen MM-kilpailuissa 2022 hän oli 27:s ja joukkuekilpailussa seitsemäs. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän sijoittui normaalimäessä 27:nneksi, suurmäessä 28:nneksi, sekajoukkuemäessä kuudenneksi ja joukkuemäessä yhdeksänneksi.

Kytösaho voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa normaalimäessä 30. tammikuuta 2016 Lahdessa.[2] Hän pitää hallussaan Salpausselän normaalimäen kesämäkiennätystä 101,5 metriä.

Kytösahoa on keväästä 2017 lähtien valmentanut Ari Saukko. Aikaisemmin häntä valmensivat isänsä Pasi Kytösaho ja setänsä Pekka Kytösaho.[3]

Mäkihyppy on kulkenut Paimiosta kotoisin olevan Kytösahon suvussa jo ainakin kolme sukupolvea: Nikon isoisä Veikko Kytösaho teki aikanaan maineikkaita, palkittuja hyppyjä kotimäessä Paimion Varasvuorella, ja samassa mäessä uransa aloitti myös Nikon isä Pasi Kytösaho.[4]

Keväällä 2015 Niko Kytösaholla diagnoisoitiin tyypin 1 diabetes,[5] jonka takia hänen painonsa nousi kymmenen kiloa.[6]

Lähteet

Viitteet

  1. Seuramuutot kaudelle 2021–2022. Suomen Hiihtoliitto. Viitattu 25.10.2021
  2. 16-vuotias superlupaus voitti mäkihypyn SM-kultaa - Niemisellä onnistunut paluu 30.1.2016. Iltalehti. Viitattu 31.1.2016.
  3. Lyytikäinen, Eerikki: Niko Kytösaho ei luovuta. Turun Sanomat, 23.1.2019. Artikkelin verkkoversio (tilaajille). Viitattu 23.1.2019.
  4. Kunnari, Timo: Video: Tässä on mäkihypyn seuraava superlahjakkuus – maailmancup-debyytti lähellä 21.1.2015. MTV. Arkistoitu 5.5.2016. Viitattu 24.3.2016.
  5. Jamie ja Niko tähdittävät vuoden toista Diabetes-lehteä diabeteslehti.diabetes.fi. Viitattu 1.2.2018.
  6. Mitä tapahtui Suomen suurimmalle mäkilupaukselle? "Paino nousi kymmenen kiloa" iltalehti.fi. Viitattu 1.2.2018.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.